Teosten lähtökohdat ovat asuinpaikkani äänimaisemassa. Asun ja työskentelen Niinisalossa Kankaanpäässä, missä ääniympäristö on varuskunnan läheisyydestä johtuen hyvin ainutlaatuinen. Äänimaisema on ihmisen, luonnon äänten, melun, musiikin ja teknologian äänten kokonaisuus, jossa kulloinkin olemme. Ääniympäristö voi olla kaikille samassa ympäristössä oleville samankaltainen. Äänimaisemaksi ympäröivät äänet muuttuvat tulkinnan kautta. Äänimaisema on kanadalaisen säveltäjä ja kirjailija R. Murray Schaferin 1960-luvulla lanseeraama käsite. Niinisalossa vuosia…
-
-
NÄKEMISIÄ | Janni Härmälä | 05.01.–21.01.2018
Näyttelyni koostuu öljyvärimaalauksista. Kangas on maalauksen valmistuttua irrotettu puista ja liimattu styreenilevylle tai pingotettu puukeppien väliin. Kokonaisuuden työstöä on jatkettu esim. puulla, akryylilla ja helmillä. Maalaukset ovat elämäni päiväkirjaa, kuvauksia psykologisista ja henkisistä ilmiöistä. Käsittelen yksilönkehitystäni, sosiaalisuutta, voimautumista, selviytymistä sekä vuorovaikutusta ympäröivän todellisuuden kanssa. Käytän alitajunnastani kohoavaa kuva- ja värimateriaalia. Käytän symboleilla viestimistä, kommunikoin kielellä jonka me kaikki (ehkä tietämättämme)…