Eleitä II | Mervi Patala | 6.-22.9.2019

ELEITÄ II
MERVI PATALA
6.-22.09.2019

Eleitä II -näyttely jatkaa kolmen näyttelyn sarjaa, joista ensimmäinen oli esillä Kaarina-talossa heinäkuussa ja viimeinen on Galleria 5:ssä  Oulussa marras-joulukuussa 2019.Eleitä II -näyttely koostuu sarjasta vesivärimaalauksia, jotka kuvaavat perhe-elämän arki- ja juhlahetkien suorittamiseen liittyviä tilanteita.

Perhe- ja lapsikuviin rakennetaan idylliä, jossa asiat näyttävät siltä, miltä niiden kuuluukin. Aikuiset suoriutuvat roolistaan ehkä kohtalaisesti, mutta lasten ilmeet ja eleet paljastavat jotain muuta. Ensinäkemältä idyllisissä maalauksissa on viittauksia johonkin määrittelemättömään: yksinäiseen, uhkaavaan tai surumieliseen. Yksinäisyyden ja ristiriitaisuuden kokemukset idyllin keskellä vievät jo lapsuudessa sellaisen olennaisen äärelle, jota ei voi loputtomiin paeta.

Teoksissa toistuu hallitun ja hallitsemattoman vuoropuhelu, jota vesivärimaalaus myös tekniikkana korostaa: Lasten eleet paljastavat sen hallitsemattoman puolen, jonka aikuiset pystyvät ehkä peittämään. Vesivärit välineenä sisältävät myös hallitsemattomia elementtejä: toisinaan luulen tekniikan olevan hallinnassani, kunnes huomaan olevani taas sivustaseuraajana ja tarkkailijana, kun väri leviää omia reittejään ja pakottaa hyväksymään sattuman. Tuo sattuma on myös se tekijä, miksi vesivärimaalaus pitää otteessaan.

Mervi Patala (synt. 1982 Peräseinäjoella) on turkulainen kuvataiteilija. Teoksissaan hän pyrkii usein luomaan tunnelmia, joissa on jotain ristiriitaista, yksinäisyyttä ja haikeutta näennäisen idyllin taustalla. Patala toimii myös kuvataideopettajana Turun seudulla.

Liljan_varjossa_vesivari_paperille_100x76_2018_kuva_heini_vanhanen

Liljan_varjossa_vesivari_paperille_100x76_2018_kuva_heini_vanhanen

Vastentahtoinen_suukko_vesivari_paperille_100x70_2018_kuva_heini_vanhanen

Vastentahtoinen_suukko_vesivari_paperille_100x70_2018_kuva_heini_vanhanen

KERAMOS TRIÁNTA | Keramiikkaryhmä KERAMOS ry | 16.8.-1.9.2019

30-vuotisjuhlavuonna on järjestetty useita KERAMOS TRIÁNTA-näyttelyitä. Näyttelyt ovat olleet omia kokonaisuuksiaan riippuen paikasta ja ajankohdasta. Juhlanäyttely Rauman Vanhan Raatihuoneen Museopuutarhassa jatkuu elokuun loppuun asti yhtäaikaisesti Porin näyttelyn kanssa ja edessä on vielä näyttely Rauman Seminaarin puutarhassa.

Yhdistyksessä on tällä hetkellä 12 jäsentä, joista Porin P-gallerian näyttelyssä ovat mukana Pirjo Heino, Eija Hietanen, Terttu Mattila, Taru-Taina Nora, Kaarina Selin, Tuire Vastamäki, Anne Virtanen, Jenny Vuorela ja Heli Väisänen.

Keramoslaiset valmistavat teoksensa pääasiassa käsinrakennustekniikoin korkeapolttoisesta kivitavarasavesta. Teokset poltetaan yhdistyksen yhteisessä uunissa korkeassa lämpötilassa. Poltossa savesta muotoiltu esine muuttuu kestäväksi keramiikaksi. Teosten värjäyksessä käytetään pääasiassa värillisiä savilietteitä eli engobeja, lasitteita ja oksideja.

