Yhden suhde sataantuhanteen | Liisa Hilasvuori – Sanna Pajunen | 16.2.-3.3.2019

Taideteos on tila kokemukselle. Materiaalia on käsiteltävä tilan ehdoilla ja oltava itse teoksen ensimmäinen kokija. Mittojen muuntelu, huima pienentäminen tai suurentelu on leikittelyä kokijan kuvitellulla paikalla. Lopputulos voi olla samaan aikaan yhtä lailla esine, kuten kaistale kuituista polypropeenia, kuin kaavakuva maahehtaareista täynnä kortteleita. Tai samalla sekä kuva että syvää, vahaista väriä paperin pinnalla. Näyttelyssä on kaksi kokonaisuutta, gallerian etuhuoneessa Liisan piirrosinstallaatio Kopla ja kahdessa takimmaisessa Sannan Kaupunkikudelmia.

Liisa: Suomessa elää noin 16 000 korppia, koko maailmassa ehkä 16 miljoonaa. Olen piirtänyt vahaliiduilla neljä. En ole mukaillut von Wrightien pikkutarkkoja tutkielmia, vaan leikitellyt mittasuhteilla. Kun hahmon piirtää suuressa koossa, se näyttää syntyvän piirtäjän kanssa samaan tilaan. Piirtämisen edetessä linnun asento ja ilme muuntuvat, välillä tarkentuen, välillä sumentuen. Vahaliitujen värivalikoimasta tulee työkalu, jolla ajatella muotoa. Jossain vaiheessa lintu alkaa katsoa takaisin ja voin luoda siihen suhteen. Olen leikannut korpit irti papereistaan, jotta valkoinen tausta ei enää sitoisi niitä kaksiulotteisuuteen. Leikin kolmiulotteisuuden kanssa, jotta voin olla piirrosten keskellä ja kuitenkin samalla katsella rouheaa viivaa.

Piirsin korpin, sillä lintuna se on poikkeuksellisen älykäs. Eläintarhassa, korppihäkin vieressä piirtäessä lintu katsoo takaisin piirtäjää. Metsässä se on tarkkaillut kulkijaa, vaikka ihminen kuulisi vain etäisen äänen. Ääntely on selkeästi täynnä merkityksiä, jotka sen kumppanit tajuavat. Kommentoisiko se myös minua?

Sanna: Ilmasta katsottuna kaupungin kadut ja tiet lojuvat maastossa rönsyillen. Ne kertovat menemisestä ja tulemisesta, matkan päällä olosta. Ne piirtävät reittejä, jotka toisinaan risteävät keskenään. Näissä risteyksissä päätetään, jatketaanko matkaa tai käännytäänkö takaisin. Kaupunkien kaduilla joko eksyy tai kulkee vaivattomasti. Näyttelyssä on esillä osia neljästä eri pääkaupungin turistikartasta. Piirrin on seikkaillut määrätietoisesti polypropeenikaduilla ja mittasuhteet ja suunnat ovat menneet moneen kertaan sekaisin. Reiteistä koostuvat kudelmat kertovat historiaa niin fyysisestä kuin psyykkisestä liikkeestä ja muutoksesta aikojen halki, muistojen mittasuhteisiin. Kartat, joiden yleinen tehtävä on ollut poistaa sekasortoa ja lisätä järjestystä, ovat teoksessa muuttuneet paikoittain sykkyröiksi, sekoittaen kartanlukijan osaksi tarinaa.

Hilasvuori ja Pajunen ovat tunteneet toisensa jo opintojensa alussa Kuvataideakatemiassa, josta he valmistuivat vuosina 2009-10. Porilainen Sanna Pajunen muokkaa usein ympäristöstä poimittuja fragmentteja ja muistumia materiaalisiksi, tilallisiksi tarinoiksi. Helsingissä asuvan Hilasvuoren teokset ovat esityspaikkaansa suunniteltuja installaatioita ja piirustuksia. Molemmat työskentelevät myös yhdeksän naisen taiteilijaryhmä Piirakkakerhossa, joka on järjestänyt yhteisöllisiä happeningeja ympäri maata, kollektiivisesti vuodesta 2006 lähtien.

