Taivaanrannanmaalarilla viitataan yleensä ikuiseen haaveilijaan, uneksijaan.
Tiina Stenmanin maalaukset löytävät kotinsa jossain hänen sielunsa sopukoissa. Siveltimenvedoillaan hän rytmittää ja väreillään loihtii omia tarinoitaan. Hänen teoksensa syntyvät vahvasti latautuneista tunnetiloista – iloista, suruista, muistoista, haaveista ja hetkistä. Yleensä hän ei suunnittele tarkkaan maalaustaan tai sen aihetta, vaan antaa hetken viedä mukanaan ja kulloisenkin tunnetilansa ohjata teoksen syntyä. Usein hänen töissään hahmottuu maisemallisia elementtejä: taivaanrantaa, meren liikehdintää, peilityyntä järvenpintaa tai valon välkähdystä. Valo onkin usein jollain tapaa läsnä hänen teoksissaan, sillä hän on pohjimmiltaan optimisti. Hänen taiteestaan voi usein löytää myös jonkinlaista tarinallisuutta. Maalaaminen on hänelle selkeästi terapeuttista ja yksi tunteiden käsittelymuoto.
Värit ovat Stenmanin tunnusmerkki – se jokin, mikä tekee hänen taiteestaan omanlaistaan. Hän kokee värien yhdistelemisen toisiinsa kiehtovana. Tarkkaan toteutustapaan hän ei pyri, vaan lennokas siveltimenkäyttö on hänen taiteelleen ominaista.
Stenmanin taide on saavuttanut tarkoituksensa, jos se koskettaa katsojaa ja herättää tämän omat tarinat eloon.
