ONNELLISET IHMISET VAIKENEVAT – VAIKENEVAT JA OVAT HILJAA | Petri Pykäläinen ja Tiina Poutanen | 24.09.-09.10.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

image2

Onnelliset ihmiset kuvittelevat maailman violetiksi ja kaupungin reuna alkaa siniharmaana, jatkuu voinkeltaisena, tärisee sähkönsinisestä oranssiin kunnes punastuu. Kallon muoto kääntyy koveraksi ja resonoi sydämen äänen, meri sen yläpuolella ja lopuksi maanjäristys.

Rautakauppias Petri Pykäläinen ja kuvataiteilija Tiina Poutanen muodostavat työryhmän ONnelliset ihmiset, joita he myös molemmat ovat pohjimmiltaan. He pyrkivät onnellisuuteen, hiukan harmaasti. Pykäläinen ja Poutanen tekevät kierrätystaidetta ja yhteisinstallaatioita, kuvia, sanoja, esineitä, valoa ja liikettä, mitä nyt sattuu löytymään. Installaatiot kehkeytyvät kulloisenkin tilan ja tilanteen mukaan.

image1

BLACK SATURATION | Henna Inkinen | 04.09.-18.09.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

lehdistokuva_wandering3_inkinen

Henna Inkisen (1979) maalausten lähtökohtana on yleensä maisema. Hän hakee aiheensa metsien ja niittyjen kätköistä, ryteiköistä, joihin valo ja varjo piirtävät kuvionsa. Teokset ylistävät maalaamisen iloa: muodon, värin ja materiaalin leikkiä. Inkistä kiinnostaa ihmisen ja luonnon yhteistyössä tiedostamatta syntynyt jälki. Miten ihmisen muokkaama keinotekoinen näyttäytyy luonnossa ja miten luonto taas on alkanut elää ihmisen kerran valtaamassa, ottaa omaansa takaisin? Nämä ympäristössä koetut näkymät jäävät taiteilijan sisimpään muisti- ja mielikuvina, piirtyen maalauspohjille ihmisen jäljen historian tutkimuskohteina.

P-gallerian kahteen eri huoneeseen taiteilija luo kaksi vastakkaista tunnelmaa. Näyttely avautuu väri-iloittelulla. Ensimmäisessä huoneessa näyttelykokijan vastaanottavat suurikokoiset ekspressiiviset teokset. Toinen huone taas täyttyy tummanpuhuvan mustavalkoisesta maailmasta. Inkinen on kiinnostunut vastakohtien luomista ristiriidoista. Synkkä ja yksinkertainen, sekä rehevä ja värikylläinen käyvät ikuista vuoropuheluaan.

Inkinen on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kuvataiteen maisteriohjelmasta. Hänen aikaisempi taiteellinen työskentelynsä koostuu pääasiassa video- ja valokuvallisesta ilmaisusta. Maalaamiseen ja konkreettiseen käsillä työskentelyyn hän siirtyi noin 1,5 vuotta sitten ja on työskennellyt esimerkiksi Meksikossa Oaxacassa ateljeesäätiön residenssissä maalaamisen parissa.

lehdistokuva_musta_inkinen

ANIMAATIOITA PÄISTÄ JA PÄITÄ | Sofi Häkkinen | 13.08–28.08.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Animaatioita päistä ja päitä on Sofi Häkkisen (s.1990, Oulu) toinen yksityisnäyttely. Kokonaisuuteen kuuluvat veistokset ja niistä tehdyt animaatiot jatkavat Häkkisen teemaa ihmisenä olemisesta ja sen tutkimisesta, sekä veistoksen ja animaation sekoittamisesta. Näyttelyn teokset ovat erikokoisia ihmisolennon päitä, jotka kuvaavat osin ihmismieltä.
P-gallerian näyttelyssä Animaatioita päistä ja päitä tunnelma isommassa huoneessa on valoisampi ja hieman hullunkurisempi; läpsyttelyä mielen iloisella pinnalla. Pienemmässä huoneessa tunnelma muuttuu tummasävyisemmäksi. Katsoja on liikkunut pikkuhiljaa päiden joukossa ihmisen mielessä syvemmälle, läpi valoisamman pinnan kohti tummempaa ja vakavampaa sisintä.