Liisa Hilasvuori: Piirrosinstallaatio Kopla, valmistumisvuosi 2018-19, vahaliitupiirros paperille

Liisa Hilasvuori: Piirrosinstallaatio Kopla, valmistumisvuosi 2018-19, vahaliitupiirros paperille

Sanna Pajunen, installaatio, Kaupunkikudelmia, 2018-19, päämateriaalina polypropeeni

Sanna Pajunen, installaatio, Kaupunkikudelmia, 2018-19, päämateriaalina polypropeeni

(Perfect Circle) | Sanni Saari | 25.1.-10.2.2019

Sanni Saari, A Passenger of Other People´s Dreams

Sanni Saari, A Passenger of Other People´s Dreams

 

 

 

 

 

 

 

Piirrän vapaalla kädellä musteella ympyrän. Muste imeytyy tirskallehden paperin rouheaan pintaan muodostaen ainutlaatuisen muodon. Toistan rutiininomaisesti aktia, jossa koetan tavoittaa täydellisyyttä. Olen tietoinen prosessin mahdottomuudesta, mutta keskiössä onkin itse tekeminen ja sen kautta löytyvät sattumat. Matkustan paikkaan, josta minullla ei ole ennakkokäsitystä ja pyrin välittömyyteen ikuistaa kokemus juuri sen hetken sanelemana.

(Perfect Circle) näyttelyn teokset on kuvattu Kansain sekä Kagawan alueilla Japanissa 2017. Installaatiokokonaisuuden lähtökohtana on toiminut kiinnostus varhaiseen japanilaiseen estetiikkaan sekä kansanuskonnot kuten shintolaisuus. Tarkastestellessani toisen mantereen uskonnon käsityksiä myyteistä, hengistä, ja rituaaleista minua kiehtoo niiden mystiikka sekä keskeinen arvostus luontoa kohtaan. Työskentelyäni inspiroi erityisesti minimalismi, epätäydellinen kauneus sekä ikiaikaisuus. Huomion kiinnittäminen pelkistämisen kautta yksityiskohtiin antaa tilaa ajatusten vaeltamiselle. Virheen ja keskeneräisyyden huomioiminen tekevät kauneudesta epätäydellistä. Pidän ajatuksesta, että virheet ovat inhimillisiä ja niistä saattaa seurata jotain odottamatonta. Valokuvatessani kontrolloin sattumaa ja annan sen määrittää muuttuvan muodon teoksiini. Taustalla ikuinen pysäyttämätön -videoteoinstallaatio luo näyttelytilaan matkaamista simuloivan piilopaikan.

Sanni Saari (synt. 1990 Raumalla) luo tunnelmallisia ja mystisiä mielensisäisiä maailmoja valokuvan, videon ja installaation avulla. Hänen taiteellisessa työskentelyssä on tärkeää intuition seuraaminen ja kokeellinen ilmaisu. Viimeaikaisissa projekteissaan hän on käsitellyt paikkaan kiinnittymistä, tietoisuuden harjoittamista sekä epätyypillisiä psyykkisiä ilmiöitä. Saari on valmistut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2017.

Näyttelyä on tukenut Paulon Säätiö.

 

WATERCOLOURS | Caroline Ward-Raatikainen | 9.-20.1.2019

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille.

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille. Kuva: Samu Raatikainen

Since school days I’ve taken watercolours out to describe the landscape, and have returned to painting with them seriously for 4 years now. This choice of paint is both emotive and practical; their translucent qualities are fascinating and addictive, and their drying time is ideal for outdoor use. In addition watercolours have, for the most part, played a marginal role in art history, so their weight of painterly language is a lighter, which I like. Having never been taught how to use them in art schools is also of significance to me, finding my own way to use them, including adding sand, scratching into the paper and using sticks to draw with them.

The inspiration for my work always lies beyond the four white walls of my studio, and I am repeatedly drawn back to the same tree filled spaces. Perhaps this is because I come from a place in England of open landscapes where forests are few and far between. Or perhaps it is the same sense of ‘wellbeing’ many people experience in forests.

Traditionally this pull of nature has been understood with romantic poetic adjectives however more recently a more scientific approach has, for me, provided us with more satisfying answers. In Peter Wohlleben’s book ‘The Hidden life of Trees’ (2017) he writes how scientific research explains our enjoyment of forests; not only is the air cleaner under trees, as their leaves filter out harmful pollutants but pine forests release defensive compounds that kill germs. Furthermore trees release increased amounts of oxygen, so walking in a forest becomes “like taking a shower in oxygen” and our blood pressure decreases. All of which amounts to our sense of wellbeing for us while being surrounded by trees.

Or perhaps my sense of the importance of painting landscapes is rooted in the ethos of our times. Facts such as in 2016, 95% of the world’s population have breathed air which did not meet with World Health Guidelines (G. Fuller, 2018, The Invisible Killer) are forcing us to rethink our relationship with the natural world.

Whatever the motivations, be they personal, poetic, scientific or political, the value of the natural word is still very much on the agenda.

Painting landscapes for me is not an attempt to create a substitute for nature, nor do I want to project a symbolic or emotive response onto it, but it is about reawakening a forgotten need to connect with it. And through spending long time alone painting in nature, the creative imagination develops a slow and quiet understanding of the significance of this connection.

 

Caroline Ward-Raatikainen (b. 1965) studied painting at St Martin’s School of Art and The Royal Academy in London (1984-88), and then at the Kuvataideakatemia in Helsinki. She returned to complete a second Degree in Science in Physiotherapy also in London. On moving to Finland in 2010 she started to paint again. This is her first solo exhibition.

 

Kiitokset Porin Taiteilijaseuralle näyttelyn tukemisesta!

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille.

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille. Kuva: Samu Raatikainen

 

 

HÄMÄRÄ OLEVA | Päivi Setälä | 10. – 25.11.2018

MediakuvaPaiviSetala_Carita, Hethcliff, Frederica, Fuksia, Cenni, Hera, Aphrodite ja Bella

Näyttely ihmisestä, norsusta, alpakasta ja metsästä, hämäryydestä sekä liian kirkkaasta valosta.  Miltei tavoittamattomissa on nähtävä, joka on sekä haurasta että raadollista. Norsun herkkä iho on kaupan, runojen metsä uhattuna ja ihmisen osa on toiveiden ja olosuhteiden summa.

Kuvien norsut ovat kovia kokeneita aasialaisia norsuja, jotka nyt on pelastettu eläinten suojelualueelle, jossa olen ollut vapaaehtoistyössä niin norsun jätöksiä korjaten kuin norsupotretteja kuvaten.

Kahden naisen, kahden kuvan kautta puhun myös nykyisestä Suomesta, sen ristiriitaisuuksista ja oletuksista. Arvostan itse kuvattavieni omanlaista elämäntapaa. On sattumaa, että nämä mallit löytyivät niin läheltä toisiaan ja itselleni niin tutusta paikasta. Pienillä paikkakunnilla elää värikkäitä, itsensä näköistä elämää eläviä ihmisiä.

Valokuvailmaisullisesti kuvissani on kyse vallitsevasta luonnonvalosta ja lavastetuista luonnollisilta vaikuttavista tilanteista. Yhdistelen rakennettua kuvaa ja kontrolloimattomuutta niin ihmisten kuin eläinten kanssa.

