Porin taidekoulun, taiteen perusopetuksen laajan opintomäärän päättävien aikuisten päättötyöt ovat esillä Porin Taiteilijaseuran P-galleriassa 06.06.-28.06.2020. Näyttelyssä on teoksia kuudelta opiskelijalta. Päättötyö on nelivuotisten opintojen viimeisenä vuotena tehtävä itsenäisesti suunniteltava ja toteutettava työ. Päättötyössä opiskelija antaa näytteen omasta osaamisestaan ja vahvuudestaan kuvantekijänä. Päättötyön osana on teoksen tai teossarjan työprosessia kuvaava portfolio. Päättötyön suorittaneet oppilaat saavat päättötodistuksen…
Avainsana: taide
KUKKA JA IKIAIKA | Eve Alasaarela & Inka Hannula | 14.2.-1.3.2020
Vapaasti hengittävä kaikkeus, elämän jatkuva liike, olemassaolo. Sinä. Minä. Vuori. Pilvi. Kukka. Ja sitten, katoavaisuuttaan pelkäävän ihmiskunnan luoma todellisuus, johon putkahdimme. Ensi hetkistä lähtien oppien kokemastamme, halusimme tai emme. Sisäistäen rakenteita ja uskomuksia, jotka lopulta saivat meidät ohjelmoitua pelkoon. Takertumaan oljenkorteen, kuin tukevasti kelluva, joka uskoo hukkuvansa. Opimme pitämään kiinni. Perinteistä, täydellisyyden tavoittelusta, toisten tai…
ENSIMMÄISELTÄ RIVILTÄ | Lars Rebers | 25.1-9.2.2020
Jo muutaman vuoden ajan olen työskennellyt katsoen taaksepäin ajassa. Kun täytin 50 vuotta, uteliaisuus heräsi uudelleen kokemaan fyysisiä paikkoja, jotka ovat joskus olleet olinpaikkani. Paikalla itsellään ei ole merkitystä, tapahtumilla, tunteilla ja muistoilla on. Mutta yhteys on niin voimakas, että paikka ja visuaalinen tunkeutuminen silmiin ovat tarpeen herättämään koko muistojen paletti eloon. Olemme kuitenkin aina…
IHMISEN JÄLKI | Mikko Ängeslevä | 3.-19.1.2020
Veistoksellinen tutkimus ihmisistä ja esineistä. Kokonaisuus ei pyri esineellistämään ihmistä, mutta se inhimillistää esineen. Erilaisista tavaroista rakennetut teokset pureutuvat ihmisenä olemisen arkeen ja mysteeriin, sitä kommentoiden, sekä leikkisästi ajatuksia herätellen. Arkiset, tunnistettavat objektit avaavat väylän teosten hahmottamiseen, mutta ajatukset kuvien takana näyttäytyvät hiljalleen täydellistäen taidekokemuksen. On kiinnostavaa lähteä tulkitsemaan ihmisen kaltaista monimuotoista olentoa, selkeän tarkoituksen…
ELEITÄ II | Mervi Patala | 6.-22.9.2019
ELEITÄ II MERVI PATALA 6.-22.09.2019 Eleitä II -näyttely jatkaa kolmen näyttelyn sarjaa, joista ensimmäinen oli esillä Kaarina-talossa heinäkuussa ja viimeinen on Galleria 5:ssä Oulussa marras-joulukuussa 2019.Eleitä II -näyttely koostuu sarjasta vesivärimaalauksia, jotka kuvaavat perhe-elämän arki- ja juhlahetkien suorittamiseen liittyviä tilanteita. Perhe- ja lapsikuviin rakennetaan idylliä, jossa asiat näyttävät siltä, miltä niiden kuuluukin. Aikuiset suoriutuvat roolistaan…
Beyond and above | Minna Salonen | 8.3.-24.3.2019
Näyttelyni kertoo tunnelmista luonnossa; kun taivaan värit hehkuvat, auringonvalo heijastuu veteen, puiden varjot heijastuvat maahan tai löydän simpukan rannalta kaukana siellä jossain. Näyttelyssä on esillä kolmiulotteisia kierrätysmuoviteoksia ja ”muovimaalauksia”, joihin on yhdistetty mm. akryyliväriä. Materiaalivalinnalla haluan omalta osaltani nostaa esille myös merien muoviongelman ja kertakäyttökulttuurin mielettömyyden. Black plate, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi, Minna Salonen, 2019…
Yhden suhde sataantuhanteen | Liisa Hilasvuori – Sanna Pajunen | 16.2.-3.3.2019
Taideteos on tila kokemukselle. Materiaalia on käsiteltävä tilan ehdoilla ja oltava itse teoksen ensimmäinen kokija. Mittojen muuntelu, huima pienentäminen tai suurentelu on leikittelyä kokijan kuvitellulla paikalla. Lopputulos voi olla samaan aikaan yhtä lailla esine, kuten kaistale kuituista polypropeenia, kuin kaavakuva maahehtaareista täynnä kortteleita. Tai samalla sekä kuva että syvää, vahaista väriä paperin pinnalla. Näyttelyssä on…
(Perfect Circle) | Sanni Saari | 25.1.-10.2.2019
Piirrän vapaalla kädellä musteella ympyrän. Muste imeytyy tirskallehden paperin rouheaan pintaan muodostaen ainutlaatuisen muodon. Toistan rutiininomaisesti aktia, jossa koetan tavoittaa täydellisyyttä. Olen tietoinen prosessin mahdottomuudesta, mutta keskiössä onkin itse tekeminen ja sen kautta löytyvät sattumat. Matkustan paikkaan, josta minullla ei ole ennakkokäsitystä ja pyrin välittömyyteen ikuistaa kokemus juuri…
WATERCOLOURS | Caroline Ward-Raatikainen | 9.-20.1.2019
Since school days I’ve taken watercolours out to describe the landscape, and have returned to painting with them seriously for 4 years now. This choice of paint is both emotive and practical; their translucent qualities are fascinating and addictive, and their drying time is ideal for outdoor use. In addition watercolours have, for the most…
HÄMÄRÄ OLEVA | Päivi Setälä | 10. – 25.11.2018
Näyttely ihmisestä, norsusta, alpakasta ja metsästä, hämäryydestä sekä liian kirkkaasta valosta. Miltei tavoittamattomissa on nähtävä, joka on sekä haurasta että raadollista. Norsun herkkä iho on kaupan, runojen metsä uhattuna ja ihmisen osa on toiveiden ja olosuhteiden summa. Kuvien norsut ovat kovia kokeneita aasialaisia norsuja, jotka nyt on pelastettu eläinten suojelualueelle, jossa olen ollut vapaaehtoistyössä niin…