Kesäkukkii | PTS | 5.-21.7.2019

KESÄKUKKII

KESÄKUKKII_netti

Porin taiteilijaseuran 32 taiteilijan runsas kesänäyttely

5.-21.7.2019

https://www.youtube.com/watch?v=TKzlpNvMJnU  

Eräänä kauniina kesäisenä päivänä, kun ilma väreilee asfaltin pinnalla, hellettä uhmaten päätämme kesävieraidemme kanssa lähteä kaupunkiin. Suunnitelmissamme on ainakin syödä jäätelötötteröt joenrannassa ja katsella rauhassa ihmisvilinää. -Jaaha, se taitaa ollakin jatsien aika, mainitsee sukulaismies. Rouva valitsee jäätelökioskilla pitkän harkinnan jälkeen uskaliaasti uuden maun rommirusinan ja mies tavallisen vaniljan. Seuraamme vesiliikennettä ja ihana lämmin ilmavirta tuntuu jalkojen iholla. Liikumme taas ja sukulaisrouvamme tahtoo kävellä varjon puoleisella kadulla. Kadun kulmassa hän pysähtyy juomaan vettä pullostaan. Hiki virtaa ison lierihatun alla. Sukulaismies myhäilee yhä tyytyväisenä, kun ei tarvinnut itse ajaa autoa Porissa.

-Jäätelö on syöty, mitäs sitten? Ehdotamme heille näyttelykierrosta, näyttelyssä voi hetken hengähtää rauhassa kaupungin hulinasta. Tässä lähistöllä on monta taidegalleriaa. Rouva on heti innokas ja mies on onnellinen, että joku päättää hänen puolestaan. Ei ole aikoihin tullutkaan käytyä oikein taidenäyttelyssä. Vai myyntinäyttely P-galleriassa. Meille ei sitten mitään tarvitse ostaa, hankala taulun kanssa täällä on kulkea.

-Olipas mukavaa, kun oli niin paljon kaikkea erilaista taidetta, pitäisi useammin käydä näyttelyissä! Oli monenlaista maalausta ja veistosta. Se grafiikanvedos, jonka ostit mahtui laukkuusi hyvin ja hienoa, että te voitte näyttelyn jälkeen käydä hakemassa sen meidän uuden maalauksen ja tuoda meille.

Nyt mennään puistoon katsomaan kukkaistutuksia!

PUHEKUPLII Peessä ja teetä posliinikupeista

PUHEKUPLII

Kuvataiteenpäivänä keskiviikkona 10.7. klo 17-20

Vietämme Suomen kuvataiteen päivää avointen teekutsujen merkeissä. Kokeilemme uuden uutukaista taidekeskustelumuotoa Puhekuplii Peessä, missä teekutsuille osallistujat valitsevat näyttelystä kukin yhden kiinnostavan teoksen ja kertoo miksi juuri se teos teki vaikutuksen. Myös näyttelyn paikalla olevat taiteilijat osallistuvat, mutta eivät voi valita omaa teostaan. Voit tulla seuraamaan tai osallistumaan keskusteluun koko ajaksi tai vaikka vain piipahtamaan teelle. Tervetuloa!

NÄYTTELYN AVAJAISET on perjantaina 5.7.2019 kello 18-20 P-galleriassa. TERVETULOA!

Lisätietoja: Porin taiteilijaseura| puh.044 7703733 | porin.taiteilijaseura@gmail.com | www.porintaiteilijaseura.fi

Sateen jälkeen | Taru Aromäki Ja Juho Rahikka | 8.6.-30.6.2019

Taru Aromäki ja Juho Rahikka ovat Helsingissä asuva taiteilijapariskunta. Sateen jälkeen on Aromäen ja  Rahikan yhteisnäyttely Porin P-galleriassa. Näyttelyssä on mukana Aromäen maalauksia sekä Rahikan videoteos.