Päivi Setälä on valokuvataiteilija, joka käyttää teoksissaan valokuvan erilaisia tekniikoita ja ilmaisua. Päivi Setälä on valmistunut Taiteen tohtoriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valokuvataiteen osastolta 2012 ja filosofian maisteriksi Turun yliopistosta (1999) pääaineenaan elokuva- ja televisiotiede. Päivi Setälä on osallistunut lukuisiin näyttelyihin, ohjannut useita valokuvauskursseja ja pitänyt valokuva-alan luentoja sekä julkaissut taidetta ja kulttuuria käsitteleviä tekstejä. Setälä on johtanut Porin lastenkulttuurikeskusta sen perustamisesta 2003 lähtien. Hän on saanut lastenkulttuurin valtionpalkinnon 2010. Setälä on Valokuvataiteilijoiden liiton jäsen ja aktiivinen kulttuuripoliittinen vaikuttaja. Päivi Setälän näyttelyitä ja teoksia on ollut esillä mm. Suomen Valokuvataiteen museossa, Pohjoisen ja VB- valokuvakeskuksissa, Porin ja Rauman taidemuseoissa ja useissa yhteisnäyttelyissä.

MediakuvaPaiviSetala_SE

Muutoksessa | Timo Lintula | 19.10.-04.11.2018

Katse menneeseeen

Katse menneeseeen

Olen porilainen taidegraafikko. Kuvat valmistuvat pääasiassa puupiirros tekniikkaa käyttäen, alustana koivuvaneri. Tämä tekniikka on mieleinen ja antaa tavan luoda kuvia josta pidän.

Kuvat ovat realismiin osittain pohjautuvia. Täytän teokseni useilla esittävillä elementeillä, teokseni koostuu usein palasista luoden yhden kokonaisuuden, symboliikkaa kuviin liitettynä luoden kuville mystisiä sisältöjä, myös melko pelkistetyt väripinnat kuuluvat osana teoksiani.

Kuvissa seikkailee osana kokonaisuutta eläimet, toimien tunteiden tulkkina, johdattamaan sisään aiheisiin joita käsittelen, kuten, menneisyys, pelkoja, uuden kohtaamista, myös yhteiskunnassa tapahtuvat yksilöön tai yhteisöön kohdistuvat asiat antavat aiheita luoda teoksia.

Tarina on aina tärkeä osa teosta, pyrinkin luomaan teoksiini moniulotteisia tarinakokonaisuuksia, joko pysähtynyt hetki ajassa tai eteenpäin suuntautuva tunnetila.

Osassa uusia teoksia värejä ei ole säästelty aikaisemmasta tuotannosta poiketen, kuitenkin melko hillittyjä teoksia värimaailmaltaan on myös mukana.

Teokset ovat pääasiassa vuonna 2018 tehtyjä puupiirroksia.

Kohteena

Kohteena

KOHTAAMINEN | Tea Söderlund + {TES} | 29.09.-14.10.2018

Kohtaamisia_6

Kohtaaminen-näyttely koostuu kahdesta osuudesta. Tea Söderlundin teossarjat ”Engrammi” ja ”Kohtaamisia” rakentavat tarinallisen ja käsitteellisen kokonaisuuden, jonka lähtökohtana on pohtia, miten kohtaamme itsemme muiden ja ympäristömme kautta. Teosten johtavina ajatuksina ovat toimineet kysymykset siitä, miten koemme ympäröivän maailmamme ja miten muistikuvamme muuttuvat aina hieman toisenlaiseksi, kun palautamme ne mieleemme. Muistot muuttuvat lopulta tarinoiksi, joita kerromme itsestämme itsellemme. 

Toinen kokonaisuus jatkaa kohtaamisen ja muistamisen tematiikkaa ja sisältää teoksia vuonna 2018 muodostuneelta työryhmältä, joka sai nimekseen {TES}. Ryhmässä vaikuttavat Tea Söderlund, Eetu Henttonen ja Sami Luusalo. Näyttelyn {TES} -teokset ovat syntyneet ajatuksista ja keskusteluista, joita näyttelyn muut teokset synnyttivät. Ryhmän tavoitteena on toimia taiteen ja teknologian leikkauspisteessä, ja näyttelyn interaktiiviset teokset jatkavat Tea Söderlundin vaneritöiden aloittamaa kohtaamisen käsitteen kartoittamista. Ryhmän interaktiivinen mediataide tuo mukanaan uudenlaisen rajapinnan teoksen kohtaamiseen, joka puolestaan luo uusia yhtymäkohtia muistamisen ja itsensä kohtaamisen ajatuksiin.