METSÄPÄIVÄKIRJA | Minna Mukari | 09.06.-03.07.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Minna_Mukari_BeautifulFeeling_2016

Koen elämässäni tärkeimmiksi asioiksi eläimet ja luonnon ympärillämme. Luonnossa minua kiehtovat erityisesti vesistöt ja metsät äänineen.

Mikä olisikaan kauniimpaa kuin sulkea silmänsä ja kuulla tuulen humisevan puissa samalla, kun se pyyhkäisee kasvoillesi metsän raikkaan tuoksun tuulahduksen. Tai kulkea pitkin metsäpolkua, joka johdattaa kuohuvan meren rannalle. Metsä on paikka jossa koen olevani vapaa ja se on mielenrauhani tyyssija.

 

Maalauksieni ja piirustuksieni pohjalla on vaellukseni luonnossa, jossa nautin tarkkailla kaikkea ympärillä olevaa. Näyttely Metsäpäiväkirja kertoo kuvallisen kertomuksen metsäkokemuksista. Metsäpäiväkirja on myös näyttelyn pääteoksen nimi, joka kertoo kuva/ääniteoksen kautta tarinaa metsässä vietetyistä päivistä ja sen mystisestä elämästä.

Käsittelen maalauksissani asioita mielikuvituksen ja havaintojen kautta. Väreillä ja tunnetiloilla on töissäni tärkeä merkitys. Maalauksissani yhdistelen erilaisia tekniikoita, joissa abstrakti ja esittävä kuva yhdistyvät toisiinsa. Maalaaminen on minulle intohimo, jolloin uppoudun tunteiden, maalin, värien, liikkeiden ja mielikuvituksen vietäväksi.

Minna Mukari (s. 1984) on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2011. Tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee Oulussa.

EVERYTHING YOU THINK YOU NEED | Andrew Gerald Redman | 20.05.-05.06.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

 

garagecolour_vector.ai

Kaikki mitä luulet tarvitsevasi
Olen viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana muuttanut monta kertaa, lähes kerran vuodessa, syystä tai toisesta. Pakkaamisesta ja purkamisesta on tullut melkoinen rutiini. Joka kerran sanon itselleni: toivottavasti en tee tätä ihan pian uudestaan! Mutta niinpä vain…
On joitakin tavaroita, joita ilman en usko pärjääväni. Jossain toisessa ajassa ja paikassa minut lopulta haudataan niiden kanssa. Viimeiseen laatikkoon ne pakataan ja minut myös! Niinpä tässä ne ovat, kaikki mitä luulen tarvitsevani, lämmöllä juhlittuna komeissa väreissä, uniikkina vedossarjana, alumiinilevyille vedostettuina.

Menetelmä
Toisinaan tiedän tarkalleen, mitä aion tehdä tai piirtää. Tiedän, miten se tehdään. Seuraan prosessia ja toteutan suunnitelmani. Joskus uudet prosessit tai materiaalit vaikuttavat ja muuttavat tilannetta jolloin alkuperäinen idea kasvaa ja muuttuu kun kokeellinen palapeli ratkaistaan. Tämä on yksi niitä!

Tämän näyttelyn piirrokset aloitettiin keittiön pöydällä, ei studiossa. Originaalit piirsin pehmeällä lyijykynällä sileälle, paksulle paperille. Päätin piirtää sarjan tuttuja keittiövälineitä. Ohjenuoranani oli valinta, yksinkertaistaminen ja abstrahointi. Piirsin jokaisen objektin ainakin 10 kertaa, jolloin viivat tulivat dynaamisemmiksi ja yksinkertaisemmiksi. Valitsin sadoista piirroksesta 36 ja loput heitin pois. Hiukan myöhemmin löysin laatikollisen läpinäkyviä värillisiä muovikalvoja, jotka olivat näytteitä taidemateriaalien toimittajalta. Olin kuullut, että arkkitehdit käyttävät sitä elävöittääkseen suunnitelmiaan. Mallikappaleet olivat pieniä, mutta värit hienoja ja päätin testata niiden toimivuutta piirrosteni kanssa. Leikkasin muodot valopöydällä ja kiinnitin luonnoksiin. Pienet luonnokset eivät olleet mielestäni riittävän dynaamisia, niinpä piirsin ne uudelleen musteella. Karkea, vaihteleva viiva oli juuri sellainen, mitä halusin. Tämä tapa työskennellä saattaa olla peruja työstäni animaatiostudioilla. Animaattorit tekivät usein karkean luonnoksen jonka sitten viimeistelivät musteella ja lopullinen ruutu väritettiin.

