KÄDEN JA MIELEN JÄLKI | Porin taidekoulu | 18.5.-2.6.2019

  By Anne | 13.5.2019 - 13.36 |
Leave a comment

Porin taidekoulun aikuisten päättötyönäyttely

Porin taidekoulun päättävät aikuiset esittelevät päättötyönsä P-galleriassa 18.5.-2.6.2019. Näyttelyssä on teoksia seitsemältä opiskelijalta, jotka päättävät taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän (1300 t) opintonsa.Päättötyö on itsenäisesti suunniteltava ja toteutettava työ, joka tehdään nelivuotisten opintojen päätteeksi. Päättötyö on antaa mahdollisuuden näyttää oma osaaminen ja vahvuudet kuvantekijänä. Päättötyöhön kuuluu teoksen tai teossarjan lisäksi työprosessia kuvaava portfolio. Päättötöitä ovat ohjanneet taidekoulun opettajat; taidegraafikko Hanna Tammi ja kuvataiteilija Ari Koivisto.

Työnsä asettavat esille:

Helena Haula
Sirpa Kartastenpää
Eva Novari
Emmi Orvokki
Anja Kärki
Roosa-Tilda Saarinen
Kristiina Siirto-Honkanen

 

Helena Haula:
Päättötyönäyttelyssä on esillä sekatekniikalla tehtyä grafiikkaa, jossa olen käyttänyt maalauksellista tekniikkaa, kuivaneulaa ja kankaalla tehtyä struktuuria. Teoksia yhdistävänä teemana on unelmat.

Sirpa Kartastenpää:
Maalaan enimmäkseen akryylillä niiden monipuolisuuden takia. Taustaltani olen kartanpiirtäjä, kalligrafi ja ikonimaalari, mikä näkyy töissäni.

Eva Novari:
Olen valokuvannut valon ja varjon leikkiä syksyisessä metsässä ja ottamieni kuvien pohjalta maalannut neljä öljyvärimaalausta.

Emmi Orvokki:
Minulla on näyttelyssä öljyvärimaalaus, joka on kevyesti surrealistinen vertaus sukupolvien toisilleen jättämästä perinnöstä. Aiheessa yhdistän muotokuvaa ja asetelmaa, uutta ja vanhaa, sekä luonnollista ja epäluonnollista.

Anja Kärki:
Olen tehnyt metalligrafiikkaa, jossa käsittelen luopumista, katoamista, loppumista. Kuvana kulkee katoava kissa.

Roosa-Tilda Saarinen:
Käsittelen töissäni ihmiskarvojen symboliikkaa ja käytän hiuksia teossarjassani päämateriaalina.

Kristiina Siirto-Honkanen:
Olen päättötyössäni yhdistänyt grafiikan ja akvarellin. Tekniikkojen erilaisuus on mielenkiintoinen juttu, enkä tiedä vieläkään, miten siinä onnistun. Molemmista pidän, vaikka akvarelli on tutumpi, on hyvä ollut haastaa itsensä tekniikoiden yhdistämiseen. Ne kun elävät mielessäni vähän eri aaltopituuksilla.

 

Eva Novari, osa päättötyösarjasta

Eva Novari, osa päättötyösarjasta

Roosa-Tilda Saarinen, osa päättötyösarjasta

Roosa-Tilda Saarinen, osa päättötyösarjasta

Roosa-Tilda Saarinen, osa päättötyösarjasta

Roosa-Tilda Saarinen, osa päättötyösarjasta

Mielenrauhaa | Tiina Stenman | 26.4.-12.5.2019

  By Anne | 17.4.2019 - 12.12 |
Leave a comment
Tiina Stenman_Rauha sisälläni_öljyväri_2019

Tiina Stenman, Rauha sisälläni, öljyväri, 2019

Sisäinen rauha on varmasti jokaisen ihmiselämän yhtenä tavoitteena. Tälläiselle lievästi levottomalle ihmiselle, jolla on aina monta rautaa tulessa, ja jonka mielestä tasaisuus tarkoittaa helposti tylsää, rauhan kokeminen on haasteellista. Merkillistä mielestäni on, että meidät on ohjelmoitu nukkumaan noin kolmasosa elämästämme. Kun paljon olisi koettavaa, ihmeteltävää ja opittavaa, tuntuu tuo nukuttu aika lähes hukkaan heitetyltä. Tosin monella niin kuin itsellänikään tuo kahdeksan unituntia vuorokaudessa ei yleensä ikinä toteudu. Mitä kaikkea ihminen ehtisi tekemäänkään elämänsä aikana, jos ei tarvisi nukkua?

