Kuvaleikkiä ja installaatioita
Kati Heljakka on opiskellut runsaan vuoden ajan sarjakuvailmaisua. Hänen näyttelynsä alkuperäinen ajatus oli täyttää galleria leluaiheisilla sarjakuvilla. Nyt mukana on vain yksi sarjakuva muiden teosten toimiessa yhden kuvan mittaisina tai muotoisina tarinanalkuina.
Kuluneen vuoden loputtomalta vaikuttava sota-aiheinen uutisointi muutti näyttelysuunnitelmien kurssia ja sysäsi Heljakan lähestymään leluja ja niillä tapahtuvia leikkejä vapauden, rajoitusten, (niin tummasävyisen kuin koreankin) huumorin ja vakavuuden teemoista käsin. Kysymyksistä kuten: Millä saa leikkiä? Ja: Miten leikitään kielloista ja asenteista huolimatta?
Eräs sarjakuvataiteilija totesi osuvasti. ”Vain terve ihminen leikkii.” Leikitty on myös sodan aikana ja juuri leikki voi olla selviytymiskeino tai väylä käsitellä vaikeita asioita. Talvisodan syttymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta. Kati Heljakan oma ikäpolvi lähestyy sotaa useimmiten kuitenkin kuvittelun kautta. Sotiminen tapahtuu mielikuvituksen maailmassa viihteen vaikuttaessa taustalla. Todellista sotaa kauhuineen emme osaa itsenäisessä Suomessa edes ajatella. Silti sen uhka näyttää koko ajan hiipivän lähemmäs. Voiko sota-aiheella leikitellä jotta ymmärtäisi sitä paremmin?
Kati Heljakan näyttely jakautuu kahteen osioon, joita ovat Lelu sodassa ja Sota lelussa. Niistä ensimmäisessä leluhahmot ottavat roolin sodan toimijoina. Yksi näyttelyn kuvista rakentuu sota-aikaisen valokuvan pohjalle, jossa miessotilas on kumartunut katselemaan osittain riisutun naissotilaan ruumista. Kuvan nainen oli vihollinen, sillä suomalaisten sotilaitten ruumiita ei valokuvattu tällä tavoin.
Leluilla on hätkähdyttävä taipumus ilmentää inhimillisiä tunnetiloja – ilon ja onnentunteen lisäksi pelkoa, epävarmuutta ja levottomuutta. Ne ovat olomuodostaan huolimatta – tai sen ansiosta – ihmisen kuvia. Kuvaleikissä lelut herätetään henkiin ja valjastetaan tarinankerronnan välineiksi. Kati Heljakan näyttelyn toisessa osiossa sotimisen ja väkivallan ajatus on lelussa itsessään. Heljakan omat leikit yllättävät, häkellyttävät ja aikaansaavat ajoittain hänessä itsessään haltioitumisen tunteen, jota hän kuvaa tutkimuksessaan sanalla wow (suomeksi wau tai vau). Leikki on Kati Heljakan oma tutkimusinstrumentti, lelut väylä leikin maailmaan. Taiteessa on vapaus leikkiä.
Sarjakuvan Karjala 1944 -aiheena on sodanaikainen Suomi ja sen on käsikirjoittanut sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen.
Leluversiointi on Kati Heljakan oma toteutus.
NÄYTTELYN AVAJAISET ovat tiistaina 02.12. klo 18–20 TERVETULOA!