Merkityksellisiä kohtaamisia -näyttelysarjan aloitti huhtikuussa Porin Taiteilijaseuran vuosinäyttely, jossa neljä yhdistyksen taiteilijaa käsitteli aihetta Kankaanpään galleriassa. Yhdistyksen kesänäyttelyssä kohtaamisia odottavat viisitoista taiteilijaa ja heidän aiheeseen tarttuvat teoksensa. Odotamme mielenkiinnolla kesäkävijöitä ja -tapaamisia erityisesti ulkopaikkakuntalaisten kanssa. Jo perinteeksi muodostunut kesänäyttelyn formaatti osta ja ota mukaasi, on käytössä tässäkin näyttelyssä. Näyttelyn taiteilijat: Anne Kimiläinen, Kari Kuisma, Katja…
Kategoria: Seuran omat näyttelyt
P-galleria | KELTAINEN! | 31.3.-16.4. | Porin Taiteilijaseuran hallitus
Porin Taiteilijaseuran P- galleriassa on esillä 31.3.-16.4. Taiteilijaseuran hallituksen jäsenten yhteisnäyttely ”KELTAINEN”. Värikoodin teemaa noudattavassa näyttelyssä on teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Anne Engholm, Anna Halls, Maria Leppänen, Heli Piittala-Virtanen, Terttu Sahi, Annemaria Silvola, Tea Söderlund ja Hanna Valtokivi
ENSIMMÄISELTÄ RIVILTÄ | Lars Rebers | 25.1-9.2.2020
Jo muutaman vuoden ajan olen työskennellyt katsoen taaksepäin ajassa. Kun täytin 50 vuotta, uteliaisuus heräsi uudelleen kokemaan fyysisiä paikkoja, jotka ovat joskus olleet olinpaikkani. Paikalla itsellään ei ole merkitystä, tapahtumilla, tunteilla ja muistoilla on. Mutta yhteys on niin voimakas, että paikka ja visuaalinen tunkeutuminen silmiin ovat tarpeen herättämään koko muistojen paletti eloon. Olemme kuitenkin aina…
EXTRAPOP–TAIDEKIOSKI | Taiteilijaryhmä Extrat | 27.04.- 13.05.2018
Pop up! Elä hetkessä! Siinä aikamme motto! Teos mukaan heti, ei miettimistä eikä odottelua näyttelyn loppuun! Maalauksia, piirroksia, grafiikan vedoksia, keramiikkaa tarjolla! Nopea pistäytyminen sisäkioskiimme ja pikaisesti kotiin nauttimaan saliista! Taiteilijaryhmä Extrat muodostuu Porin Taidekoululla kerran viikossa kokoontuvista jatkuvaa oppimista ja yhteisöllisyyttä arvostavista kuvantekijöistä. Opettajan roolissa ryhmässämme on lukuvuonna 2017-2018 olleet Hanna Tammi (grafiikka) ja…
SEITSEMÄN SENIORIA | Porin Taiteilijaseura 70-vuotta | 01.07.-16.07.2017
Tuula Solin, Muuttomatkalle Joulukuussa 1947 porilaisessa yksityiskodissa ryhdyttiin suunnittelemaan taiteilijoita yhdistävän seuran perustamista. Porilainen taide- ja kulttuurielämä oli tuolloin vilkasta, mutta sen toiminnalliset rakenteet olivat täysin yksittäisten tekijöiden varassa. Sodanjälkeisen Suomen kaupungit olivat yllättävän vilkkaita: kauppiaita ja liikkeitä riitti ja markkinoilla ja toreilla kokoonnuttiin yleisesti. Taiteilijat olivat osa eräänlaista ”katukauppaa” ja teoksia esiteltiin liikkeiden takahuoneissa,…
MININÄYTTELY | AIKUISTEN SADUT | Tiina Stenman | 17.05.-28.05.2017
Näyttelyni nimi ”Aikuisten sadut” viittaa minua pari vuotta vaivanneeseen lievästi pakonomaiseen haluun maalata teoskokonaisuus hieman mystisistä, arvoituksellisista ja jopa sadunomaisista maalauksista. Siis tauluja kuin kohtauksia saduista. Ihmisen aikuistuminen tuo mukanaan monenlaista huolehtimista, aikatauluttamista ja vastuuta. Lisäksi pitäisi vielä elää tiettyjen käytösnormien mukaan, ettei ihan hölmöksi leimattaisi. Lapsenomainen uteliaisuus, mielikuvituksellisuus ja hulluttelu painuu takaalalle. Välillä tuntuu,…
MININÄYTTELY | HYVÄSTI KÄYKÖÖN | Annemaria Silvola | 08.02.-19.02.2017
Annemaria Silvola on porilainen taiteilija, joka on toiminut pitkään alle kouluikäisten parissa opettaen kuvataiteen valmentavia opintoja 3-6-vuotiaille. Viime vuosina hän on myös toiminut vauvojen värikylpyohjaajana. Hän on kouluttautunut taideterapian alalla ja ohjannut taideterapeuttisia ryhmiä. Annemaria Silvola kertookin, että taiteen tekeminen on hänelle pitkälti oman elämän käsittelyä. Taiteen tekeminen tuo iloa ja merkitystä hänen arkipäiväänsä. Teoksissaan…
MININÄYTTELY | ELÄINSUHTEITA | Anna Halls | 07.01.-22.01.2017
Porin Taiteilijaseuran puheenjohtaja Anna Hallsin näyttely aloittaa yhdistyksen 70-vuotisjuhlavuoden ja kevään kestävän taiteilijaseuran jäsenten Mininäyttelyiden sarjan. Näyttelyssä on sekä suurikokoisia hevosaiheisia maalauksia, että muotokuvien sarja. Halls on kuvannut ihmisiä ja heidän eläimiään. Muotokuvamaalaus on kiinnostava klassinen aihe, jossa taiteilija pyrkii löytämään oman tulkintansa mallista. Halls on maalannut pitkään muotokuvia hevosista ja koirista ja kesällä 2016…
PEEN KESÄ | Porin Taiteilijaseuran kesänäyttely 03.07.- 19.07.2015
Peen kesä on jo perinteeksi muodostunut Porin Taiteilijaseuran kesänäyttely. Näyttelyn kuraattorina on tänä kesänä toiminut Nykytaiteen museo Kiasman amanuenssi Jari-Pekka Vanhala. P-gallerian tyylikkäässä tilassa on esillä teoksia seitsemältä taiteilijalta. Näyttelyn kuraattori Jari-Pekka Vanhala on porilaislähtöinen kansainvälisen taidemuseokentän arvostettu ammattilainen. Kun pyysimme häntä kuratoimaan kesänäyttelyn, vastasi hän heti kiinnostuneena saamaan näkökulmaa entisen kotikaupungin taidekenttään. Porin Taiteilijaseuran…
PORIN TAITEILIJASEURAN UUSI GALLERIA AVAA OVENSA
Porin Taiteilijaseura avaa uuden näyttelytilan osoitteessa Yrjönkatu 3. Ensimmäinen näyttely on nimeltään P1 ja sen teemana on neliö. Näyttelyn avajaiset järjestetään 19.10.2012 klo 18-20. Näyttelyn avaa Porin kaupungin kulttuurijohtaja Jaana Simula. Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa!