Porin Taiteilijaseuran P- galleriassa on esillä 31.3.-16.4. Taiteilijaseuran hallituksen jäsenten yhteisnäyttely ”KELTAINEN”. Värikoodin teemaa noudattavassa näyttelyssä on teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Anne Engholm, Anna Halls, Maria Leppänen, Heli Piittala-Virtanen, Terttu Sahi, Annemaria Silvola, Tea Söderlund ja Hanna Valtokivi
Tekijä: Anne
P-galleria | EI KUKAAN–NOBODY | 10.3.–26.3. | Hanna Syrilla Valtokivi
Näyttelyn lähtökohtana on tekoäly. Ihmisen kehittämä tekoäly on sieluton, itseään tiedostamaton olento, Ei kukaan, Nobody. Tuleeko siitä jossain kohtaa ihmisen kaltainen itsenäisesti toimiva henkilö, inhimillinen olento, human being? Entä onko ihminenkin itse asiassa tuntemattomien jumalien luoma tekoäly, robotti, jolle langennut jumala antoi itsetietoisuuden, mutta ei kuolemattomuutta. Luodusta tuli luoja, joka toistaa luojansa toimia, myös virheitä….
P-galleria | DIALOGI Kuvia meistä | Erkki Salomaa | 17.2.-5.3.2.2023
Näyttelyn valokuvat ovat kuvia taiteen ja katsojien kohtaamisista taidemuseoissa, gallerioissa ja ympäristössä. Ne kertovat dialogista katsojan ja taideteosten välillä. Olet mukana kuvissa ja katsomossa. Dialogi – todellinen tai kuviteltu – jättää valokuvan ja sen katsojan tulkinnalle tilaa. Lopputulosta voi katsoa itsenäisenä kuvana (sisällön, värin, muodon tai muun tekijän kannalta), hallittuna sattumana tai vuoropuheluna rinnakkaisten otosten…
P-galleria | Rakkautesi on ihanampaa kuin viini | SARI MOILALA | 7.1.-22.1.2023
Näyttelyn teokset ovat saaneet inspiraation Laulujen laulu kirjasta. Laulujen laulu eli Korkea veisu on yksi Raamatun Vanhan testamentin runollisista kirjoista. Kirja on kirjoitettu 900-luvulla ennen ajan laskun alkua ja sen kirjoittajasta ei ole tietoa. Miten tekstit ovat päätyneet Raamattuun on myöskin epäselvää ja miksi ne ovat saaneet jäädä sinne Raamatun uudistamisen jälkeen, on aiheuttanut hämmennystä….
P-galleria | PAR•A•DISE | Kähönen-Kähönen-Mutka | 2.12.-18.12.2022
PARATIISI on pitkäaikaisten taiteilijakollegoiden Jenna Kähösen, Sini Kähösen ja Jone Mutkan ensimmäinen yhteisnäyttely, joka yhdistelee maalaustaidetta, taidegrafiikkaa ja kuvanveistoa. Taidenäyttely pureutuu teemaan uskonnoissa esiintyvästä paratiisista jonain alati tavoiteltavana päämääränä ihmisen elämässä. Näyttelyssä tutkitaan syitä käsitteen olemassaolon taustalla, sekä pohditaan jo olemassa olevia paratiisin käsitteitä niin konkreettisina paikkoina kuin aineettomina utopioinakin. Jenna Kähönen on Helsingissä asuva…
P-galleria | KUMMAA | Annemaria Silvola | 12.11.-27.11.2022
Kummaa, kuinka vuodet vierii. Kummaa, kuinka aika toimii. Kummaa, kuinka kaikki muuttuu ja kuitenkin pysyy samana. Kaikki kiertää ympyrää, tapahtuu uudelleen, vaikkei ehkä elinaikanani. Kummaa, mitä maailmassa tapahtuu. Kummaa, mitä sisälläni tapahtuu. Kumma mummu ei lakkaa kummeksumasta, ihmettelemästä tapahtumia, ilmiöitä, mielipiteitä ja kasvun ihmeitä.Kummaa olla elänyt kuusikymmentä vuotta, kauan, ja kuitenkin vain silmänräpäykseltä tuntuvan ajan….
P-galleria | KUNINGASKALASTAJAN JA KUHANKEITTÄJÄN JÄLJILLÄ | Jessica Koivistoinen | 21.10. – 6.11.2022
Kuningaskalastajan ja kuhankeittäjän jäljillä – teoksia lintulajien tunnistamisen vaikeudesta ja lajikirjon monipuolisuudesta P-galleriassa 21.10.—6.11.2022 Tiesitkö, että helmarin ja huuhkajan lisäksi Suomessa pesii kahdeksan muuta pöllölajia? Oletko ollut onnekas ja onnistunut näkemään virtavesissä nopeasti liikkuvan ja kaloja saalistavan sinisen välähdyksen, jota kunkuksi kutsutaan? Satuitko vierailemaan vuonna 1993 Jurmon saarella samaan aikaan sinne harhautuneen flamingon kanssa? Jessica…
P-galleria | HORIZONTAL, VERTICAL & 3D | Anitta Asunta-Plane | 30.9-16.10.2022
Keski-Suomessa, Muuratjärven rannalla jo vuodesta 2018, Suomen luonto antaa edelleen inspiraatiot töilleni. Piirrän ne aina ensin paperille, omannäköiseksi. 35 vuotta Ranskassa, joista 11 vuotta Pariisissa Louis Feraud -Haute Couture-talossa suunnittelijana, ovat antaneet suomalaisuudelleni kuitenkin paljon ranskalaisia vaikutteita. Samoin keramiikkaopiskeluni Vallauris-kaupungissa Etelä-Ranskassa. Käteni luovat savesta jo vuodesta 2007, haluamani muodot, pinnat, kuviot, brodeeraukset, reliefit, usein kangasmaiset…
P-galleria | EILEN – TÄNÄÄN – HUOMENNA | 10-25.9.2022 | Porin Taiteilijaseura 75v
PORINTAITEILIJASEURA 75v EILEN – TÄNÄÄN – HUOMENNA 10-25.9.2022 Eilen-Tänään-Huomenna tekijät vaihtuvat, ilmaisutavat muuttuvat, taide pysyy. Seuraamme kuuluu lähes sata taiteilijaa. Sata erilaista tekijää. Osa on toiminut jo pitkään,osa lähtenyt matkaamme lähiaikoina. Huomenna toimimaan tulevat jälleen uudet jäsenet. Yhteistä on tarve taiteen tekemiseen ja yhteisöllisyyteen. Haastoimme jäsenemme tuomaan jurytukseen teoksia seuramme olemassaolon ajalta. Tässä ja…
P-galleria | MENAGERIE | TIMO HÖYSSÄ | 19.8.– 4.9.2022
TIMO HÖYSSÄ MENAGERIE 19.8.– 4.9.2022 Suoraan gallerian ovelta vastassasi on pieni kuriositeettien eläintarha täynnä outoja otuksia. Kasoja eläintä, tekstuuria ja pinnallisia tunteita. Kaikki olennoista eivät tunnu nauttivan epätavallisista olotiloistaan ja näyttää siltä, että yksi yrittää jopa paeta tilasta katsojaa. Pitäisikö nämä hahmot vain jättää rauhaan sen sijaan että asetamme ne kaikkien nähtäville ja tuijotamme niiden…