P-galleria | HUOLI | Taru Rantanen ja Tuula Paulomo-Rantanen | 29.7.-14.8.2022

Huoli katoavasta luonnosta.

Käynnissä on ihmisten toiminnan seurauksena katastrofaalinen sukupuuttoaalto, joka uhkaa maapallon tulevaisuutta. Taiteilijat ottavat teoksillaan kantaa kumpikin omalla tyylillään eri lajeja uhkaavaan katoon. Tuula Paulomo-Rantanen käsittelee synkkää aihetta osittain surrealistisia keinoja käyttäen.

Taru Rantanen valmistui keväällä graafiseksi suunnittelijaksi Lahden ammattikorkeakoulusta, Muotoiluinstituutista. Lopputyönäyttelyn jälkeen tämä on Tarun ensimmäinen näyttely. Taru teki opinnäytetyönsä yhteistyössä Oikeutta eläimille -järjestön kanssa. Työssä hän suunnitteli kalastuksen vastaiseen kampanjaan kampanjamateriaalit;  julisteen, tarroja, flyerin sekä somekuvat. Tutkimuksessa pohdittiin, kuinka vaikuttaa eläintuotteiden kulutukseen kuvituksen keinoin. Tulevassa näyttelyssä Rantanen on löytänyt inspiraation töihinsä muun muassa musiikin kautta.

 

dav
dav

Lapsi

dav
dav

Viimeinen ulvonta