Arvelin sarjan näyttävän hyvältä myös tekstiilimallina tai keramiikalle painettuna, niinpä skannasin koko hoidon vektorointiohjelmaan ja kokeilin useita versioita. Lopulta en muuttanut värejä. Kun yritin “siivota” musteviivoja ne näyttivät kadottavat kaiken eloisuutensa jota olin niin tavoitellut! En saanut koneella esiin samaa tuntua kuin käsin työskennellessä. Olen nauttinut mahdollisuudesta muuttaa pienet kuvani TODELLA suuriksi ja saada ne painetuksi.
Kevään 2016 poptaidekokoelmani on nähtävissä ensimmäistä kertaa P-galleriassa, Porissa!

Vaikutteet
Äitini isä oli pieni irlantilaismies, jolla oli suuri nimi. Stanislaus Jarleth Tume Hearne! Hän opiskeli Manchesterin taidekoulussa ja sai stipendin Japaniin taidegrafiikan opintoihin. 1890-luvulla se oli melkoinen tutkimusmatka. Palattuaan muutamaa vuotta myöhemmin hän sai työpaikan Calico Printers yhdistyksestä tekstiilien suunnittelijana, ja työskenteli siellä 40 vuotta. Muistan hänet lapsuudestani pienenä miehenä, jolla oli suuri hattu! Kotimme on sisustettu tekstiileillä jotka hän oli suunnitellut, toisinaan yhdessä äitini kanssa joka oli opiskellut maalausta. En ole tekstiilisuunnittelija, mutta ihailen sellaisten henkilöiden työtä kuin Varvara Stepanova, venäläinen konstruktivisti; ruotsalainen Dagmar Lodén, ja Mazaru Suzuki joka työskentelee Marimekolle.

Monet sukulaiseni työskentelevät soveltavan taiteen parissa, ja heidän hienot uransa ovat muokanneet omia odotuksiani. En kuitenkaan ole ollut samassa työssä neljääkymmentä vuotta. Minun on täytynyt jatkuvasti hakeutua uusille väylille ja kouluttautua, voidakseni jatkaa työtäni, kuten cv:ni kertoo! Viimeiset kolme vuotta olen työstänyt keramiikkaa ja valanut pronssia, josta olen nauttinut suuresti. Sen rinnalla olen pyrkinyt pitämään yllä piirustustaitojani ja se tuo minut tähän näyttelyyn. Pronssivaloksiani voi nähdä osoitteessa www.agrbronze.com

Andrew Redman on englantilainen taiteilija, jolla on koulutus seuraavista oppilaitoksista:
Chesterfield College of Art, Edinburgh College of Art, Duncan of Jordanstone College of Art, Dundee and Birmingham Institute of Art and Design. Hän on työskennellyt sekä taideopettajana että soveltavan taiteen parissa Englannissa, Ruotsissa ja Maltalla, missä hän tällä hetkellä asuu. Redmanin töitä voi löytää osoitteessa www.agrbronze.com

Andy_in_the_truck_again_Photo_Adrian_Jones

JÄLJET PELOTTAVAT | Satu Salminen ja Janika Regelin | 27.04.-15.05.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Regelin_Salminen_Jaljet_Pelottavat

RAISKAUSKULTTUURI – KULTTUURIA RAISKAUKSISTA

”Jäljet pelottavat” on kahden taiteilijan kertomus todellisista tapahtumista, koetuista raiskauksista ja niiden seuraamuksista.