Taru Aromäki maalaa pääasiassa öljyväreillä ja hänen maalauksissaan luonto on usein läsnä, esimerkiksi aiheena maisemamaalauksissa. Aromäen maalauksissa värit ovat tärkeitä ja kertovat hänen sisäisestä maailmastaan.  Maalauksien lähtökohdat ovat esittäviä, mutta Aromäki heittäytyy maalatessa intuition varaan ja leikittelee väreillä ja siveltimenvedoilla. Usein hän yllättyy lopputuloksesta itsekin.

Juho Rahikka työskentelee pääasiassa videon ja musiikin parissa. Näyttelyssä on mukana tuorein videota ja musiikkia yhdistävä teos. Teoksessa kamera työntyy vetisen, mustaan rajatun maailman ja sitä riepottelevien ilmiöiden läpi.

Näyttelyn teoksia yhdistää unenomainen ja tummanpuhuva tunnelma.

”Sateen jälkeen musta maa”

Juho Rahikka, kuvakaappaus videosta Of No-Place, 2019

Juho Rahikka, kuvakaappaus videosta Of No-Place, 2019

Taru Aromäki, Uni, 2018, öljy kankaalle, 20x30 cm

Taru Aromäki, Uni, 2018, öljy kankaalle, 20×30 cm

Käden ja mielen jälki | Porin taidekoulu | 18.5.-2.6.2019

Porin taidekoulun aikuisten päättötyönäyttely

Porin taidekoulun päättävät aikuiset esittelevät päättötyönsä P-galleriassa 18.5.-2.6.2019. Näyttelyssä on teoksia seitsemältä opiskelijalta, jotka päättävät taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän (1300 t) opintonsa.Päättötyö on itsenäisesti suunniteltava ja toteutettava työ, joka tehdään nelivuotisten opintojen päätteeksi. Päättötyö on antaa mahdollisuuden näyttää oma osaaminen ja vahvuudet kuvantekijänä. Päättötyöhön kuuluu teoksen tai teossarjan lisäksi työprosessia kuvaava portfolio. Päättötöitä ovat ohjanneet taidekoulun opettajat; taidegraafikko Hanna Tammi ja kuvataiteilija Ari Koivisto.

Työnsä asettavat esille:

Helena Haula
Sirpa Kartastenpää
Eva Novari
Emmi Orvokki
Anja Kärki
Roosa-Tilda Saarinen
Kristiina Siirto-Honkanen

 

Helena Haula:
Päättötyönäyttelyssä on esillä sekatekniikalla tehtyä grafiikkaa, jossa olen käyttänyt maalauksellista tekniikkaa, kuivaneulaa ja kankaalla tehtyä struktuuria. Teoksia yhdistävänä teemana on unelmat.


Sirpa Kartastenpää:
Maalaan enimmäkseen akryylillä niiden monipuolisuuden takia. Taustaltani olen kartanpiirtäjä, kalligrafi ja ikonimaalari, mikä näkyy töissäni.


Eva Novari:
Olen valokuvannut valon ja varjon leikkiä syksyisessä metsässä ja ottamieni kuvien pohjalta maalannut neljä öljyvärimaalausta.


Emmi Orvokki:
Minulla on näyttelyssä öljyvärimaalaus, joka on kevyesti surrealistinen vertaus sukupolvien toisilleen jättämästä perinnöstä. Aiheessa yhdistän muotokuvaa ja asetelmaa, uutta ja vanhaa, sekä luonnollista ja epäluonnollista.


Anja Kärki:
Olen tehnyt metalligrafiikkaa, jossa käsittelen luopumista, katoamista, loppumista. Kuvana kulkee katoava kissa.


Roosa-Tilda Saarinen:
Käsittelen töissäni ihmiskarvojen symboliikkaa ja käytän hiuksia teossarjassani päämateriaalina.


