Ilmatar istuu Ilman pitkillä pilvipihoilla ja kutoo. Ilmattarella on ihanat, ilmavat kangaspuut, joissa valmistuu pitkiä, hienoja harsoja, paksuja ukkosvilloja, leikkisiä pumpulipitsejä ja valtavia, morsingonsinisiä poutapellavia.
Ilmatar on ikävissään. Ajasta aikaan istuu hän vain kangaspuidensa ääressä, sujuttelee sukkulallaan ja polkee loimilankoja ristiin kuteen välissä. Ihania ovat Ilmattaren kudelmat, mutta kyllästynyt, niin kyllästynyt on Ilman impi istumaan siinä paikallaan. Itkee hän ikävissään, suuria hopeisia, läpikuultavia kyyneliä ja ajatuksissaan, ikävissään kutoo pelkkää pilveä maailman päälle. Maailma kylpee Ilmattaren kyynelissä ja aina vain korkeammalle nousee veden pinta.
Lopulta hylkää Ilmatar kangaspuunsa, sukeltaa alas ja uidessaan meressä muotoilee maailmaan kalapoukamat, saaret ja lahdelmat. Tuulesta ja merestä tulee Ilmatar myös raskaaksi ja vedessä kelluessaan suo sotkalle pesän sijan polvellaan. Ilmatttaren muutoksen kaipuusta syntyy kokonainen maailma ja maailmaan ensimmäinen ihminen.
Tuo tyhjyys, tila ja keveä avaruus ennen maailman syntyä on inspiroinut tämänkertaisen näyttelykokonaisuuteni. Mitä on, ennen kuin on mitään? Miten voi tyhjästä tulla jotain, vai onko silloinkaan tyhjää, kun ei mitään vielä kuitenkaan ole? Miten alkaa muutos? Jotta saa pellavalankaa, jota Nanna Evilampi on töissään käyttänyt, pitää ensin olla maata ja pellavan siemen. Pellavan pitää kasvaa, se pitää korjata, kuivata, loukuttaa, lihdata, pehmittää, riipiä, kiertää ja keriä. Kerältä lankaa kiilapuihin kierrellessään Evilampi pitää sitä tiukalla, oikaisee liian tiukkoja kierteitä, nitoo, asettelee ja suunnittelee. Jos hän jättää työn kesäksi ulos sateeseen, ei sitä kohta enää ole, vaan se muuttuu mullaksi.
Taideteos, puutarha, planeetta tai yhteiskunta ovat järjestystä kaaoksessa. Työtä aiheuttaa pyrkimys täydelliseen järjestykseen, jossa kaikki pienimmätkin yksityiskohdat ovat paikallaan. Kuitenkin heti, kun järjestys on täydellinen, eikä mikään muutu, on lopputulos kuollut. Muutoksen ja kaaoksen keskellä voi saada lohtua ajatuksesta, että muutos ja kaaos tiloina ovat ainakin eläviä.
Ensimmäistä kertaa Nanna Evilampi käyttää töissään siirrettäviä elementtejä. Lankoja voi liikutella tiettyyn rajaan asti, kuvien elementit ovat joko kevyesti paikalleen napeilla kiinnitettyjä tai pääsevät liikkumaan ilmavirrassa. Abstrakti ilmaisu antaa tilaa ajatukselle, värien puutekin on ilahduttava mahdollisuus. Ilmattaren kangaspuista voi jälleen kerran tulla uusi taivas.