Janika Regelinin ja Satu Salmisen näyttely esittelee sekä uhrien keinoja selviytyä seksuaaliväkivallasta, että rikoksen tuottamia syy-seuraussuhteita.Tarinat löytyvät sekä taiteilijoiden omista, että lähipiirin kokemista seksuaaliväkivallan tapahtumista.

Seksuaaliväkivallasta on kohistu Suomessa viime aikoina poikkeuksellisen paljon. Huomiota ovat saaneet raiskaukset, hyväksikäyttö ja seksuaalinen häirintä. Taiteilijat avaavat rohkein ottein seksuaalirikosten tuottamia kokemuksia, niin omasta elämästään, kuin lähipiirinkin kokemista rikoksista.

Naisen kehon ja naiseuden esineellistäminen nousee esiin keskeisenä kysymyksenä nyky-yhteiskuntaa peilaavassa näyttelyssä.

Kertomukset todellisten ihmisten kokemuksista, herättelevät muutokseen, sillä muutosta todellakin tarvitaan. Muutosta yhteiskuntaan, jossa raiskaus ja hyväksikäyttötuomiot ovat naurettavan alhaiset. Muutosta yhteiskuntaan, jossa uhria syytellään ja nolataan hänen kokemastaan väkivallasta. Muutosta asennoitumisesta väkivallan uhria ja tekijää kohtaan.

Se vaikenee, joka pelkää.

AJATUKSEN SIIVIN | Heli Piittala-Virtanen | 09.04.-24.04.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Varien_kirjo_2014

Heli Piittala-Virtanen juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä P-galleriassa.

Ajatuksen siivin on Heli Piittala-Virtasen ensimmäinen yksityisnäyttely Porissa. Hänen teoksiaan on kuitenkin ollut esillä useissa yhteis- ja ryhmänäyttelyissä.

Näyttely kokoaa yhteen teoksia aina taidekouluajoilta nykypäivään lähes kymmenen vuoden ajalta. Esillä on öljyväri- ja akvarellimaalauksia, keramiikkateoksia sekä grafiikan vedoksia.

Piittala-Virtasen työskentely on hidastempoista työhön tutustumista. Kankaalle luodut viivat yhdistyvät sävyihin muodostaen vähitellen kuvan, joka toisinaan yllättää tekijänsäkin.

Piittala-Virtanen työskentelee päätoimisesti Kuvataidepäiväkoti Viikarissa, jossa hän lastentarhanopettajana on vastuussa taiteen perusopetuksen kuvataiteen valmentavasta opetuksesta. Voidakseen antaa lapsille mahdollisimman laadukasta opetusta hän kehittää aktiivisesti omia taitojaan erilaisilla piirustus- ja maalauskursseilla.

Heli Piittala-Virtanen on valmistunut Porin Taidekoulun iltalinjalta vuonna 2009.

Heli Piittala-Virtanen toimii puheenjohtajana Porin Saskioissa ja Porin Naistaiteilijoissa.

Simpukka

IF THERE IS A TREASURE | Heini Vanhanen | 19.03.-03.04.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Woods_netti

Aloin pohtimaan rahan olemusta aktiivisesti pari vuotta sitten luettuani Joseph Murphyn teoksen alitajunnan voimasta. Murphy heitti ilmoille hurjalta kuulostavan väitteen, että köyhyys on vain mielen sairautta. Raha ei viihdy sellaisen henkilön luona, joka suhtautuu siihen välttämättömänä pahana. Raha pitää rahasta ja se nauttii myös liikkeellä olosta. Sitä on käytettävä, jotta se haluaisi palata takaisin suurempana joukkona. Ollakseen rikas tulisi kyetä muuntamaan omia ajatusmallejaan ja ymmärtää, mitä raha haluaa.