Vaikka materiaali on yhteinen, ovat teokset tekijän kädenjäljestä ja aihepiireistä riippuen hyvin erilaisia: suuria, pieniä, värikkäitä, hillittyjä, kokeilevia, leikkisiä, vakavia, reheviä,

täsmällisiä. Taiteilijat ovat tuoneet näyttelyyn esille ominta itseään. Teoksista osa on valmistettu juuri tätä näyttelyä varten ja kaikki teokset ovat muutaman viimeisen vuoden ajalta.

Keramiikkayhdistys Keramos ry perustettiin vuonna 1989 ja se on toiminut siitä asti Vanhassa Raumassa. Tämänhetkinen toimitila sijaitsee torin ja kirkon välissä. Yhdistyksen toiminta sisältää yhteisiä kokoontumisia, kursseja, taidematkoja ja näyttelyitä. Yhdistys on aktiivinen ja haluaa kokeilla ja harjoitella uusia asioita. Tärkeää on myös osallistuminen lasten kulttuurikasvatukseen. Toimitilassa Isokirkkokadulla on pysyvä näyttely. Talvella ovet ovat auki lauantaisin ja kesäaikaan myös kaikkina arkipäivinä.

NÄYTTELYN AVAJAISET on perjantaina 16.8.2019 kello 18-20 P-galleriassa. TERVETULOA!

_MG_3547-3

Beyond and above | Minna Salonen | 8.3.-24.3.2019

Näyttelyni kertoo tunnelmista luonnossa; kun taivaan värit hehkuvat, auringonvalo heijastuu veteen, puiden varjot heijastuvat maahan tai löydän simpukan rannalta kaukana siellä jossain.

Näyttelyssä on esillä kolmiulotteisia kierrätysmuoviteoksia ja ”muovimaalauksia”, joihin on yhdistetty mm. akryyliväriä. Materiaalivalinnalla haluan omalta osaltani nostaa esille myös merien muoviongelman ja kertakäyttökulttuurin mielettömyyden.

Black plate, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi, Minna Salonen, 2019 (2)Black plate, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi, Minna Salonen, 2019
Gardineria, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi, Minna Salonen, 2019 (2)

Gardineria, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi,  Minna Salonen, 2019

 

Yhden suhde sataantuhanteen | Liisa Hilasvuori – Sanna Pajunen | 16.2.-3.3.2019

Taideteos on tila kokemukselle. Materiaalia on käsiteltävä tilan ehdoilla ja oltava itse teoksen ensimmäinen kokija. Mittojen muuntelu, huima pienentäminen tai suurentelu on leikittelyä kokijan kuvitellulla paikalla. Lopputulos voi olla samaan aikaan yhtä lailla esine, kuten kaistale kuituista polypropeenia, kuin kaavakuva maahehtaareista täynnä kortteleita. Tai samalla sekä kuva että syvää, vahaista väriä paperin pinnalla. Näyttelyssä on kaksi kokonaisuutta, gallerian etuhuoneessa Liisan piirrosinstallaatio Kopla ja kahdessa takimmaisessa Sannan Kaupunkikudelmia.

Liisa: Suomessa elää noin 16 000 korppia, koko maailmassa ehkä 16 miljoonaa. Olen piirtänyt vahaliiduilla neljä. En ole mukaillut von Wrightien pikkutarkkoja tutkielmia, vaan leikitellyt mittasuhteilla. Kun hahmon piirtää suuressa koossa, se näyttää syntyvän piirtäjän kanssa samaan tilaan. Piirtämisen edetessä linnun asento ja ilme muuntuvat, välillä tarkentuen, välillä sumentuen. Vahaliitujen värivalikoimasta tulee työkalu, jolla ajatella muotoa. Jossain vaiheessa lintu alkaa katsoa takaisin ja voin luoda siihen suhteen. Olen leikannut korpit irti papereistaan, jotta valkoinen tausta ei enää sitoisi niitä kaksiulotteisuuteen. Leikin kolmiulotteisuuden kanssa, jotta voin olla piirrosten keskellä ja kuitenkin samalla katsella rouheaa viivaa.

