• P-galleria | VIVUS | Ari Koivisto, Timo Lintula ja Pasi Vainionpää | 7.-23.1.2022

    Olemme kolme porilaista kuvataiteilijaa. Kuulumme Porin Taiteilijaseuraan ja olemme pitäneet yhteisnäyttelyitä aiemminkin. Näyttelymme nimi on Vivus (”elävä”).  Teemana on eläimellisyys, jota kukin on tulkinnut haluamallaan tavalla. Ari Koivisto Teokseni ovat akryylimaalauksia. Kuva-aiheiden pääroolissa on eläin, mutta myös ihminen muistuttaa olemassaolostaan tavalla tai toisella. Töiden sisällössä kuljetaan vertauskuvallisessa maastossa, jossa paikoitellen sekoittuvat keskenään eläimellisyys ja ihmisyys eri piirteissään. Timo Lintula Teen…

  • PARASTA AIKAA | Porin taidekoulun aikuisten päättötyönäyttely | 18.05. – 03.06.2018

    Porin taidekoulun päättävät aikuiset esittelevät päättötyönsä Porin Taiteilijaseuran ylläpitämässä P-galleriassa 18.5.-3.6.2018. Näyttelyssä on teoksia kuudelta opiskelijalta, jotka päättävät taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opintonsa. Päättötyö on itsenäisesti suunniteltava ja toteutettava työ, joka tehdään nelivuotisten opintojen päätteeksi, yhden lukuvuoden aikana. Päättötyö on antaa mahdollisuuden näyttää oma osaaminen ja vahvuudet kuvantekijänä. Päättötyöhön kuuluu teoksen tai teossarja sekä työprosessia kuvaava portfolio. Päättötyön suorittaneet oppilaat…