Rahasta on muodostunut minulle vaikeasti hahmotettava abstraktio, ja näyttelyssäni se muuntuu entistä symbolisemmaksi. Rahasta tulee aarre, jotain mitä ei koskaan tavoiteta. Se on jotain mihin pyritään, tuntematta välttämättä syitä, saati sitä, mitä tavoitteen saavutettua tulisi tehdä.

Minua kiinnostaa kuinka raha saa ihmisen liikkeelle. Miten se saa ihmisen tavoittelemaan menestystä ja jotain kuviteltua parempaa. Etsintä ja haluaminen näyttäytyvät minulle välillä epätoivoisena, välillä koomisena, mutta aina välttämättöminä. Mikään ei tule koskaan olemaan tarpeeksi.

Näyttely on galleriatilaan rakentuva teos. Esillä on liikkuvaa kuvaa, valokuvaa sekä esinekooste. Osana teosta jaan näyttelyn kävijöille sata dollaria. Seteleitä tulen piilottamaan galleriatilaan koko näyttelyn esilläoloajan. Löytäjä saa pitää.

Heini Vanhanen (s.1983) on valmistunut kuvataiteiljaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2013. Hänen pääasiallisena työvälineenä toimii kamera. Työskentelyssään hän luottaa havainnointiin ja intuitioon luodakseen jotain kokemuksellista. Hänen töitään on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä.

Näyttelyä on tukenut Turun Kaupungin kulttuurilautakunta.

Rainbow_netti

MEDIATAIDENÄYTTELY – SOI RAIKUEN TORVET | Liisa Ahola ja Veera Salmio | 26.02.-13.03.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

lehdistökuva1

Kuvataiteilijoiden Liisa Aholan ja Veera Salmion kaksi interaktiivista ääni- ja videoinstallaatiota ovat esillä 
P-galleriassa Porissa 26.2.-13.3.2016. Näyttelyssä nähtävät Diktaattori- ja Perillä -teokset käsittelevät ajankohtaisia aiheita ironisella otteella. Niihin on liitetty elementtejä populaarikulttuurista sekä propaganda- ja klisheekuvastosta.

Diktaattori-teoksen teema tarkastelee henkilöpalvonnan äärimmäistä muotoa, diktatuuria, jossa ihmiset on alistettu palvomaan propagandakoneiston luomaa kuvaa suuresta “kansan isästä” ja “jumalan valitusta”. Perillä-teos käsittelee pakolaisuutta ja ennakkoasenteita. Installaatiot kuvaavat ratkaisevia hetkiä ennen puheen alkua sekä saapumista perille. Videomateriaali on kerätty Youtube-kanavalta.

Merkittävässä roolissa on katsojan oma kokemus ja reaktio. Liikkeentunnistin käynnistää tietyssä pisteessä ääntä ja liikkuvaa kuvaa, tehden näin katsojasta teoksen päähenkilön. Teossarja on tietoisesti viihteellistä ja viihdyttävää, joka kuitenkin pakottaa katsojan tarkastelemaan omia tuntemuksiaan huomion keskipisteessä.

lehdistökuva2

ILMATTAREN KANGASPUUT | Nanna Evilampi | 05.02.-21.02.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Ilmatar istuu Ilman pitkillä pilvipihoilla ja kutoo. Ilmattarella on ihanat, ilmavat kangaspuut, joissa valmistuu pitkiä, hienoja harsoja, paksuja ukkosvilloja, leikkisiä pumpulipitsejä ja valtavia, morsingonsinisiä poutapellavia.