Piirsin korpin, sillä lintuna se on poikkeuksellisen älykäs. Eläintarhassa, korppihäkin vieressä piirtäessä lintu katsoo takaisin piirtäjää. Metsässä se on tarkkaillut kulkijaa, vaikka ihminen kuulisi vain etäisen äänen. Ääntely on selkeästi täynnä merkityksiä, jotka sen kumppanit tajuavat. Kommentoisiko se myös minua?

Sanna: Ilmasta katsottuna kaupungin kadut ja tiet lojuvat maastossa rönsyillen. Ne kertovat menemisestä ja tulemisesta, matkan päällä olosta. Ne piirtävät reittejä, jotka toisinaan risteävät keskenään. Näissä risteyksissä päätetään, jatketaanko matkaa tai käännytäänkö takaisin. Kaupunkien kaduilla joko eksyy tai kulkee vaivattomasti. Näyttelyssä on esillä osia neljästä eri pääkaupungin turistikartasta. Piirrin on seikkaillut määrätietoisesti polypropeenikaduilla ja mittasuhteet ja suunnat ovat menneet moneen kertaan sekaisin. Reiteistä koostuvat kudelmat kertovat historiaa niin fyysisestä kuin psyykkisestä liikkeestä ja muutoksesta aikojen halki, muistojen mittasuhteisiin. Kartat, joiden yleinen tehtävä on ollut poistaa sekasortoa ja lisätä järjestystä, ovat teoksessa muuttuneet paikoittain sykkyröiksi, sekoittaen kartanlukijan osaksi tarinaa.

Hilasvuori ja Pajunen ovat tunteneet toisensa jo opintojensa alussa Kuvataideakatemiassa, josta he valmistuivat vuosina 2009-10. Porilainen Sanna Pajunen muokkaa usein ympäristöstä poimittuja fragmentteja ja muistumia materiaalisiksi, tilallisiksi tarinoiksi. Helsingissä asuvan Hilasvuoren teokset ovat esityspaikkaansa suunniteltuja installaatioita ja piirustuksia. Molemmat työskentelevät myös yhdeksän naisen taiteilijaryhmä Piirakkakerhossa, joka on järjestänyt yhteisöllisiä happeningeja ympäri maata, kollektiivisesti vuodesta 2006 lähtien.

Liisa Hilasvuori: Piirrosinstallaatio Kopla, valmistumisvuosi 2018-19, vahaliitupiirros paperille

Liisa Hilasvuori: Piirrosinstallaatio Kopla, valmistumisvuosi 2018-19, vahaliitupiirros paperille

Sanna Pajunen, installaatio, Kaupunkikudelmia, 2018-19, päämateriaalina polypropeeni

Sanna Pajunen, installaatio, Kaupunkikudelmia, 2018-19, päämateriaalina polypropeeni

(Perfect Circle) | Sanni Saari | 25.1.-10.2.2019

Sanni Saari, A Passenger of Other People´s Dreams

Sanni Saari, A Passenger of Other People´s Dreams

 

 

 

 

 

 

 

Piirrän vapaalla kädellä musteella ympyrän. Muste imeytyy tirskallehden paperin rouheaan pintaan muodostaen ainutlaatuisen muodon. Toistan rutiininomaisesti aktia, jossa koetan tavoittaa täydellisyyttä. Olen tietoinen prosessin mahdottomuudesta, mutta keskiössä onkin itse tekeminen ja sen kautta löytyvät sattumat. Matkustan paikkaan, josta minullla ei ole ennakkokäsitystä ja pyrin välittömyyteen ikuistaa kokemus juuri sen hetken sanelemana.

