Peen kesä on jo perinteeksi muodostunut Porin Taiteilijaseuran kesänäyttely. Näyttelyn kuraattorina on tänä kesänä toiminut Nykytaiteen museo Kiasman amanuenssi Jari-Pekka Vanhala. P-gallerian tyylikkäässä tilassa on esillä teoksia seitsemältä taiteilijalta.
Näyttelyn kuraattori Jari-Pekka Vanhala on porilaislähtöinen kansainvälisen taidemuseokentän arvostettu ammattilainen. Kun pyysimme häntä kuratoimaan kesänäyttelyn, vastasi hän heti kiinnostuneena saamaan näkökulmaa entisen kotikaupungin taidekenttään. Porin Taiteilijaseuran jäsenet lähettivät hänelle teoskuvia ja esittelyvideon itsestään. Vanhala oli omasta mielestään vaikean valintatehtävän edessä, koska videot avasivat hänelle mielenkiintoisen oven porilaisen taiteen tämän päivän maailmaan. Vanhala ei ainoastaan valinnut näyttelyn taiteilijoita ja teoksia, vaan suunnitteli myös ripustuksen P-galleriaan.
Näyttelyn kuraattori Jari-Pekka Vanhala toteaa:
Hyvinkin erityyppisistä teoksista nousi esiin kuin itsestään luontoon, ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvät teemat, suoraan tai hieman symbolisemmalla tavalla esitettyinä: ajankohtaisia aiheita kaikki. Onnea näyttelylle!
Näyttelyssä ovat mukana seuraavat taiteilijat:
Anna Halls, Raija Kuisma, Kari Kärkiluoma, Marko Lampisuo, Kauko Lehtonen, Sirpa Ojala ja Pasi Vainionpää.
Jazz-viikolla näyttelyn valvovat pääasiassa näyttelyyn valitut taiteilijat, joten he ovat tavattavissa aina näyttelyn aukioloaikoina maanantaista sunnuntaihin kello 14-20.
NÄYTTELYN AVAJAISET ovat perjantaina 03.07.2015 klo 18.00 P-galleriassa. TERVETULOA!
Anna Halls
Halls kuvaa erityisesti hevosaiheita perinteisillä tekniikoilla. Halls piirtää hevosia luonnossa, erityisesti oma hevosensa on ollut mallina jo vuosien ajan. Häntä ei kiinnosta kuvata hevosta runollisena, lähes henkisenä olentona. Hallsille hevonen on lihaa ja verta ja liikettä. Suuri eläin jonka kaviot lyövät kipinöitä osuessaan sementtilattiaan. Ja joka kuitenkin tuntee hyttysen kosketuksen ihollaan.
Anna Halls (s 1961) on valmistunut Porin taidekoulusta vuonna 1995 ja Turun yliopistosta 2010, pääaineena taidehistoria. Anna Halls tekee tilaustöitä. Pyydä yhteystiedot näyttelyn valvojalta.
Raija Kuisma
Merkit- Signs, osat 1-10 ( uv-tasotulostettu valokuva polykarbonaatille, 2013)
Raija Kuisma miettii teoksessaan pitäisikö eläimille olla ihmisen toiminnasta varoittavia liikennemerkkejä.
Raija Kuisma (s.1954) on porilainen kuvataiteilija, jonka tekemisen välineet ovat moninaiset. Kuisma ottaa teoksillaan kantaa ympärillä näkyviin epäkohtiin, vaikkapa satiirin tai huumorin keinoin. Ympäristön tila ja ihmisen toiminta luontoa ja eläimiä kohtaan huolettaa Kuismaa. Kuisma käyttää usein installaatioissaan valokuvaa osana, teokset hän tulostuttaa kankaalle tai koville materiaaleille. Valokuvan dokumentaarinen arvo saattaa toisinaan korostua, mutta visuaalisuudella on aina oma sijansa. Kuisman teoksia on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, viimeksi Italiassa ja Brasiliassa.
Kari Kärkiluoma
Kari Kärkiluoma on alkujaan porilainen Kokemäellä asuva kuvataiteilija. Hän on opiskellut taidetta eri instansseissa, näyttelytoimintaa v.-92 alkaen. Hän tekee veistoksia, ympäristö-installaatio, valokuva-video ym. teoksia, usein käsitetaiteen vallattomassa hengessä.
