• Merilii Simonen | TOIVE | 20.02.–08.03.2015

    P-galleriassa vuoron saa Kankaanpään taidekoulusta viime kesänä valmistuneen porilaisen Merilii Simosen ensimmäinen yksityisnäyttely. Esillä on teoksia puolentoista vuoden ajalta. Millaista on ollut pelätä tulevaisuutta ja seuraavassa hetkessä huomata olevansa siinä? Kuvataiteilijaksi valmistuminen ja irrottautuminen lähes koko tähänastisen elämän kestäneestä opiskelusta on ollut merkittävä vaihe. Simonen kokee, että hänen on annettava yleisölle pala edellisistään ennen kuin voi lähteä eteenpäin. Toiveet eivät…