Olemme kolme porilaista kuvataiteilijaa. Kuulumme Porin Taiteilijaseuraan ja olemme pitäneet yhteisnäyttelyitä aiemminkin. Näyttelymme nimi on Vivus (”elävä”). Teemana on eläimellisyys, jota kukin on tulkinnut haluamallaan tavalla. Ari Koivisto Teokseni ovat akryylimaalauksia. Kuva-aiheiden pääroolissa on eläin, mutta myös ihminen muistuttaa olemassaolostaan tavalla tai toisella. Töiden sisällössä kuljetaan vertauskuvallisessa maastossa, jossa paikoitellen sekoittuvat keskenään eläimellisyys ja ihmisyys…
Avainsana: Timo Lintula
Muutoksessa | Timo Lintula | 19.10.-04.11.2018
Olen porilainen taidegraafikko. Kuvat valmistuvat pääasiassa puupiirros tekniikkaa käyttäen, alustana koivuvaneri. Tämä tekniikka on mieleinen ja antaa tavan luoda kuvia josta pidän. Kuvat ovat realismiin osittain pohjautuvia. Täytän teokseni useilla esittävillä elementeillä, teokseni koostuu usein palasista luoden yhden kokonaisuuden, symboliikkaa kuviin liitettynä luoden kuville mystisiä sisältöjä, myös melko pelkistetyt väripinnat kuuluvat osana teoksiani. Kuvissa seikkailee…