Taideteos on tila kokemukselle. Materiaalia on käsiteltävä tilan ehdoilla ja oltava itse teoksen ensimmäinen kokija. Mittojen muuntelu, huima pienentäminen tai suurentelu on leikittelyä kokijan kuvitellulla paikalla. Lopputulos voi olla samaan aikaan yhtä lailla esine, kuten kaistale kuituista polypropeenia, kuin kaavakuva maahehtaareista täynnä kortteleita. Tai samalla sekä kuva että syvää, vahaista väriä paperin pinnalla. Näyttelyssä on kaksi kokonaisuutta, gallerian etuhuoneessa Liisan piirrosinstallaatio Kopla ja kahdessa takimmaisessa Sannan Kaupunkikudelmia.
Liisa: Suomessa elää noin 16 000 korppia, koko maailmassa ehkä 16 miljoonaa. Olen piirtänyt vahaliiduilla neljä. En ole mukaillut von Wrightien pikkutarkkoja tutkielmia, vaan leikitellyt mittasuhteilla. Kun hahmon piirtää suuressa koossa, se näyttää syntyvän piirtäjän kanssa samaan tilaan. Piirtämisen edetessä linnun asento ja ilme muuntuvat, välillä tarkentuen, välillä sumentuen. Vahaliitujen värivalikoimasta tulee työkalu, jolla ajatella muotoa. Jossain vaiheessa lintu alkaa katsoa takaisin ja voin luoda siihen suhteen. Olen leikannut korpit irti papereistaan, jotta valkoinen tausta ei enää sitoisi niitä kaksiulotteisuuteen. Leikin kolmiulotteisuuden kanssa, jotta voin olla piirrosten keskellä ja kuitenkin samalla katsella rouheaa viivaa.
Piirsin korpin, sillä lintuna se on poikkeuksellisen älykäs. Eläintarhassa, korppihäkin vieressä piirtäessä lintu katsoo takaisin piirtäjää. Metsässä se on tarkkaillut kulkijaa, vaikka ihminen kuulisi vain etäisen äänen. Ääntely on selkeästi täynnä merkityksiä, jotka sen kumppanit tajuavat. Kommentoisiko se myös minua?
Sanna: Ilmasta katsottuna kaupungin kadut ja tiet lojuvat maastossa rönsyillen. Ne kertovat menemisestä ja tulemisesta, matkan päällä olosta. Ne piirtävät reittejä, jotka toisinaan risteävät keskenään. Näissä risteyksissä päätetään, jatketaanko matkaa tai käännytäänkö takaisin. Kaupunkien kaduilla joko eksyy tai kulkee vaivattomasti. Näyttelyssä on esillä osia neljästä eri pääkaupungin turistikartasta. Piirrin on seikkaillut määrätietoisesti polypropeenikaduilla ja mittasuhteet ja suunnat ovat menneet moneen kertaan sekaisin. Reiteistä koostuvat kudelmat kertovat historiaa niin fyysisestä kuin psyykkisestä liikkeestä ja muutoksesta aikojen halki, muistojen mittasuhteisiin. Kartat, joiden yleinen tehtävä on ollut poistaa sekasortoa ja lisätä järjestystä, ovat teoksessa muuttuneet paikoittain sykkyröiksi, sekoittaen kartanlukijan osaksi tarinaa.
Hilasvuori ja Pajunen ovat tunteneet toisensa jo opintojensa alussa Kuvataideakatemiassa, josta he valmistuivat vuosina 2009-10. Porilainen Sanna Pajunen muokkaa usein ympäristöstä poimittuja fragmentteja ja muistumia materiaalisiksi, tilallisiksi tarinoiksi. Helsingissä asuvan Hilasvuoren teokset ovat esityspaikkaansa suunniteltuja installaatioita ja piirustuksia. Molemmat työskentelevät myös yhdeksän naisen taiteilijaryhmä Piirakkakerhossa, joka on järjestänyt yhteisöllisiä happeningeja ympäri maata, kollektiivisesti vuodesta 2006 lähtien.