Ihmisolennon, tai jonkinlaisen humanoidin, pää on objektina sopivan tuttu teoksen samaistuttavuuden kannalta, ja tarpeeksi kiinnostava kantaakseen. Pää myös sisältää (?) ihmisen mielen, jota osalta pohdin teoksessa. Teoskokonaisuuden muita lähtökohtia ovat materiaalin tutkiminen ja sillä ilottelu, sekä veistoksen ja animaation suhde. Mielestäni animaatio on oikeastaan dokumentti veistoksesta, ja on kiinnostavaa miten nämä kaksi toimivat tilassa yhdessä. Tuoko animaatio mitään lisää veistokseen tai toisinpäin, ja onko sillä lopulta merkitystä?

Sofi Häkkinen on helsinkiläistynyt kuvataiteilija, joka valmistui TAMK:in Kuvataiteen koulutusohjelmasta keväällä 2016, ja jatkaa opintojaan taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa. Hän lähestyy teoksissaan ihmisenä olemisen kokemusta, työstäen loputtomasti tutkittua aihetta nuoren kuvataiteilijan innolla ja hämmennyksellä. Häkkinen ammentaa töihinsä pulppuilevasta tekemisen ilosta ja erilaisten materiaalien yhdistelystä. Tekeminen on jatkuvaa muovaamista, kunnes teos alkaa vaikuttaa jollain tavalla järkeenkäyvältä. Häkkisen tekeminen on kerroksellista ja runsasta, erilaisten materiaalien ja välineiden tutkimista ja rakastamista. Inspiraatio tulee siitä, että yrittää ymmärtää taidetta, ja pakottaa sitä ottamaan jonkinlainen muoto tekemisen prosessin kautta.

PUDONNEITA JA LÖYTYNEITÄ | Eija Piironen  | 20.07.-07.08.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Tablet_poet_in_his_shell_80x60_2014

Hajoaminen synnyttää uusia kuvia, sirpaloituneet muistot järjestyvät uudelleen ja uudelleen. Menneisyys nykyisyydestä katsoen näyttää huomenna erilaiselta kuin eilen.
Värien vuorovaikutus näyttäytyy erilaisena havaitsemisajankohdasta, ympäröivästä tilasta ja valosta riippuen. Elämän kiehtovuus on jatkuvassa muutoksessa, mikään ei pysy samana, vain muutos on pysyvää. Kasvu edellyttää rajojen rikkomista ja muodonmuutosta.

Voiko muistojaan värittää, muuttaa, uudelleentulkita?

Onko siemenessä jo lopullinen muoto olemassa ideana?

Onko kaaoksessa järjestyksen siemen?

Porin Taiteilijaseuran P-galleriassa esillä olevissa  puupiirroskollaaseissa Eija Piironen on repinyt, leikellyt ja koonnut uudelleen vanhoja puupiirroksiaan. Edelleen hän on käsitellyt puupiirroskollaasejaan akryyli- tai öljyvärein.
Alunperin Eija Piirosen tuhoamisvimma alkoi hänen työhuoneellaan tapahtuneesta katastrofista: vesi- ja hiirivahingoista. Katastrofi pakotti Piirosen kokeilemaan uudenlaista lähestymistapaa. Piironen ei halunnut hävittää osittain vahingoittuneita puupiirroksia.
Puupiirroskollaasien jälkikäsittely värein kokoaa kuvan uuteen tunnelmaan, jossa alkuperäisistä kuvista on enää ehkä vain aavistus jäljellä.

Turquoises_thoughts_80x60_2014

MY LITTLE PORI | Porin Taiteilijaseuran kesänäyttely | 09.07.-17.07.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

My_little_Pori_logo

My Little Pori on porilainen matkamuistomyymälä, joka saa kesävieraat hyvälle tuulelle. Tästä pikku putiikista voi poistua aito porilainen taidetuotos mukanaan.

Lähes 20 Porin Taiteilijaseuran jäsentä osallistuu näyttelyyn pienikokoisilla Pori-aiheisilla taideteoksilla ja reipasta Pori-henkeä uhkuvilla käyttöesineillä. On itsestään selvää, että My Little Pori -näyttelyssä on mukana useita karhuja, runsaasti mustavariksia, muutama Porin piru ja hyvä valikoima upeita porilaisia maisemia. Varmasti jotain yllättävääkin näyttelystä löytyy, kuten kivistä ja nahasta muotoiltuja Tom of Pori -teoksia, väärän värisiä Porin vaakunoita tai Porin kaupunginosille nimikoituja patalappuja. Taidetta ja tuotteita on esillä rajoitetusti vain runsaan viikon ajan. Näyttely on avoinna joka päivä kello 12-20.

Lauantaina 16.7. Anne Kimiläinen piirtää pikamuotokuvia P-gallerian näyttelyvieraista.