(Perfect Circle) näyttelyn teokset on kuvattu Kansain sekä Kagawan alueilla Japanissa 2017. Installaatiokokonaisuuden lähtökohtana on toiminut kiinnostus varhaiseen japanilaiseen estetiikkaan sekä kansanuskonnot kuten shintolaisuus. Tarkastestellessani toisen mantereen uskonnon käsityksiä myyteistä, hengistä, ja rituaaleista minua kiehtoo niiden mystiikka sekä keskeinen arvostus luontoa kohtaan. Työskentelyäni inspiroi erityisesti minimalismi, epätäydellinen kauneus sekä ikiaikaisuus. Huomion kiinnittäminen pelkistämisen kautta yksityiskohtiin antaa tilaa ajatusten vaeltamiselle. Virheen ja keskeneräisyyden huomioiminen tekevät kauneudesta epätäydellistä. Pidän ajatuksesta, että virheet ovat inhimillisiä ja niistä saattaa seurata jotain odottamatonta. Valokuvatessani kontrolloin sattumaa ja annan sen määrittää muuttuvan muodon teoksiini. Taustalla ikuinen pysäyttämätön -videoteoinstallaatio luo näyttelytilaan matkaamista simuloivan piilopaikan.

Sanni Saari (synt. 1990 Raumalla) luo tunnelmallisia ja mystisiä mielensisäisiä maailmoja valokuvan, videon ja installaation avulla. Hänen taiteellisessa työskentelyssä on tärkeää intuition seuraaminen ja kokeellinen ilmaisu. Viimeaikaisissa projekteissaan hän on käsitellyt paikkaan kiinnittymistä, tietoisuuden harjoittamista sekä epätyypillisiä psyykkisiä ilmiöitä. Saari on valmistut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2017.

Näyttelyä on tukenut Paulon Säätiö.

 

WATERCOLOURS | Caroline Ward-Raatikainen | 9.-20.1.2019

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille.

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille. Kuva: Samu Raatikainen

Since school days I’ve taken watercolours out to describe the landscape, and have returned to painting with them seriously for 4 years now. This choice of paint is both emotive and practical; their translucent qualities are fascinating and addictive, and their drying time is ideal for outdoor use. In addition watercolours have, for the most part, played a marginal role in art history, so their weight of painterly language is a lighter, which I like. Having never been taught how to use them in art schools is also of significance to me, finding my own way to use them, including adding sand, scratching into the paper and using sticks to draw with them.

The inspiration for my work always lies beyond the four white walls of my studio, and I am repeatedly drawn back to the same tree filled spaces. Perhaps this is because I come from a place in England of open landscapes where forests are few and far between. Or perhaps it is the same sense of ‘wellbeing’ many people experience in forests.

Traditionally this pull of nature has been understood with romantic poetic adjectives however more recently a more scientific approach has, for me, provided us with more satisfying answers. In Peter Wohlleben’s book ‘The Hidden life of Trees’ (2017) he writes how scientific research explains our enjoyment of forests; not only is the air cleaner under trees, as their leaves filter out harmful pollutants but pine forests release defensive compounds that kill germs. Furthermore trees release increased amounts of oxygen, so walking in a forest becomes “like taking a shower in oxygen” and our blood pressure decreases. All of which amounts to our sense of wellbeing for us while being surrounded by trees.

Or perhaps my sense of the importance of painting landscapes is rooted in the ethos of our times. Facts such as in 2016, 95% of the world’s population have breathed air which did not meet with World Health Guidelines (G. Fuller, 2018, The Invisible Killer) are forcing us to rethink our relationship with the natural world.

Whatever the motivations, be they personal, poetic, scientific or political, the value of the natural word is still very much on the agenda.

Painting landscapes for me is not an attempt to create a substitute for nature, nor do I want to project a symbolic or emotive response onto it, but it is about reawakening a forgotten need to connect with it. And through spending long time alone painting in nature, the creative imagination develops a slow and quiet understanding of the significance of this connection.

 

Caroline Ward-Raatikainen (b. 1965) studied painting at St Martin’s School of Art and The Royal Academy in London (1984-88), and then at the Kuvataideakatemia in Helsinki. She returned to complete a second Degree in Science in Physiotherapy also in London. On moving to Finland in 2010 she started to paint again. This is her first solo exhibition.

 

Kiitokset Porin Taiteilijaseuralle näyttelyn tukemisesta!

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille.

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille. Kuva: Samu Raatikainen