Kärkiluoma on kiinnostunut tietoisuudesta, ihmisen moniulotteisuudesta ja vapaudesta. Kosmos, Gaia ja luonto on hänelle kokemisen antoisa kumppani. Näyttelyssä olevissa ympäristöteoksissaan käsittelee muun muassa laajentumisen ja vapautumisen teemoja.
Marko Lampisuo
Rakkaus, abstraktista konkreettiseen (videoteos, 2014)
Sydämenlyönnin tahdissa sykkivä punainen abstraktio hahmoutuu isän ja lasten yhteisiksi selfieiksi. Nämä ”kaverikuvat” taiteilija otti ollessaan hoitovapaalla puolivuotiaan lapsensa kanssa.
Marko Lampisuo (s.1970 Turku) on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2003 ja vuodesta 2004 lähtien hän on asunut perheineen Porissa. Lampisuo työskentelee pääasiassa videotaiteen ja taidegrafiikan parissa. Marko Lampisuon teokset käsittelevät ympäristön tilaa, muistamista ja unohtamista sekä ihmisenä olemista. Viime vuosina Lampisuo on tehnyt videokuvan kierrättämiseen perustuvia teoksia. Televisiomonitorista useita kertoja uudelleen kuvatut maisemat pelkistyvät ja muuttuvat vähitellen valoa ja väriä sykkiviksi abstraktioiksi.
Kauko Lehtonen
Arkkitehti ja taidemaalari Kauko Lehtonen (s. 1940 Pori) on Porin Taiteilijaseuran jäsen toisessa polvessa. Seuraan hän liittyi vuonna 1999 ja on siitä lähtien osallistunut aktiivisesti sen näyttelytoimintaan. Työstään hän toteaa seuraavaa:
Valo- ja elokuvan valloittaessa maailmaa Wassily Kandinsky totesi, että tulevaisuudessa maalaustaide voi olla vain abstraktia tai naivia. En liene siis aivan väärässä, kun mielenkiintoni suuntautuu näihin kahteen kuvataiteen ääripäähän. Mielestäni tilanne ei ole digiaikanakaan muuttunut: ihmisen päässä pyörivät oudot kuvat täytyy edelleen tallentaa tavalla tai toisella käsin – vaikkapa vanhaan tapaan öljyväreillä.
Taide ei ole taidetta ilman aikakauden kulttuurille ja/tai taiteilijalle ominaista tyyliä. Tätä yritän pitää mielessäni työstäessäni taulua. Mietin myös, voiko tekeillä oleva teos todella tuoda lisäarvoa sisätilojen sisustukseen, sillä sehän lienee useimmiten taulun tarkoitus.
Naivistisia tauluja olen maalannut säännöllisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien. Aloin tehdä näitä töitä aluksi verryttelymielessä ”vakavampien” teosten ohessa. Pian puuha vei mukanaan, sillä naivistisen taulun teossa voi kehitellä mainiosti maalarintaitojaan. Aikaa myöden eräät työt ovat alkaneet sisältää kannanottoja reaalimaailman ilmiöihin. Näyttelyn taulu kuuluu tähän ryhmään.
Sirpa Ojala
Sirpa Ojalan teokset Sulavesi ja Kerimanninkorpi ovat Korpi-sarjaa josta oli alkuvuodesta 2015 näyttely P-galleriassa.
Sirpa Ojala (s. 1960 Kokemäki) on valmistunut Porin taidekoulusta 1982. Hän asuu ja työskentelee Pomarkussa. Ojalan töihin ympäristö antaa paljon vaikutteita. Järven läheisyys ja metsät ovat viime aikoina olleet kiinnostuksen kohteina. Sirpa Ojala on työskennellyt paljon guassimaalausten parissa ja parin viimeisen vuoden aikana hän on maalannut myös isoja akryylimaalauksia.
Pasi Vainionpää
Memento mori on vanitas-aiheinen kolmiulotteinen asetelma. Teos viittaa kaiken maallisen katoavaisuuteen ja kuoleman väistämättömyyteen.
Teos ”Älä ruoki petoa” on vertauskuvallinen ja monitulkintainen esitys ihmisen raadollisuudesta.
Pasi Vainionpää (s. 1963 Pori) on opiskellut Porin taidekoulussa sekä Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä. Viime vuosina Vainionpää on keskittynyt keraamiseen kuvanveistoon. Teemoja ovat mm. yksilön henkinen tila nyky-yhteiskunnassa sekä olemassaolon hauras mielekkyys. Hän on Suomen kuvanveistäjäliiton jäsen.