Kristiina Siirto-Honkanen:
Olen päättötyössäni yhdistänyt grafiikan ja akvarellin. Tekniikkojen erilaisuus on mielenkiintoinen juttu, enkä tiedä vieläkään, miten siinä onnistun. Molemmista pidän, vaikka akvarelli on tutumpi, on hyvä ollut haastaa itsensä tekniikoiden yhdistämiseen. Ne kun elävät mielessäni vähän eri aaltopituuksilla.

 

Eva Novari, osa päättötyösarjasta

Eva Novari, osa päättötyösarjasta

Roosa-Tilda Saarinen, osa päättötyösarjasta

Roosa-Tilda Saarinen, osa päättötyösarjasta

Roosa-Tilda Saarinen, osa päättötyösarjasta

Roosa-Tilda Saarinen, osa päättötyösarjasta

Mielenrauhaa | Tiina Stenman | 26.4.-12.5.2019

Tiina Stenman_Rauha sisälläni_öljyväri_2019

Tiina Stenman, Rauha sisälläni, öljyväri, 2019

Sisäinen rauha on varmasti jokaisen ihmiselämän yhtenä tavoitteena. Tälläiselle lievästi levottomalle ihmiselle, jolla on aina monta rautaa tulessa, ja jonka mielestä tasaisuus tarkoittaa helposti tylsää, rauhan kokeminen on haasteellista. Merkillistä mielestäni on, että meidät on ohjelmoitu nukkumaan noin kolmasosa elämästämme. Kun paljon olisi koettavaa, ihmeteltävää ja opittavaa, tuntuu tuo nukuttu aika lähes hukkaan heitetyltä. Tosin monella niin kuin itsellänikään tuo kahdeksan unituntia vuorokaudessa ei yleensä ikinä toteudu. Mitä kaikkea ihminen ehtisi tekemäänkään elämänsä aikana, jos ei tarvisi nukkua?

Kaikessa elämän hektisyydessä eli fysioterapia-alan yrittäjänä, kahden aktiivisen nuoren / lähes aikuisen pojan äitinä, aviovaimona, iäkkäiden vanhempien tyttärenä, tärkeän oman ajan saaminen kalenteriin aiheuttaa myös haastetta.Kansainvälisen tutkimuksenkin perusteella on vahvaa näyttöä taiteen merkityksestä fyysisen ja psyykkisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Fysioterapeuttina ymmärrän liikunnan ja liikkeen positiivisen vaikutuksen ihmiselle ja kansanterveydelle, mutta olen taiteentekijänä ja kokijana alkanut enenevässä määrin ymmärtää myös kulttuurin ja taiteen hyvää tekevän vaikutuksen.Mikä onkaan parempaa terapiaa mielelle, kun uppoutua jonkinlaiseen transsiin maalausta tehdessä; siinä painuu stressit ja huoletkin hetkeksi taka-alalle. Tai yhtälailla katsojan näkökulmasta, miten kiinnostavaa, innostavaa tai tyynyttävää voikaan olla ajatuksia herättävä taiteen kokemisen hetki.

Maalaustapani on vauhdikas. Mielestäni olen koloristi; pelaan väreillä, ja värit ovatkin minulle tärkeintä maalauksessa. En kovin tarkkaan suunnittele aihepiiriä enkä edes toteutustapaa, vaan kuva ikäänkuin muodostuu värien ja rytmin vuoropuheluna. Usein kääntelen teosta sitä tehdessäni, kunnes saan teoksen alusta ”otteen”.Nopeasta tekotavastani huolimatta maalauksistani huokuu usein jonkinlainen rauha, kauneus, maisemallisuus ja tilallisuus. Ihmishahmo tulee luontevasti maalaukseen ja läsnä on lähes aina valo. Ehkä värien lisäksi maalausteni toinen kantava voima on juuri valo.
Haluan tällä näyttelyllä tuoda esille taiteentekemisen positiivista vaikutusta ihmisen sisäiselle hyvinvoinnille ja suoda katsojalle rauhallisen, esteettisen kokemuksen; tuoda päivään hetken mielenrauhaa.

Tiina Stenman, Valovoimaa, öljyväri, 2019

Tiina Stenman, Valovoimaa, öljyväri, 2019

Tiina Stenman_Lipuja_öljyväri_2019

Tiina Stenman, Lipuja, öljyväri, 2019

We be of one blood | Olga Krok | 29.03.-14.04.2019

Olga Krok, Herra Peura 2019, akryyli, öljy kankaalle

Olga Krok, Herra Peura 2019, akryyli, öljy kankaalle

“We be of one blood, ye and I”
Rudyard Kipling, The Jungle Books

Olen aina rakastanut eläimiä ja luontoa. Lapsuuden mielikirjailijanani oli Kiplingin lisäksi Gerald Durrell. Häneltä olen oppinut tavan suhtautua eläimiin arvokkaina elävinä olentoina, yksilöinä.

Taidetta olen harrastanut lapsesta asti, mutta kun piti tehdä valintoja, valmistuin yliopistosta biologiksi. Koska en hyväksynyt koe-eläinten käyttöä, minusta tuli mikrobiologi. Suomeen muuton yhteydessä olen opiskellut useita muita ammatteja. Vuonna 2012 ympyrä sulkeutui, menin Porin taidekouluun ja minusta tuli kuvataiteilija. Luonto ja eläimet ovat edelleen läsnä elämässäni ja taiteessani.

Toin näyttelyyni eläimiä esittäviä ja niistä kertovia maalauksia ja veistoksia. Taiteen uskotaan saaneen alkunsa eläimiä kuvaavista kivikauden kalliomaalauksista. Tämä kautta aikojen jatkunut perinne on säilynyt tavassa kuvata lemmikkieläimiä, pyhinä pidettyjä ja kaukaisissa maissa esiintyviä eläimiä. Monilla eläimillä on symbolinen merkitys. Ne ovat läsnä kaikkialla horoskoopeista automerkkeihin.

Luonto- ja eläinkuviin erikoistuneet valokuvaajat ja muut taiteilijat tuottavat usein erittäin kauniita positiivisia teoksia. En ole poikkeus, kuvaan onnellisen oloisia eläimiä, vaikka ymmärrän, että todellisuus voi olla hyvin kaukana siitä. Ihmisen ja luonnonkatastrofien vaikutus maapalloon on dramaattinen. Tuotantoeläinten julma kohtelu, eläinten ja kasvien elinympäristön tuhoaminen ja saastuttaminen sekä lajien häviäminen ovat nykypäivän todellisuutta. Kuvaamalla kauniita ja onnellisia eläimiä haluan herättää ihmisissä ajatuksia luonnon hauraudesta ja kiinnittää huomiota sen katoavaan kauneuteen. Eläinten maailma on jo menettänyt monia lajeja ja tuhon prosessi jatkuu. Paljon ihmisiä elää ajattelematta tätä tosiasiaa eikä sitä, kuinka tärkeitä eläimet ovat heidän elämässään. Millainen maailma olisi ilman lemmikkejä, tuotantoeläimiä, hyönteisiä ja vaikkapa hyttysiä syöviä sammakoita. Haikeana kuvaan onnellisia ja kauniita eläimiä, joiden hahmot kalpenevat, sulautuvat ympäristöön ja toivon ettei sitä aikaa tule koskaan, jolloin voimme nähdä eläimiä vain unissamme.

Näyttelyssä myydyistä teoksista saamasta tuotosta osan lahjoitan porilaiselle löytöeläintalolle.

Olga Krok on porilainen kuvataiteilija. Taiteen tekemisessä hän on kiinnostunut useista tekniikoista ja usein valitsee tehniikan teoksen aiheen mukaan. Krok tekee öljy-, akvarelli- ja akryylimaalauksia, taidegrafiikkaa, keramiikkaveistoksia, valokuvia, tussipiirroksia. Hän käyttää erilaisia perinteisiä ja moderneja tekniikoita sekä yhdistän niitä.