Kaikessa elämän hektisyydessä eli fysioterapia-alan yrittäjänä, kahden aktiivisen nuoren / lähes aikuisen pojan äitinä, aviovaimona, iäkkäiden vanhempien tyttärenä, tärkeän oman ajan saaminen kalenteriin aiheuttaa myös haastetta.Kansainvälisen tutkimuksenkin perusteella on vahvaa näyttöä taiteen merkityksestä fyysisen ja psyykkisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Fysioterapeuttina ymmärrän liikunnan ja liikkeen positiivisen vaikutuksen ihmiselle ja kansanterveydelle, mutta olen taiteentekijänä ja kokijana alkanut enenevässä määrin ymmärtää myös kulttuurin ja taiteen hyvää tekevän vaikutuksen.Mikä onkaan parempaa terapiaa mielelle, kun uppoutua jonkinlaiseen transsiin maalausta tehdessä; siinä painuu stressit ja huoletkin hetkeksi taka-alalle. Tai yhtälailla katsojan näkökulmasta, miten kiinnostavaa, innostavaa tai tyynyttävää voikaan olla ajatuksia herättävä taiteen kokemisen hetki.

Maalaustapani on vauhdikas. Mielestäni olen koloristi; pelaan väreillä, ja värit ovatkin minulle tärkeintä maalauksessa. En kovin tarkkaan suunnittele aihepiiriä enkä edes toteutustapaa, vaan kuva ikäänkuin muodostuu värien ja rytmin vuoropuheluna. Usein kääntelen teosta sitä tehdessäni, kunnes saan teoksen alusta ”otteen”.Nopeasta tekotavastani huolimatta maalauksistani huokuu usein jonkinlainen rauha, kauneus, maisemallisuus ja tilallisuus. Ihmishahmo tulee luontevasti maalaukseen ja läsnä on lähes aina valo. Ehkä värien lisäksi maalausteni toinen kantava voima on juuri valo.
Haluan tällä näyttelyllä tuoda esille taiteentekemisen positiivista vaikutusta ihmisen sisäiselle hyvinvoinnille ja suoda katsojalle rauhallisen, esteettisen kokemuksen; tuoda päivään hetken mielenrauhaa.

Tiina Stenman, Valovoimaa, öljyväri, 2019

Tiina Stenman, Valovoimaa, öljyväri, 2019

Tiina Stenman_Lipuja_öljyväri_2019

Tiina Stenman, Lipuja, öljyväri, 2019

We be of one blood | Olga Krok | 29.03.-14.04.2019

  By Anne | 25.3.2019 - 10.48 |
Leave a comment
Olga Krok, Herra Peura 2019, akryyli, öljy kankaalle

Olga Krok, Herra Peura 2019, akryyli, öljy kankaalle

“We be of one blood, ye and I”
Rudyard Kipling, The Jungle Books

Olen aina rakastanut eläimiä ja luontoa. Lapsuuden mielikirjailijanani oli Kiplingin lisäksi Gerald Durrell. Häneltä olen oppinut tavan suhtautua eläimiin arvokkaina elävinä olentoina, yksilöinä.

Taidetta olen harrastanut lapsesta asti, mutta kun piti tehdä valintoja, valmistuin yliopistosta biologiksi. Koska en hyväksynyt koe-eläinten käyttöä, minusta tuli mikrobiologi. Suomeen muuton yhteydessä olen opiskellut useita muita ammatteja. Vuonna 2012 ympyrä sulkeutui, menin Porin taidekouluun ja minusta tuli kuvataiteilija. Luonto ja eläimet ovat edelleen läsnä elämässäni ja taiteessani.

