Olen vuonna 1969 Valkeakoskella syntynyt kuvataiteilija. Asun sekä työskentelen Sastamalassa. Valmistuin Imatran taideoppilaitoksesta kuvataiteilijaksi vuonna 1994. Jatko-opintoina suoritin Kuvataiteilijan AMK-tutkinnon Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän osastolla vuonna 2004. Tampereen ammatillisesta opettajakorkeakoulusta valmistuin vuonna 2011. Tällä hetkellä opiskelen Satakunnan ammattikorkeakoulussa liiketalouden tradenomiksi suuntautumisalana esimiestyö ja organisaatioiden kehittäminen. Tarkoitukseni on valmistua keväällä 2020. Olen tulevaisuudessa kiinnostunut kuvataiteen ja kulttuurialan järjestötyöstä tai hallinnollisesta työstä kuvataiteilijan ammatin rinnalla.
Olen aktiivisesti pitänyt yksityisnäyttelyjä sekä osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin eri puolilla Suomea sekä ulkomailla. Olen Taidemaalariliiton varsinainen jäsen ja kuulun myös Tampereen taiteilijaseuraan, Vammalan seudun taideyhdistykseen ja AvaraTaide –taiteilijayhdistykseen. AvaraTaide ry ylläpitää Galleria Rongaa Tampereella, ja toimin tällä hetkellä yhdistyksen rahastonhoitajana. Vuodesta 1998 lähtien olen toiminut maalauksen ja piirustuksen tuntiopettajana eri aikuisopistoissa Pirkanmaan ja Satakunnan alueella.
Ilmaisen pääasiallisesti itseäni maalauksen ja piirustuksen keinoin. Teokseni ovat öljyväri- tai akryylimaalauksia sekä myös kuivapastellipiirroksia. Olen myös kiinnostunut valokuvauksesta ja sen suomista mahdollisuuksista taidemaalarin katseen ja näkökulman kautta. Kollaasit kiinnostavat minua myös tällä hetkellä ei-esittävänä ilmaisuna. Teokseni kumpuavat epäsuorasti omasta elämästäni ja sen tapahtumista, tunteistani ja muistoistani. Käytän voimakkaita väririnnastuksia, ja maalauskieleni on monesti vapaata, hetkellistä ja kerroksellista. Aihemaailmani ovat usein teemallisia, ja olen tutkinut mytologiaa, väriä, valoa, muistoja, taidehistoriaa, luonnonaiheita ja lapsuuden kiiltokuva-aiheita. Arkeni maaseudulla eläinten kanssa nivoutuu yhteen vuodenaikojen ja sään vaihteluun sekä kasvun ja valon kiertokulkuun. Teoksissani usein kuvaan miten olen kohdannut näitä elämän perusasioita. Esteettisyys on maalatessani tai piirtäessäni tärkeää minulle, mutta voin kääntää sen myös leikittelyksi itseni ja katsojan välillä. Tuotannossani esittämiseni voi nopeastikin vaihdella realistisen muotokielen ja ei-esittävän värimaalauksen välillä, ja vaihtelevat uudet näkökulmat ja ajatukset ovatkin minulle luovia taustavoimia.
Tähän näyttelyyn olen koonnut omia suosikkiteoksiani vuosien varrelta. On ollut mielenkiintoista koota näyttelykokonaisuutta omista hyvinkin erilaisista teoksista, ja nähdä miten ne saavat uusia merkityksiä vertautuessaan eri aikakausieni teoksiin.
NÄYTTELYN AVAJAISET on perjantaina 26.7.2019 kello 18-20 P-galleriassa. TERVETULOA!