Olga Krok, Muotokuva 2019, akryyli, öljy kankaalle

Olga Krok, Muotokuva 2019, akryyli, öljy kankaalle

Beyond and above | Minna Salonen | 8.3.-24.3.2019

Näyttelyni kertoo tunnelmista luonnossa; kun taivaan värit hehkuvat, auringonvalo heijastuu veteen, puiden varjot heijastuvat maahan tai löydän simpukan rannalta kaukana siellä jossain.

Näyttelyssä on esillä kolmiulotteisia kierrätysmuoviteoksia ja ”muovimaalauksia”, joihin on yhdistetty mm. akryyliväriä. Materiaalivalinnalla haluan omalta osaltani nostaa esille myös merien muoviongelman ja kertakäyttökulttuurin mielettömyyden.

Black plate, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi, Minna Salonen, 2019 (2)Black plate, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi, Minna Salonen, 2019
Gardineria, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi, Minna Salonen, 2019 (2)

Gardineria, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi,  Minna Salonen, 2019

 

Yhden suhde sataantuhanteen | Liisa Hilasvuori – Sanna Pajunen | 16.2.-3.3.2019

Taideteos on tila kokemukselle. Materiaalia on käsiteltävä tilan ehdoilla ja oltava itse teoksen ensimmäinen kokija. Mittojen muuntelu, huima pienentäminen tai suurentelu on leikittelyä kokijan kuvitellulla paikalla. Lopputulos voi olla samaan aikaan yhtä lailla esine, kuten kaistale kuituista polypropeenia, kuin kaavakuva maahehtaareista täynnä kortteleita. Tai samalla sekä kuva että syvää, vahaista väriä paperin pinnalla. Näyttelyssä on kaksi kokonaisuutta, gallerian etuhuoneessa Liisan piirrosinstallaatio Kopla ja kahdessa takimmaisessa Sannan Kaupunkikudelmia.

Liisa: Suomessa elää noin 16 000 korppia, koko maailmassa ehkä 16 miljoonaa. Olen piirtänyt vahaliiduilla neljä. En ole mukaillut von Wrightien pikkutarkkoja tutkielmia, vaan leikitellyt mittasuhteilla. Kun hahmon piirtää suuressa koossa, se näyttää syntyvän piirtäjän kanssa samaan tilaan. Piirtämisen edetessä linnun asento ja ilme muuntuvat, välillä tarkentuen, välillä sumentuen. Vahaliitujen värivalikoimasta tulee työkalu, jolla ajatella muotoa. Jossain vaiheessa lintu alkaa katsoa takaisin ja voin luoda siihen suhteen. Olen leikannut korpit irti papereistaan, jotta valkoinen tausta ei enää sitoisi niitä kaksiulotteisuuteen. Leikin kolmiulotteisuuden kanssa, jotta voin olla piirrosten keskellä ja kuitenkin samalla katsella rouheaa viivaa.

Piirsin korpin, sillä lintuna se on poikkeuksellisen älykäs. Eläintarhassa, korppihäkin vieressä piirtäessä lintu katsoo takaisin piirtäjää. Metsässä se on tarkkaillut kulkijaa, vaikka ihminen kuulisi vain etäisen äänen. Ääntely on selkeästi täynnä merkityksiä, jotka sen kumppanit tajuavat. Kommentoisiko se myös minua?

Sanna: Ilmasta katsottuna kaupungin kadut ja tiet lojuvat maastossa rönsyillen. Ne kertovat menemisestä ja tulemisesta, matkan päällä olosta. Ne piirtävät reittejä, jotka toisinaan risteävät keskenään. Näissä risteyksissä päätetään, jatketaanko matkaa tai käännytäänkö takaisin. Kaupunkien kaduilla joko eksyy tai kulkee vaivattomasti. Näyttelyssä on esillä osia neljästä eri pääkaupungin turistikartasta. Piirrin on seikkaillut määrätietoisesti polypropeenikaduilla ja mittasuhteet ja suunnat ovat menneet moneen kertaan sekaisin. Reiteistä koostuvat kudelmat kertovat historiaa niin fyysisestä kuin psyykkisestä liikkeestä ja muutoksesta aikojen halki, muistojen mittasuhteisiin. Kartat, joiden yleinen tehtävä on ollut poistaa sekasortoa ja lisätä järjestystä, ovat teoksessa muuttuneet paikoittain sykkyröiksi, sekoittaen kartanlukijan osaksi tarinaa.

