Kari Kuisman teokset muodostavat kaksi erillistä kokonaisuutta. Hänen kerrostetut lasiveistoksensa muotoutuvat hyvin tarkan suunnittelun ja piirrettyjen luonnosten mukaan. Teoksissa on useita kymmeniä lasikerroksia, joiden leikkaus ja liittäminen vaativat äärimmäistä tarkkuutta. Teosten muotokieli keskittyy osin tässä näyttelyssä ympyrän erilaisiin variaatioihin. Lasin heijastusten ja läpinäkyvyyden muodostama illuusio on edelleen nähtävissä. Toinen työskentelytapa on rikotun lasin käyttäminen esinekoosteissa….
Tekijä: Anne
P-galleria | STRANGE FRUIT- OUTOJA HEDELMIÄ | 15.-30.8.2020 | Hans Viebrock
Valokuvateosteni keskeinen ajatus on vieraantuneiden alueiden ja erilaisten todellisuuksien tutkiminen. Kuvaan usein yhteiskunnan reuna-alueille kätkeytyvillä ”unohdetuilla” alueilla, jotka ovat hetken tai ikuisuuksien ajan vapaasti muotoutuvan järjestyksen vallassa. Minua kiinnostavat niihin liittyvä luontokokemuksen ja arkitodellisuuden välinen epäsuhta sekä kaikenlaiset käynnissä olevat reaaliaikaiset ja historialliset muutosprosessit. Kuvieni tausta-ajatukset saattavat kummuta tieteiselokuvista, paikallishistorian tutkimuksesta, semiotiikasta tai vaikkapa taiteellisen…
P-galleria | ASETELMIA | 24.7.-9.8.2020 | Ilkka Aho
Porin taiteilijaseuran P-galleriassa nähdään 24.7.-9.8. Ilkka Ahon näyttely Asetelmia. Nimensä mukaisesti näyttely sisältää asetelmamaalauksia. Perinteinen maalaustaiteen genre elää ajassa ja ottaa uusia muotoja. Näyttely ottaa kantaa maailman menoon ja kuvaa taiteilijan omaa elämää ja tunnemaastoa omalla yksilöllisellä tavallaan asettelemalla esineitä keskenään dialogiin luoden mielikuvia, ajatussiltoja ja panostaen esteettiseen elämykseen. Ilkka Aho on Raumalla 1990 syntynyt…
JÄLKI | Porin taidekoulun aikuisten päättötyönäyttely | 6.-28.6.2020
Porin taidekoulun, taiteen perusopetuksen laajan opintomäärän päättävien aikuisten päättötyöt ovat esillä Porin Taiteilijaseuran P-galleriassa 06.06.-28.06.2020. Näyttelyssä on teoksia kuudelta opiskelijalta. Päättötyö on nelivuotisten opintojen viimeisenä vuotena tehtävä itsenäisesti suunniteltava ja toteutettava työ. Päättötyössä opiskelija antaa näytteen omasta osaamisestaan ja vahvuudestaan kuvantekijänä. Päättötyön osana on teoksen tai teossarjan työprosessia kuvaava portfolio. Päättötyön suorittaneet oppilaat saavat päättötodistuksen…
PIMEÄN HEIJASTUS | Maija Vanhatapio | 6.-22.3.2020
Näyttelyn teokset ovat matkoja maisemiin ja tunnetiloihin. Ne ovat luonnossa liikkujan kokemuksia metsästä, veden ääreltä tai tunturin laelta värien, muotojen ja valon vuoropuheluina – ihmisen ympäristön moni-ilmeisiä ja moniaistisia tunnelmia.Teosten avulla haluan tuoda esiin syvää kosketustani luontoon ja korostaa monimuotoisen luonnon säilyttämisen välttämättömyyttä. Maalauksilla ei ole paikannettavaa lähdettä; ne ovat muistojen mosaiikkia ja luontokokemuksen vapauttavaa,…
KUKKA JA IKIAIKA | Eve Alasaarela & Inka Hannula | 14.2.-1.3.2020
Vapaasti hengittävä kaikkeus, elämän jatkuva liike, olemassaolo. Sinä. Minä. Vuori. Pilvi. Kukka. Ja sitten, katoavaisuuttaan pelkäävän ihmiskunnan luoma todellisuus, johon putkahdimme. Ensi hetkistä lähtien oppien kokemastamme, halusimme tai emme. Sisäistäen rakenteita ja uskomuksia, jotka lopulta saivat meidät ohjelmoitua pelkoon. Takertumaan oljenkorteen, kuin tukevasti kelluva, joka uskoo hukkuvansa. Opimme pitämään kiinni. Perinteistä, täydellisyyden tavoittelusta, toisten tai…
ENSIMMÄISELTÄ RIVILTÄ | Lars Rebers | 25.1-9.2.2020
Jo muutaman vuoden ajan olen työskennellyt katsoen taaksepäin ajassa. Kun täytin 50 vuotta, uteliaisuus heräsi uudelleen kokemaan fyysisiä paikkoja, jotka ovat joskus olleet olinpaikkani. Paikalla itsellään ei ole merkitystä, tapahtumilla, tunteilla ja muistoilla on. Mutta yhteys on niin voimakas, että paikka ja visuaalinen tunkeutuminen silmiin ovat tarpeen herättämään koko muistojen paletti eloon. Olemme kuitenkin aina…
IHMISEN JÄLKI | Mikko Ängeslevä | 3.-19.1.2020
Veistoksellinen tutkimus ihmisistä ja esineistä. Kokonaisuus ei pyri esineellistämään ihmistä, mutta se inhimillistää esineen. Erilaisista tavaroista rakennetut teokset pureutuvat ihmisenä olemisen arkeen ja mysteeriin, sitä kommentoiden, sekä leikkisästi ajatuksia herätellen. Arkiset, tunnistettavat objektit avaavat väylän teosten hahmottamiseen, mutta ajatukset kuvien takana näyttäytyvät hiljalleen täydellistäen taidekokemuksen. On kiinnostavaa lähteä tulkitsemaan ihmisen kaltaista monimuotoista olentoa, selkeän tarkoituksen…
PEEN JOULU | Porin Taiteilijaseura | 30.11.-15.12.2019
Peen joulu 30.11.-15.12.2019 Porin Taiteilijaseuran talvinäyttely P-galleriassa Avajaiset perjantaina 29.11. klo 18-20 Tervetuloa! Tonttu istahti ylimmälle rapulle puuhakkaan päivän päätteeksi. Hän oli hoidellut omia tonttuhommia, sukinut parran, ommellut salataskun nuttuunsa, haistellut säätä, mutta auttanut myös kotinsa kiireisiä ihmisiä. Sähkökiuas oli jäänyt päälle, maitopurkki oli unohtunut pöydälle ja lasten sukkapyykki oli jäänyt ripustamatta. Ja tiedoksi kaikille,…
TURVALLISUUTTA JA KOMPASTUSKIVIÄ | Annina Cerón | 8.-24.11.2019
Taiteen tekeminen on vuoropuhelua sisimpäni kanssa. Se toimii muistuttajana, kuka olen ihmisenä ja mikä minulle on tärkeää. Luovuus on kekseliäisyyttä eri materiaalien yhdistämisessä. Parhaimmillaan se on leikkisä prosessi, joka on vanha tuttu lapsuudesta ja joka on kulkenut mukana näihin päiviin asti. Käytän laajasti erilaisia materiaaleja keramiikasta ja tekstiilistä aina kierrätysmateriaaleihin. Materiaalit ja tavarat alkavat…