Näyttelyn taiteilijat: Nanna Evilampi, Anna Halls, Henna Inkinen, Anne Kimiläinen, Ari Koivisto, Olga Krok, Kari Kuisma, Raija Kuisma, Kari Kärkiluoma, Marko Lampisuo, Kauko Lehtonen, Sirpa Limnell, Sirpa Ojala, Raili Rostiala-Laaksonen, Eira Ruottunen, Annemaria Silvola, Mari Syrén-Fawaz ja Tea Söderlund.

METSÄPÄIVÄKIRJA | Minna Mukari | 09.06.-03.07.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Minna_Mukari_BeautifulFeeling_2016

Koen elämässäni tärkeimmiksi asioiksi eläimet ja luonnon ympärillämme. Luonnossa minua kiehtovat erityisesti vesistöt ja metsät äänineen.

Mikä olisikaan kauniimpaa kuin sulkea silmänsä ja kuulla tuulen humisevan puissa samalla, kun se pyyhkäisee kasvoillesi metsän raikkaan tuoksun tuulahduksen. Tai kulkea pitkin metsäpolkua, joka johdattaa kuohuvan meren rannalle. Metsä on paikka jossa koen olevani vapaa ja se on mielenrauhani tyyssija.

 

Maalauksieni ja piirustuksieni pohjalla on vaellukseni luonnossa, jossa nautin tarkkailla kaikkea ympärillä olevaa. Näyttely Metsäpäiväkirja kertoo kuvallisen kertomuksen metsäkokemuksista. Metsäpäiväkirja on myös näyttelyn pääteoksen nimi, joka kertoo kuva/ääniteoksen kautta tarinaa metsässä vietetyistä päivistä ja sen mystisestä elämästä.

Käsittelen maalauksissani asioita mielikuvituksen ja havaintojen kautta. Väreillä ja tunnetiloilla on töissäni tärkeä merkitys. Maalauksissani yhdistelen erilaisia tekniikoita, joissa abstrakti ja esittävä kuva yhdistyvät toisiinsa. Maalaaminen on minulle intohimo, jolloin uppoudun tunteiden, maalin, värien, liikkeiden ja mielikuvituksen vietäväksi.

Minna Mukari (s. 1984) on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2011. Tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee Oulussa.

EVERYTHING YOU THINK YOU NEED | Andrew Gerald Redman | 20.05.-05.06.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

 

garagecolour_vector.ai

Kaikki mitä luulet tarvitsevasi
Olen viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana muuttanut monta kertaa, lähes kerran vuodessa, syystä tai toisesta. Pakkaamisesta ja purkamisesta on tullut melkoinen rutiini. Joka kerran sanon itselleni: toivottavasti en tee tätä ihan pian uudestaan! Mutta niinpä vain…
On joitakin tavaroita, joita ilman en usko pärjääväni. Jossain toisessa ajassa ja paikassa minut lopulta haudataan niiden kanssa. Viimeiseen laatikkoon ne pakataan ja minut myös! Niinpä tässä ne ovat, kaikki mitä luulen tarvitsevani, lämmöllä juhlittuna komeissa väreissä, uniikkina vedossarjana, alumiinilevyille vedostettuina.

Menetelmä
Toisinaan tiedän tarkalleen, mitä aion tehdä tai piirtää. Tiedän, miten se tehdään. Seuraan prosessia ja toteutan suunnitelmani. Joskus uudet prosessit tai materiaalit vaikuttavat ja muuttavat tilannetta jolloin alkuperäinen idea kasvaa ja muuttuu kun kokeellinen palapeli ratkaistaan. Tämä on yksi niitä!

Tämän näyttelyn piirrokset aloitettiin keittiön pöydällä, ei studiossa. Originaalit piirsin pehmeällä lyijykynällä sileälle, paksulle paperille. Päätin piirtää sarjan tuttuja keittiövälineitä. Ohjenuoranani oli valinta, yksinkertaistaminen ja abstrahointi. Piirsin jokaisen objektin ainakin 10 kertaa, jolloin viivat tulivat dynaamisemmiksi ja yksinkertaisemmiksi. Valitsin sadoista piirroksesta 36 ja loput heitin pois. Hiukan myöhemmin löysin laatikollisen läpinäkyviä värillisiä muovikalvoja, jotka olivat näytteitä taidemateriaalien toimittajalta. Olin kuullut, että arkkitehdit käyttävät sitä elävöittääkseen suunnitelmiaan. Mallikappaleet olivat pieniä, mutta värit hienoja ja päätin testata niiden toimivuutta piirrosteni kanssa. Leikkasin muodot valopöydällä ja kiinnitin luonnoksiin. Pienet luonnokset eivät olleet mielestäni riittävän dynaamisia, niinpä piirsin ne uudelleen musteella. Karkea, vaihteleva viiva oli juuri sellainen, mitä halusin. Tämä tapa työskennellä saattaa olla peruja työstäni animaatiostudioilla. Animaattorit tekivät usein karkean luonnoksen jonka sitten viimeistelivät musteella ja lopullinen ruutu väritettiin.