Hilasvuori ja Pajunen ovat tunteneet toisensa jo opintojensa alussa Kuvataideakatemiassa, josta he valmistuivat vuosina 2009-10. Porilainen Sanna Pajunen muokkaa usein ympäristöstä poimittuja fragmentteja ja muistumia materiaalisiksi, tilallisiksi tarinoiksi. Helsingissä asuvan Hilasvuoren teokset ovat esityspaikkaansa suunniteltuja installaatioita ja piirustuksia. Molemmat työskentelevät myös yhdeksän naisen taiteilijaryhmä Piirakkakerhossa, joka on järjestänyt yhteisöllisiä happeningeja ympäri maata, kollektiivisesti vuodesta 2006 lähtien.

Liisa Hilasvuori: Piirrosinstallaatio Kopla, valmistumisvuosi 2018-19, vahaliitupiirros paperille

Liisa Hilasvuori: Piirrosinstallaatio Kopla, valmistumisvuosi 2018-19, vahaliitupiirros paperille

Sanna Pajunen, installaatio, Kaupunkikudelmia, 2018-19, päämateriaalina polypropeeni

Sanna Pajunen, installaatio, Kaupunkikudelmia, 2018-19, päämateriaalina polypropeeni

(Perfect Circle) | Sanni Saari | 25.1.-10.2.2019

Sanni Saari, A Passenger of Other People´s Dreams

Sanni Saari, A Passenger of Other People´s Dreams

 

 

 

 

 

 

 

Piirrän vapaalla kädellä musteella ympyrän. Muste imeytyy tirskallehden paperin rouheaan pintaan muodostaen ainutlaatuisen muodon. Toistan rutiininomaisesti aktia, jossa koetan tavoittaa täydellisyyttä. Olen tietoinen prosessin mahdottomuudesta, mutta keskiössä onkin itse tekeminen ja sen kautta löytyvät sattumat. Matkustan paikkaan, josta minullla ei ole ennakkokäsitystä ja pyrin välittömyyteen ikuistaa kokemus juuri sen hetken sanelemana.

(Perfect Circle) näyttelyn teokset on kuvattu Kansain sekä Kagawan alueilla Japanissa 2017. Installaatiokokonaisuuden lähtökohtana on toiminut kiinnostus varhaiseen japanilaiseen estetiikkaan sekä kansanuskonnot kuten shintolaisuus. Tarkastestellessani toisen mantereen uskonnon käsityksiä myyteistä, hengistä, ja rituaaleista minua kiehtoo niiden mystiikka sekä keskeinen arvostus luontoa kohtaan. Työskentelyäni inspiroi erityisesti minimalismi, epätäydellinen kauneus sekä ikiaikaisuus. Huomion kiinnittäminen pelkistämisen kautta yksityiskohtiin antaa tilaa ajatusten vaeltamiselle. Virheen ja keskeneräisyyden huomioiminen tekevät kauneudesta epätäydellistä. Pidän ajatuksesta, että virheet ovat inhimillisiä ja niistä saattaa seurata jotain odottamatonta. Valokuvatessani kontrolloin sattumaa ja annan sen määrittää muuttuvan muodon teoksiini. Taustalla ikuinen pysäyttämätön -videoteoinstallaatio luo näyttelytilaan matkaamista simuloivan piilopaikan.

