Porin Taiteilijaseuran perinteisen kesänäyttelyn nimi on tällä kertaa Naamataulu. Taiteilijaseuran jäsenten yhteisnäyttelyssä on mukana 32 taiteilijaa. Näyttelyyn osallistuneet taiteilijat ovat pitkälti pysytelleet esittävän taiteen linjoilla, vaikka naamataulun teemaa oli mahdollista käsitellä myös viitteellisesti. Mukana on silti myös yllättäviä ratkaisuja. Näyttelyn monipuolisuus näkyy paitsi persoonallisissa tyyleissä myös moninaisissa tekniikoissa, joita on piirroksista ja veistoksista aina 3D-tulostukseen….
Tekijä: PTS
KOHTAAMINEN | Tea Söderlund + {TES} | 29.09.-14.10.2018
Kohtaaminen-näyttely koostuu kahdesta osuudesta. Tea Söderlundin teossarjat ”Engrammi” ja ”Kohtaamisia” rakentavat tarinallisen ja käsitteellisen kokonaisuuden, jonka lähtökohtana on pohtia, miten kohtaamme itsemme muiden ja ympäristömme kautta. Teosten johtavina ajatuksina ovat toimineet kysymykset siitä, miten koemme ympäröivän maailmamme ja miten muistikuvamme muuttuvat aina hieman toisenlaiseksi, kun palautamme ne mieleemme. Muistot muuttuvat lopulta tarinoiksi, joita kerromme itsestämme…
JUURET | Pirkko Rajahalme, Sirpa Limnell, Terttu Koivusaari ja Annina Palonen | 06.04-22.04.2018
Mistä taiteellisuus kumpuaa? Onko se periytyvää? Tuleeko se jo jostain kauempaa? Mitä omasta suvusta löytyykään? Näitä aiheita lähdimme neljän naisen voimin pohtimaan ja tutustumaan omiin ”taidejuuriimme”. Tämän näyttelyn kautta meistä jokainen tuo omalla tavallaan ja tekniikoillaan esille mietteitään ja tunteitaan omista taiteellisista sukujuurista. Tämä näyttelyn kokoaminen on ollut matka meille menneisyyteen, omiin taustoihin sekä myös…
RYHMÄKUVA | Porin taidekoulun henkilökunta | 16.12.2017-02.01.2018
P-galleriassa on nähtävillä Porin taidekoulun henkilökunnan yhteisnäyttely. Porin taidekoulun henkilökunnassa on sekä taiteellisella uralla aktiivisesti toimivia tuntiopettajia, kuin myös kuvataideopettajia, joiden taiteellista potentiaalia ei ole suuremmin esitelty julkisuudessa. Näyttelyssä on siis ripaus salaperäisyyttä mukana, koska osalle näytteilleasettajista teoksen ilmentymä saattaa olla yllätys jopa heille itselleen, saati sitten suurelle yleisölle. Ryhmäkuva-näyttelyssä on monipuolisesti erilaisia ja eri…
CHANGES / CONSTANCIES | Viktoria Ikonen | 24.11.-10.12.2017
During her stay at the RaumArs AiR in Rauma, Viktoria Ikonen worked on a site-specific project ”Changes / Constancies” based on her everyday observations and documentations of the seasonal changes in nature. She conducted a research about the sea in Rauma, where the artist was living nearby, questioning how this natural matter could be defined…
LÖYDETTY | Harri Kemppainen | 02.11.-19.11.2017
Teoksissa yhdistetään löydetty esine ja löytöpaikan lähistöllä otettu valokuva. Valokuva siirretään esineen pintaa. Siirretty kuva on läpikuultava ja esineen väri ja pintakuviointi vaikuttavat valokuvan ulkonäköön. Teokset tutkivat suhdettamme ympäristöön. Löydetyt (roskat, hukatut ja hylätyt) esineet kertovat pimeämpää tarinaa piittaamattomuudesta tai vahingoista. Luonto ja ympäristö ovat edelleen paikka, jonne voimme hylätä tarpeettomiksi käyneet tavarat. Toki…
TIMELY MATTER² | Samu Raatikainen | 14.10.-29.10.2017
Timely Matter² on kolmiosaisen näyttelysarjan toinen osa. Maalausten lähtökohtana on ollut luonnosta tekemäni havainnot. Tutkin niissä aikaa ja materiaa eri näkökulmista katsottuna ja toteutan havaintoni erilaisin työtavoin ja materiaalein. Minulle maiseman kuvaaminen maalauksen keinoin vaatii yhtä monipuolista materiaalien käyttöä kuin itse aihekin. Näyttelykokonaisuus on kollaasimainen rakennelma, jossa erilaiset maalausmateriaalit ja ajalliset tasot ovat samanaikaisesti läsnä….
NORMIPÄIVÄ | Emma Heinonen ja Jonna Lepistö | 22.09-08.10.2017
Emma Heinonen ja Jonna Lepistö ovat Kankaanpään taidekoulusta valmistuneita taiteilijoita. He tuovat P‑galleriaan maalauksia, joissa kuljetaan arjen harmaalla alueella, tuskastellen siivouspäivien, kauppalistojen ja tiskivuorojen loputonta kierrettä. Hetkiä, jolloin ei tapahdu mitään. Juhlien jälkeistä apatiaa. ”Näyttelymme käsittelee tavallisia hetkiä, tylsyyttä, arkisuutta. Elämän tasapainoilua huippuhetkien ja pohjamutien seassa, joiden välissä on loputtomasti harmaata massaa. Tutkimme arjen kauneutta…
UUSI MAISEMA – MAALAUKSIA | Anssi Hanhela ja Erja Kärkkäinen | 01.09.–17.09.2017
Anssi Hanhela, Pariskunta Kuvataiteilijapariskunnan Anssi Hanhelan ja Erja Kärkkäisen Uusi maisema -näyttelyn teoksissa on katsottu maisemaa uusin silmin ja eri näkökulmista. Uusi maisema voi olla alku uuteen elämään, joka tuo toivoa ihmiselle. Uusi maisema on vuorovaikutusta ihmisen ja ihmisen sekä ihmisen ja luonnon välillä. Uusi maisema voi olla toinen ihminen rinnalla tai syntynyt vuorovaikutussuhde isän…
MAISEMAN EDITIOT | Elsa Trzaska ja Kristiina Lempiäinen-Trzaska | 11.08.–27.08.2017
Näyttelyssä ”Maiseman editiot” kahden kuvataiteilijan teoksia, videota ja maalausinstallaatiota, yhdistää maisemallisuus ja maiseman käsite ja sen uudelleen muotoutuminen. Maisema on jotain mitä etsitään, koetetaan täsmentää tai hahmottaa. Horisontti kiertää näyttelyn molemmissa huoneissa kuin piirretty viiva. Näyttely on Kristiina Lempiäinen-Trzaskan ja Elsa Trzaskan, äidin ja tyttären, ensimmäinen yhteisnäyttely. Elsa Trzaskan kolmikanavainen videoinstallaatio Osa kokonaisuutta (2016) on…