Toin näyttelyyni eläimiä esittäviä ja niistä kertovia maalauksia ja veistoksia. Taiteen uskotaan saaneen alkunsa eläimiä kuvaavista kivikauden kalliomaalauksista. Tämä kautta aikojen jatkunut perinne on säilynyt tavassa kuvata lemmikkieläimiä, pyhinä pidettyjä ja kaukaisissa maissa esiintyviä eläimiä. Monilla eläimillä on symbolinen merkitys. Ne ovat läsnä kaikkialla horoskoopeista automerkkeihin.

Luonto- ja eläinkuviin erikoistuneet valokuvaajat ja muut taiteilijat tuottavat usein erittäin kauniita positiivisia teoksia. En ole poikkeus, kuvaan onnellisen oloisia eläimiä, vaikka ymmärrän, että todellisuus voi olla hyvin kaukana siitä. Ihmisen ja luonnonkatastrofien vaikutus maapalloon on dramaattinen. Tuotantoeläinten julma kohtelu, eläinten ja kasvien elinympäristön tuhoaminen ja saastuttaminen sekä lajien häviäminen ovat nykypäivän todellisuutta. Kuvaamalla kauniita ja onnellisia eläimiä haluan herättää ihmisissä ajatuksia luonnon hauraudesta ja kiinnittää huomiota sen katoavaan kauneuteen. Eläinten maailma on jo menettänyt monia lajeja ja tuhon prosessi jatkuu. Paljon ihmisiä elää ajattelematta tätä tosiasiaa eikä sitä, kuinka tärkeitä eläimet ovat heidän elämässään. Millainen maailma olisi ilman lemmikkejä, tuotantoeläimiä, hyönteisiä ja vaikkapa hyttysiä syöviä sammakoita. Haikeana kuvaan onnellisia ja kauniita eläimiä, joiden hahmot kalpenevat, sulautuvat ympäristöön ja toivon ettei sitä aikaa tule koskaan, jolloin voimme nähdä eläimiä vain unissamme.

Näyttelyssä myydyistä teoksista saamasta tuotosta osan lahjoitan porilaiselle löytöeläintalolle.

Olga Krok on porilainen kuvataiteilija. Taiteen tekemisessä hän on kiinnostunut useista tekniikoista ja usein valitsee tehniikan teoksen aiheen mukaan. Krok tekee öljy-, akvarelli- ja akryylimaalauksia, taidegrafiikkaa, keramiikkaveistoksia, valokuvia, tussipiirroksia. Hän käyttää erilaisia perinteisiä ja moderneja tekniikoita sekä yhdistän niitä.

Olga Krok, Muotokuva 2019, akryyli, öljy kankaalle

Olga Krok, Muotokuva 2019, akryyli, öljy kankaalle

Beyond and above | Minna Salonen | 8.3.-24.3.2019

  By Anne | 5.3.2019 - 12.36 |
Leave a comment

Näyttelyni kertoo tunnelmista luonnossa; kun taivaan värit hehkuvat, auringonvalo heijastuu veteen, puiden varjot heijastuvat maahan tai löydän simpukan rannalta kaukana siellä jossain.

Näyttelyssä on esillä kolmiulotteisia kierrätysmuoviteoksia ja ”muovimaalauksia”, joihin on yhdistetty mm. akryyliväriä. Materiaalivalinnalla haluan omalta osaltani nostaa esille myös merien muoviongelman ja kertakäyttökulttuurin mielettömyyden.

Black plate, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi, Minna Salonen, 2019 (2)Black plate, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi, Minna Salonen, 2019
Gardineria, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi, Minna Salonen, 2019 (2)

Gardineria, silitetty ja ommeltu kierrätysmuovi,  Minna Salonen, 2019

 

Yhden suhde sataantuhanteen | Liisa Hilasvuori – Sanna Pajunen | 16.2.-3.3.2019

  By Anne | 11.2.2019 - 13.21 |
Leave a comment

Taideteos on tila kokemukselle. Materiaalia on käsiteltävä tilan ehdoilla ja oltava itse teoksen ensimmäinen kokija. Mittojen muuntelu, huima pienentäminen tai suurentelu on leikittelyä kokijan kuvitellulla paikalla. Lopputulos voi olla samaan aikaan yhtä lailla esine, kuten kaistale kuituista polypropeenia, kuin kaavakuva maahehtaareista täynnä kortteleita. Tai samalla sekä kuva että syvää, vahaista väriä paperin pinnalla. Näyttelyssä on kaksi kokonaisuutta, gallerian etuhuoneessa Liisan piirrosinstallaatio Kopla ja kahdessa takimmaisessa Sannan Kaupunkikudelmia.

