Jokin kiiltää horisontissa.
Marsipaanimies elokuvasta Haamujengi (1984) kahlaa läpi tuperruttavan informaatioliejun aina sysipimeään mustaan maahan asti. Pohjolan oloihin mukautettu psyykkisesti ylikuormittunut popkulttuurisymboli on muuttunutta popkulttuurisymbolia. Hän ei ilmehdi, silmät ja suu retkottavat ammollaan yhtä lailla. Kun aukot ovat auki, niistä näkee läpi.
Hold on, pidähän kiinni! Hatusta, saavutetuista eduista, tai siitä uudesta kätevästä kantokahvasta (muovia)!
Hold on esittää sarjakuvantekijä Tuomas Tiaisen syksyllä 2015 valmistamia kollaaseja. Teokset syntyivät tarpeesta työstää kuvaa spontaanisti ilman tarkkaa päämäärää ja pyrkimystä suurempien kokonaisuuksien muodostamaan kerronnallisuuteen. Motiivina oli varoa kyseenalaistamasta vaistonvaraisesti syntyneitä ratkaisuja ja nauttia tärkeimmästä, kuvien tekemisestä.
Rakkaudesta prosessiin syntyi sarja teoksia, kirkkaita ja fragmentteja täynnä. Ja, lähtökohdan vastaisesti, löyhähkö narratiivikin (jonka voi mieltää tai olla mieltämättä viimeaikaisten reaalimaailman tapahtumien heijasteena). Jätelavoilta löydettyihin kehyksiin istutettu teoskokonaisuus ilkamoi väreillä, symboleilla ja metallisella loisteella. (Jokin kiiltää horisontissa.)
Se kai tahtoo sanoa: kansanruumis on sisältä höttöä, eikä tämä muutenkaan ole mikään hattaralandia.
Osa näyttelyssä esillä olevista töistä on ollut nähtävillä Turussa marraskuussa 2015. Yksi kollaasi on mukana Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa 2015 työstetyssä rasisminvastaisessa Nyt riittää! -sarjakuvalehdessä (Suomen sarjakuvaseura), jonka työryhmään Tiainen kuului.
Tuomas Tiainen (s. 1980) on Helsingissä asuva piirtäjä, sarjakuvantekijä, pienkustantaja ja kriitikko. Hän on julkaissut yhden pitkän sarjakuvakirjan (Man with the Dog, 2012) sekä lyhyitä sarjakuvia antologioissa ja lehdissä. Sanaton sarjakuvaromaani Jenny Haniver ilmestyy vielä ennen vuodenvaihdetta. Mustavalkoisissa, vähäpuheisissa ja verrattain vakavamielisissä mutta absurdilla huumorilla silatuissa sarjakuvissaan Tiainen käsittelee eritoten yksinoloon, erillisyyteen sekä yksilön ja ympäröivien ryhmien suhteisiin liittyviä teemoja. Hän julkaisee sarjakuvia oman Dead Genesis -pienkustannemerkkinsä kautta. Tiainen on nykysarjakuvayhdistys Kutikutin jäsen sekä yksi kolmannes Ränni GmbH -taiteilijaryhmästä.