Ilmatar on ikävissään. Ajasta aikaan istuu hän vain kangaspuidensa ääressä, sujuttelee sukkulallaan ja polkee loimilankoja ristiin kuteen välissä. Ihania ovat Ilmattaren kudelmat, mutta kyllästynyt, niin kyllästynyt on Ilman impi istumaan siinä paikallaan. Itkee hän ikävissään, suuria hopeisia, läpikuultavia kyyneliä ja ajatuksissaan, ikävissään kutoo pelkkää pilveä maailman päälle. Maailma kylpee Ilmattaren kyynelissä ja aina vain korkeammalle nousee veden pinta.

Lopulta hylkää Ilmatar kangaspuunsa, sukeltaa alas ja uidessaan meressä muotoilee maailmaan kalapoukamat, saaret ja lahdelmat. Tuulesta ja merestä tulee Ilmatar myös raskaaksi ja vedessä kelluessaan suo sotkalle pesän sijan polvellaan. Ilmatttaren muutoksen kaipuusta syntyy kokonainen maailma ja maailmaan ensimmäinen ihminen.

Tuo tyhjyys, tila ja keveä avaruus ennen maailman syntyä on inspiroinut tämänkertaisen näyttelykokonaisuuteni. Mitä on, ennen kuin on mitään? Miten voi tyhjästä tulla jotain, vai onko silloinkaan tyhjää, kun ei mitään vielä kuitenkaan ole? Miten alkaa muutos? Jotta saa pellavalankaa, jota Nanna Evilampi on töissään käyttänyt, pitää ensin olla maata ja pellavan siemen. Pellavan pitää kasvaa, se pitää korjata, kuivata, loukuttaa, lihdata, pehmittää, riipiä, kiertää ja keriä. Kerältä lankaa kiilapuihin kierrellessään Evilampi pitää sitä tiukalla, oikaisee liian tiukkoja kierteitä, nitoo, asettelee ja suunnittelee. Jos hän jättää työn kesäksi ulos sateeseen, ei sitä kohta enää ole, vaan se muuttuu mullaksi.

Taideteos, puutarha, planeetta tai yhteiskunta ovat järjestystä kaaoksessa. Työtä aiheuttaa pyrkimys täydelliseen järjestykseen, jossa kaikki pienimmätkin yksityiskohdat ovat paikallaan. Kuitenkin heti, kun järjestys on täydellinen, eikä mikään muutu, on lopputulos kuollut. Muutoksen ja kaaoksen keskellä voi saada lohtua ajatuksesta, että muutos ja kaaos tiloina ovat ainakin eläviä.

Ensimmäistä kertaa Nanna Evilampi käyttää töissään siirrettäviä elementtejä. Lankoja voi liikutella tiettyyn rajaan asti, kuvien elementit ovat joko kevyesti paikalleen napeilla kiinnitettyjä tai pääsevät liikkumaan ilmavirrassa. Abstrakti ilmaisu antaa tilaa ajatukselle, värien puutekin on ilahduttava mahdollisuus. Ilmattaren kangaspuista voi jälleen kerran tulla uusi taivas.

LEIKKAUSHENKI | Mikko Lyytinen | 15.01- 31.01.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Wreck

Mikko Lyytisen teosten taustalla on mietteitä kasvusta, muutoksesta ja kaaoksesta. Ne ovat lähtöisin talouden ja teknologian ajamasta ilmapiiristä, läheisten sairastumisista, luontokokemuksista ja yrityksistä oman henkisen tilan kehittämiseen.

Yhteiskunnasta lähtee paljon melua. Poliittiset hokemat kaikuvat lähes uskonnollisina mantroina,jotka tuntuvat olevan irrallisia todellisuudesta.
Mikko Lyytinen yrittää tavoitella teoksissaan jotain päinvastaista, jotain joka on tavoiteltavissa vain kokemalla, niiden ei ole tarkoitus sanoa mitään tai olla tulkittavissa. Ne ovat oma sisältönsä vähän kuin kerrostalon väreilevä heijastuma liejuisessa lätäkössä tai puiden oksistojen muodostama silhuetti poutapilvistä taivasta vasten.
Maalaukset syntyvät orgaanisesti ja intuitiivisia valintoja tehden. Maalaus toimittaa eräänlaisen rituaalin virkaa pyrkimättä olemaan kuitenkaan portti mihinkään pyhään tai yliluonnolliseen. Ne ovat mietiskelyalustoja, joissa luontoa edustava sattumanvaraisuus ja ihmisen tahto kilvoittelevat ja yhtyvät.

