Anssi Hanhela, Pariskunta
Kuvataiteilijapariskunnan Anssi Hanhelan ja Erja Kärkkäisen Uusi maisema -näyttelyn teoksissa on katsottu maisemaa uusin silmin ja eri näkökulmista. Uusi maisema voi olla alku uuteen elämään, joka tuo toivoa ihmiselle. Uusi maisema on vuorovaikutusta ihmisen ja ihmisen sekä ihmisen ja luonnon välillä. Uusi maisema voi olla toinen ihminen rinnalla tai syntynyt vuorovaikutussuhde isän ja pojan välille.
Uusi maisema voi olla myös havainto, miten luonto muuttuu ihmisten itsekkäiden tekojen kautta. Ilmasto lämpenee, jonka seurauksena jäätiköt sulavat ja näin aiheuttavat harmia eläimille. Luonnon tasapaino järkkyy ihmisten ahneuden takia. Kun eläimet kärsivät muuttuneista elinolosuhteista, niin samalla ihminen on ajanut itsensä keskelle luonnon katastrofeja.
Näyttelyn teokset ovat kankaalle tehtyjä akryyli/ öljymaalauksia, sekä lisäksi mukana on kaksi Kärkkäisen sekatekniikkatyötä. Maalaukset on syntyneet pääosin parin viimeisen vuoden aikana.
Erja Kärkkäinen, Paimen
Anssi Hanhela on pitkänlinjan kuvataiteen tekijä. Hän maalaa keski-ikäisen miehen elämää päiväkirjaksi. Hanhela ikuistaa tarinoita, kohtauksia elämästä, jotka visualisoituvat värikkäinä ekspressiivisinä kuvina miehen seksuaalisuudesta, maailman ahdistavuudesta ja kumppanuudesta naisen rinnalla. Hanhelan huumori on mustaa ja sarkastista, jota ei ole tarkoitettu kuolemanvakavaksi. Kuvien tekeminen on työkalu analysoida omia tunteita ja ajatuksia järjestykseen – ja nauraa railakkaasti päälle.
Erja Kärkkäinen on monitaiteilija, joka on tehnyt yli 30 vuotta teatteria ja sanataidetta eri ryhmien parissa käsikirjoittaen ja ohjaten sekä opettaen teatteri-ilmaisua. 2010-luvun alusta lähtien hän on tehnyt myös kuvataideprojekteja, joissa hän on hyödyntänyt teatterin keinoja. Kärkkäinen valitsee tekotapansa, materiaalinsa ja tyylinsä siten, että ne palvelevat parhaiten kulloistakin teemaa. Uusimmat työnsä hän on tehnyt maalaamalla. Multitaiteellisuus on läsnä kaikessa hänen tekemisessään. Sanataide ja visuaalinen kerronta ovat aina olleet keskeisessä asemassa myös hänen esittävän taiteen produktioissaan.