NÄYTTELYN AVAJAISET ovat perjantaina 01.08.2014 kello 18–20. TERVETULOA!
Näyttelytahti on ollut rauhallinen, suorastaan hidas. Koen olevani alalla koko ajan opiskelija ja omien rajojen pioneeri, epävarmuudessa eläjä. Jatkuvat kehityskeskustelut itseni kanssa tuottavat kuitenkin välillä sarjan siedettävää tulosta, jonka kehtaa laittaa näytille. Näkee siinä itsekin, mitä koko ajan änkyröi, venkoilee ja pulputtaa.
Taiteentekijänä fokukseni on kauneuden ja arvojen löytämisessä. Menen yhtä mielelläni ojaan kuin kukkakauppaan, mutta inspiraation lähteeksi kelpaa lähes mikä tahansa asia ympäristöstä tai pään sisältä. Kauneus ja kelpoisuus määritellään koko ajan kapeammin kriteerein. Homogenisoituvassa maailmassa haluan vaalia ja tuoda esiin monimuotoisuutta ja olemassaolon arvoa.
Pidän vesiliukoisuudesta ja keveydestä väreissä. Kynän muodossa tai ohuilla kerroksilla päällekkäin maalatessa väri antaa mahdollisuuden tavallaan piirtää ja maalata samalla kertaa. Töissäni on helposti kuudesta kahteentoista värikerrosta, tummissa pinnoissa taisin laskea kerran jopa seitsemäntoista kerrosta. Toisaalta herkkien, ohuiden sävyjen teko on yhtä mahdollista. Värien kerrostaminen elävöittää pintaa ja väriä, antaa valon paistaa ja heijastella kerrosten välissä. Impressionistit jo keksivät, että värit vaikuttavat toisiinsa ja sekoittuvat silmässä ja tällöin väriaistimus on tuore ja elävä. Valoa, valossa, valosta, valoon- mukana pisara pimeyttä, sillä ilman sitä valo on väritöntä.
Eräänä yönä hämmästyin havaitessani vasemman kulmahampaani menneen aivan huomaamatta poikki. Hetken pohdittuani tajusin näkeväni unta, sillä muistin, että unissa hampaille saattaa käydä selittämättömyyksiä. Valvetilassa syy-seuraussuhde on selkeämpi. Odotin siis pikaisesti herääväni, sillä useimmin unessa on vaikea pysyä, kun tietää uneksivansa. Vaan enpä herännytkään. Tila jatkui täysin normaalin oloisena lukuunottamatta selittämättömästi katkennutta hammastani. Vasta kun olin hyväksynyt, että kai hampaani on sitten mennyt itsestään ja tuskitta poikki, ja että hammaslääkäriin olisi nyt asiaa, tajusin makaavani sängyssäni kaikki hampaat ehjinä.
Aloin muistella buddhalaista filosofiaa, jonka mukaan elämä on unta ja kuolemassa ei tapahdu kuin herääminen. Uneni jälkeen ajatus tuntui erittäin uskottavalta, eikä tämä uni suinkaan ollut ensimmäinen, jossa olen kuvitellut toimivani valvetilassa. Olin pohtinut tajunnan ja olemisen tasojen eroja tähän asti lähinnä syntymän ja kuoleman, eli vanhusten ja vastasyntyneiden näkökulmista ja kokenut katsovani kaukaa ilman kiikareita. Tästä portista pääsin lähemmäs, vieläpä kaksi tai useamman kerran vuorokaudessa – aina kun olin nukahtamassa tai heräämässä.
Tämän kokonaisuuden työt käsittelevät tajunnan tilan muutoksia nukahtaessa ja herätessä. Suurin osa teoksista on tullut minulle jommassa kummassa vaiheessa aivojen toimiessa unen ja valveen ihanassa väitilassa.