Arvelin sarjan näyttävän hyvältä myös tekstiilimallina tai keramiikalle painettuna, niinpä skannasin koko hoidon vektorointiohjelmaan ja kokeilin useita versioita. Lopulta en muuttanut värejä. Kun yritin “siivota” musteviivoja ne näyttivät kadottavat kaiken eloisuutensa jota olin niin tavoitellut! En saanut koneella esiin samaa tuntua kuin käsin työskennellessä. Olen nauttinut mahdollisuudesta muuttaa pienet kuvani TODELLA suuriksi ja saada ne painetuksi.
Kevään 2016 poptaidekokoelmani on nähtävissä ensimmäistä kertaa P-galleriassa, Porissa!

Vaikutteet
Äitini isä oli pieni irlantilaismies, jolla oli suuri nimi. Stanislaus Jarleth Tume Hearne! Hän opiskeli Manchesterin taidekoulussa ja sai stipendin Japaniin taidegrafiikan opintoihin. 1890-luvulla se oli melkoinen tutkimusmatka. Palattuaan muutamaa vuotta myöhemmin hän sai työpaikan Calico Printers yhdistyksestä tekstiilien suunnittelijana, ja työskenteli siellä 40 vuotta. Muistan hänet lapsuudestani pienenä miehenä, jolla oli suuri hattu! Kotimme on sisustettu tekstiileillä jotka hän oli suunnitellut, toisinaan yhdessä äitini kanssa joka oli opiskellut maalausta. En ole tekstiilisuunnittelija, mutta ihailen sellaisten henkilöiden työtä kuin Varvara Stepanova, venäläinen konstruktivisti; ruotsalainen Dagmar Lodén, ja Mazaru Suzuki joka työskentelee Marimekolle.

Monet sukulaiseni työskentelevät soveltavan taiteen parissa, ja heidän hienot uransa ovat muokanneet omia odotuksiani. En kuitenkaan ole ollut samassa työssä neljääkymmentä vuotta. Minun on täytynyt jatkuvasti hakeutua uusille väylille ja kouluttautua, voidakseni jatkaa työtäni, kuten cv:ni kertoo! Viimeiset kolme vuotta olen työstänyt keramiikkaa ja valanut pronssia, josta olen nauttinut suuresti. Sen rinnalla olen pyrkinyt pitämään yllä piirustustaitojani ja se tuo minut tähän näyttelyyn. Pronssivaloksiani voi nähdä osoitteessa www.agrbronze.com

Andrew Redman on englantilainen taiteilija, jolla on koulutus seuraavista oppilaitoksista:
Chesterfield College of Art, Edinburgh College of Art, Duncan of Jordanstone College of Art, Dundee and Birmingham Institute of Art and Design. Hän on työskennellyt sekä taideopettajana että soveltavan taiteen parissa Englannissa, Ruotsissa ja Maltalla, missä hän tällä hetkellä asuu. Redmanin töitä voi löytää osoitteessa www.agrbronze.com

Andy_in_the_truck_again_Photo_Adrian_Jones

JÄLJET PELOTTAVAT | Satu Salminen ja Janika Regelin | 27.04.-15.05.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Regelin_Salminen_Jaljet_Pelottavat

RAISKAUSKULTTUURI – KULTTUURIA RAISKAUKSISTA

”Jäljet pelottavat” on kahden taiteilijan kertomus todellisista tapahtumista, koetuista raiskauksista ja niiden seuraamuksista.

Janika Regelinin ja Satu Salmisen näyttely esittelee sekä uhrien keinoja selviytyä seksuaaliväkivallasta, että rikoksen tuottamia syy-seuraussuhteita.Tarinat löytyvät sekä taiteilijoiden omista, että lähipiirin kokemista seksuaaliväkivallan tapahtumista.

Seksuaaliväkivallasta on kohistu Suomessa viime aikoina poikkeuksellisen paljon. Huomiota ovat saaneet raiskaukset, hyväksikäyttö ja seksuaalinen häirintä. Taiteilijat avaavat rohkein ottein seksuaalirikosten tuottamia kokemuksia, niin omasta elämästään, kuin lähipiirinkin kokemista rikoksista.

Naisen kehon ja naiseuden esineellistäminen nousee esiin keskeisenä kysymyksenä nyky-yhteiskuntaa peilaavassa näyttelyssä.

Kertomukset todellisten ihmisten kokemuksista, herättelevät muutokseen, sillä muutosta todellakin tarvitaan. Muutosta yhteiskuntaan, jossa raiskaus ja hyväksikäyttötuomiot ovat naurettavan alhaiset. Muutosta yhteiskuntaan, jossa uhria syytellään ja nolataan hänen kokemastaan väkivallasta. Muutosta asennoitumisesta väkivallan uhria ja tekijää kohtaan.

Se vaikenee, joka pelkää.

AJATUKSEN SIIVIN | Heli Piittala-Virtanen | 09.04.-24.04.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Varien_kirjo_2014

Heli Piittala-Virtanen juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä P-galleriassa.

Ajatuksen siivin on Heli Piittala-Virtasen ensimmäinen yksityisnäyttely Porissa. Hänen teoksiaan on kuitenkin ollut esillä useissa yhteis- ja ryhmänäyttelyissä.

Näyttely kokoaa yhteen teoksia aina taidekouluajoilta nykypäivään lähes kymmenen vuoden ajalta. Esillä on öljyväri- ja akvarellimaalauksia, keramiikkateoksia sekä grafiikan vedoksia.

Piittala-Virtasen työskentely on hidastempoista työhön tutustumista. Kankaalle luodut viivat yhdistyvät sävyihin muodostaen vähitellen kuvan, joka toisinaan yllättää tekijänsäkin.

Piittala-Virtanen työskentelee päätoimisesti Kuvataidepäiväkoti Viikarissa, jossa hän lastentarhanopettajana on vastuussa taiteen perusopetuksen kuvataiteen valmentavasta opetuksesta. Voidakseen antaa lapsille mahdollisimman laadukasta opetusta hän kehittää aktiivisesti omia taitojaan erilaisilla piirustus- ja maalauskursseilla.

Heli Piittala-Virtanen on valmistunut Porin Taidekoulun iltalinjalta vuonna 2009.

Heli Piittala-Virtanen toimii puheenjohtajana Porin Saskioissa ja Porin Naistaiteilijoissa.

Simpukka

IF THERE IS A TREASURE | Heini Vanhanen | 19.03.-03.04.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Woods_netti

Aloin pohtimaan rahan olemusta aktiivisesti pari vuotta sitten luettuani Joseph Murphyn teoksen alitajunnan voimasta. Murphy heitti ilmoille hurjalta kuulostavan väitteen, että köyhyys on vain mielen sairautta. Raha ei viihdy sellaisen henkilön luona, joka suhtautuu siihen välttämättömänä pahana. Raha pitää rahasta ja se nauttii myös liikkeellä olosta. Sitä on käytettävä, jotta se haluaisi palata takaisin suurempana joukkona. Ollakseen rikas tulisi kyetä muuntamaan omia ajatusmallejaan ja ymmärtää, mitä raha haluaa.

Rahasta on muodostunut minulle vaikeasti hahmotettava abstraktio, ja näyttelyssäni se muuntuu entistä symbolisemmaksi. Rahasta tulee aarre, jotain mitä ei koskaan tavoiteta. Se on jotain mihin pyritään, tuntematta välttämättä syitä, saati sitä, mitä tavoitteen saavutettua tulisi tehdä.

Minua kiinnostaa kuinka raha saa ihmisen liikkeelle. Miten se saa ihmisen tavoittelemaan menestystä ja jotain kuviteltua parempaa. Etsintä ja haluaminen näyttäytyvät minulle välillä epätoivoisena, välillä koomisena, mutta aina välttämättöminä. Mikään ei tule koskaan olemaan tarpeeksi.

Näyttely on galleriatilaan rakentuva teos. Esillä on liikkuvaa kuvaa, valokuvaa sekä esinekooste. Osana teosta jaan näyttelyn kävijöille sata dollaria. Seteleitä tulen piilottamaan galleriatilaan koko näyttelyn esilläoloajan. Löytäjä saa pitää.

Heini Vanhanen (s.1983) on valmistunut kuvataiteiljaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2013. Hänen pääasiallisena työvälineenä toimii kamera. Työskentelyssään hän luottaa havainnointiin ja intuitioon luodakseen jotain kokemuksellista. Hänen töitään on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä.

Näyttelyä on tukenut Turun Kaupungin kulttuurilautakunta.

Rainbow_netti