Mikko Lyytinen (s.1981) asuu ja työskentelee Lahdessa. Hän on valmistunut Lahden taideinstituutista vuonna 2011 ja samana vuonna hän sai 1. palkinnon Art of Basware- taidekilpailusta.
Leikkaushenki on Lyytisen kolmas yksityisnäyttely. Oman taiteellisen työskentelyn lisäksi hän vaikuttaa taiteilijaryhmä Hydrassa.

HOLD ON | Tuomas Tiainen | 18.12.2015 – 10.01.2016

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

TuomasTiainen_HoldOn_WEB

Jokin kiiltää horisontissa.

Marsipaanimies elokuvasta Haamujengi (1984) kahlaa läpi tuperruttavan informaatioliejun aina sysipimeään mustaan maahan asti. Pohjolan oloihin mukautettu psyykkisesti ylikuormittunut popkulttuurisymboli on muuttunutta popkulttuurisymbolia. Hän ei ilmehdi, silmät ja suu retkottavat ammollaan yhtä lailla. Kun aukot ovat auki, niistä näkee läpi.

Hold on, pidähän kiinni! Hatusta, saavutetuista eduista, tai siitä uudesta kätevästä kantokahvasta (muovia)!

Hold on esittää sarjakuvantekijä Tuomas Tiaisen syksyllä 2015 valmistamia kollaaseja. Teokset syntyivät tarpeesta työstää kuvaa spontaanisti ilman tarkkaa päämäärää ja pyrkimystä suurempien kokonaisuuksien muodostamaan kerronnallisuuteen. Motiivina oli varoa kyseenalaistamasta vaistonvaraisesti syntyneitä ratkaisuja ja nauttia tärkeimmästä, kuvien tekemisestä.

Rakkaudesta prosessiin syntyi sarja teoksia, kirkkaita ja fragmentteja täynnä. Ja, lähtökohdan vastaisesti, löyhähkö narratiivikin (jonka voi mieltää tai olla mieltämättä viimeaikaisten reaalimaailman tapahtumien heijasteena). Jätelavoilta löydettyihin kehyksiin istutettu teoskokonaisuus ilkamoi väreillä, symboleilla ja metallisella loisteella. (Jokin kiiltää horisontissa.)

Se kai tahtoo sanoa: kansanruumis on sisältä höttöä, eikä tämä muutenkaan ole mikään hattaralandia.

Osa näyttelyssä esillä olevista töistä on ollut nähtävillä Turussa marraskuussa 2015. Yksi kollaasi on mukana Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa 2015 työstetyssä rasisminvastaisessa Nyt riittää! -sarjakuvalehdessä (Suomen sarjakuvaseura), jonka työryhmään Tiainen kuului.

Tuomas Tiainen (s. 1980) on Helsingissä asuva piirtäjä, sarjakuvantekijä, pienkustantaja ja kriitikko. Hän on julkaissut yhden pitkän sarjakuvakirjan (Man with the Dog, 2012) sekä lyhyitä sarjakuvia antologioissa ja lehdissä. Sanaton sarjakuvaromaani Jenny Haniver ilmestyy vielä ennen vuodenvaihdetta. Mustavalkoisissa, vähäpuheisissa ja verrattain vakavamielisissä mutta absurdilla huumorilla silatuissa sarjakuvissaan Tiainen käsittelee eritoten yksinoloon, erillisyyteen sekä yksilön ja ympäröivien ryhmien suhteisiin liittyviä teemoja. Hän julkaisee sarjakuvia oman Dead Genesis -pienkustannemerkkinsä kautta. Tiainen on nykysarjakuvayhdistys Kutikutin jäsen sekä yksi kolmannes Ränni GmbH -taiteilijaryhmästä.