Sanni Saari (synt. 1990 Raumalla) luo tunnelmallisia ja mystisiä mielensisäisiä maailmoja valokuvan, videon ja installaation avulla. Hänen taiteellisessa työskentelyssä on tärkeää intuition seuraaminen ja kokeellinen ilmaisu. Viimeaikaisissa projekteissaan hän on käsitellyt paikkaan kiinnittymistä, tietoisuuden harjoittamista sekä epätyypillisiä psyykkisiä ilmiöitä. Saari on valmistut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2017.

Näyttelyä on tukenut Paulon Säätiö.

 

WATERCOLOURS | Caroline Ward-Raatikainen | 9.-20.1.2019

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille.

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille. Kuva: Samu Raatikainen

Since school days I’ve taken watercolours out to describe the landscape, and have returned to painting with them seriously for 4 years now. This choice of paint is both emotive and practical; their translucent qualities are fascinating and addictive, and their drying time is ideal for outdoor use. In addition watercolours have, for the most part, played a marginal role in art history, so their weight of painterly language is a lighter, which I like. Having never been taught how to use them in art schools is also of significance to me, finding my own way to use them, including adding sand, scratching into the paper and using sticks to draw with them.

The inspiration for my work always lies beyond the four white walls of my studio, and I am repeatedly drawn back to the same tree filled spaces. Perhaps this is because I come from a place in England of open landscapes where forests are few and far between. Or perhaps it is the same sense of ‘wellbeing’ many people experience in forests.

Traditionally this pull of nature has been understood with romantic poetic adjectives however more recently a more scientific approach has, for me, provided us with more satisfying answers. In Peter Wohlleben’s book ‘The Hidden life of Trees’ (2017) he writes how scientific research explains our enjoyment of forests; not only is the air cleaner under trees, as their leaves filter out harmful pollutants but pine forests release defensive compounds that kill germs. Furthermore trees release increased amounts of oxygen, so walking in a forest becomes “like taking a shower in oxygen” and our blood pressure decreases. All of which amounts to our sense of wellbeing for us while being surrounded by trees.

Or perhaps my sense of the importance of painting landscapes is rooted in the ethos of our times. Facts such as in 2016, 95% of the world’s population have breathed air which did not meet with World Health Guidelines (G. Fuller, 2018, The Invisible Killer) are forcing us to rethink our relationship with the natural world.

Whatever the motivations, be they personal, poetic, scientific or political, the value of the natural word is still very much on the agenda.

Painting landscapes for me is not an attempt to create a substitute for nature, nor do I want to project a symbolic or emotive response onto it, but it is about reawakening a forgotten need to connect with it. And through spending long time alone painting in nature, the creative imagination develops a slow and quiet understanding of the significance of this connection.

 

Caroline Ward-Raatikainen (b. 1965) studied painting at St Martin’s School of Art and The Royal Academy in London (1984-88), and then at the Kuvataideakatemia in Helsinki. She returned to complete a second Degree in Science in Physiotherapy also in London. On moving to Finland in 2010 she started to paint again. This is her first solo exhibition.

 

Kiitokset Porin Taiteilijaseuralle näyttelyn tukemisesta!

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille.

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille. Kuva: Samu Raatikainen

 

 

Metsä | Raili Rostiala-Laaksonen ja Arja Tigges | 30.11.-16.12.2018

Raili Rostiala-Laaksosen ja Arja Tiggesin maalauksia.

Metsä inspiroi, voimistaa, ja rauhoittaa meitä.
Sieltä saa ravintoa, terveyttä, energiaa ja elinvoimaa.
Metsällä on valtava vaikutus elinoloihimme täällä pohjoisen taivaan
alla.
Metsä kuiskii meille, välillä pauhaa ja raivoaa, mutta aina se
koskettaa meitä syvästi.
Mennään metsään ja annetaan sille mahdollisuus suuren elämyksen
tuottamiseen.
Metsä on aina aito.

Kuusikko 2 120 x 120 cm

Raili Rostiala-Laaksonen, Kuusikko, 120 x 120 cm

Arja Tigges

Arja Tigges