TÄYDELLINEN KIERROS | Tuomo Rosenlund ja Johanna Pohjavirta | 28.11.-13.12.2015

Jaa tämä:Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone

Pohjavirta_Rosenlund_Huoltotoimenpiteita 2015_print 10x15

Työpari Tuomo Rosenlund & Johanna Pohjavirta

Tuomo Rosenlund ja Johanna Pohjavirta ovat tehneet nimimerkillä Pohjavirta & Rosenlund digitaalisia grafiikanteoksia vuodesta 2009. He yhdistävät teoksissaan piirustusta, valokuvaa ja digitaalista kuvankäsittelyä. Teokset valmistetaan mustesuihkuvedoksina taidekartongille.

Pohjavirran ja Rosenlundin kuvien lähtökohdat löytyvät usein luonnosta, puista ja maisemista. He haluavat myös liikkua mielen iloisella ja positiivisella puolella, teokset tavoittelevat harmoniaa ja tasapainoa. Teosten sisältö muodostuu valokuvallisten, ”todellisten”, ja piirustuksellisten, ”vapaiden”, elementtien kohtaamisesta, joka synnyttää katsojalle visuaalisen leikin kuvan sisälle. Piirretyt kuvat asetetaan valokuvan maailmaan, ja erilaiset todellisuudet sulautuvat yhtenäiseksi kuvaksi. Samanlaista visuaalista tehostetta käytetään usein mm. mangassa, eli japanilaisessa sarjakuvassa, jossa pelkistetysti piirrettyjen hahmojen taustat ovat tehty valokuvan tarkoiksi. Tällä pyritään helpottamaan samaistumista tarinoiden hahmoihin, ja annetaan myös katsojalle tilaa tulkita hahmoa haluamallaan tavalla. Pohjavirran ja Rosenlundin pyrkimys on samankaltainen, kuvia voi katsoa yksityiskohtaisen tarkasti ja vapaasti tulkiten, erilaiset elementit toimivat symbioosissa, ne korostavat omaa olemustaan vastakohtaisuudessaan.

Tuomo Rosenlund on syntynyt Lempäälässä vuonna 1976. Hän on opiskellut kuvataidetta Porin Taidekoulussa ja TAMK:ssa Tampereella, ja työskennellyt päätoimisena kuvataiteilijana vuodesta 2004. Rosenlund on pitänyt 26 yksityisnäyttelyä, joista viimeisimmät olivat Galerie Art Room:ssa Helsingissä, Centro Cultural Borgesissa Buenos Airesissa ja K-15 Galleri:ssa Tukholmassa. Hän on osallistunut yli 50 yhteis- ja ryhmänäyttelyyn useissa eri Euroopan maissa, sekä myös Lähi-Idässä ja Etelä-Amerikassa.

Johanna Pohjavirta on syntynyt Porissa vuonna 1970. Hän on opiskellut kuvataidetta Porin Taidekoulussa ja TAMK:ssa Tampereella, sekä graafista suunnittelua TAIK:ssa, Satakunnan käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa ja Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa. Lisäksi Pohjavirta on opiskellut valokuvausta Kankaanpään Taidekoulussa ja VVI:llä Tampereella. Pohjavirta on toiminut ammattivalokuvaajana vuodesta 1998. Hän perusti oman studionsa, Studio Dettanin Tampereen Pyynikille vuonna 2010. Hän on pitänyt kaksi yksityisnäyttelyä ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa.

Rosenlund ja Pohjavirta ovat Tampereella asuva ja työskentelevä avopari ja heillä on kaksi lasta.

Pohjavirta_Rosenlund_Sumuaamu 2014_print 10x15