Liisa: Suomessa elää noin 16 000 korppia, koko maailmassa ehkä 16 miljoonaa. Olen piirtänyt vahaliiduilla neljä. En ole mukaillut von Wrightien pikkutarkkoja tutkielmia, vaan leikitellyt mittasuhteilla. Kun hahmon piirtää suuressa koossa, se näyttää syntyvän piirtäjän kanssa samaan tilaan. Piirtämisen edetessä linnun asento ja ilme muuntuvat, välillä tarkentuen, välillä sumentuen. Vahaliitujen värivalikoimasta tulee työkalu, jolla ajatella muotoa. Jossain vaiheessa lintu alkaa katsoa takaisin ja voin luoda siihen suhteen. Olen leikannut korpit irti papereistaan, jotta valkoinen tausta ei enää sitoisi niitä kaksiulotteisuuteen. Leikin kolmiulotteisuuden kanssa, jotta voin olla piirrosten keskellä ja kuitenkin samalla katsella rouheaa viivaa.

Piirsin korpin, sillä lintuna se on poikkeuksellisen älykäs. Eläintarhassa, korppihäkin vieressä piirtäessä lintu katsoo takaisin piirtäjää. Metsässä se on tarkkaillut kulkijaa, vaikka ihminen kuulisi vain etäisen äänen. Ääntely on selkeästi täynnä merkityksiä, jotka sen kumppanit tajuavat. Kommentoisiko se myös minua?

Sanna: Ilmasta katsottuna kaupungin kadut ja tiet lojuvat maastossa rönsyillen. Ne kertovat menemisestä ja tulemisesta, matkan päällä olosta. Ne piirtävät reittejä, jotka toisinaan risteävät keskenään. Näissä risteyksissä päätetään, jatketaanko matkaa tai käännytäänkö takaisin. Kaupunkien kaduilla joko eksyy tai kulkee vaivattomasti. Näyttelyssä on esillä osia neljästä eri pääkaupungin turistikartasta. Piirrin on seikkaillut määrätietoisesti polypropeenikaduilla ja mittasuhteet ja suunnat ovat menneet moneen kertaan sekaisin. Reiteistä koostuvat kudelmat kertovat historiaa niin fyysisestä kuin psyykkisestä liikkeestä ja muutoksesta aikojen halki, muistojen mittasuhteisiin. Kartat, joiden yleinen tehtävä on ollut poistaa sekasortoa ja lisätä järjestystä, ovat teoksessa muuttuneet paikoittain sykkyröiksi, sekoittaen kartanlukijan osaksi tarinaa.

Hilasvuori ja Pajunen ovat tunteneet toisensa jo opintojensa alussa Kuvataideakatemiassa, josta he valmistuivat vuosina 2009-10. Porilainen Sanna Pajunen muokkaa usein ympäristöstä poimittuja fragmentteja ja muistumia materiaalisiksi, tilallisiksi tarinoiksi. Helsingissä asuvan Hilasvuoren teokset ovat esityspaikkaansa suunniteltuja installaatioita ja piirustuksia. Molemmat työskentelevät myös yhdeksän naisen taiteilijaryhmä Piirakkakerhossa, joka on järjestänyt yhteisöllisiä happeningeja ympäri maata, kollektiivisesti vuodesta 2006 lähtien.

Liisa Hilasvuori: Piirrosinstallaatio Kopla, valmistumisvuosi 2018-19, vahaliitupiirros paperille

Liisa Hilasvuori: Piirrosinstallaatio Kopla, valmistumisvuosi 2018-19, vahaliitupiirros paperille

Sanna Pajunen, installaatio, Kaupunkikudelmia, 2018-19, päämateriaalina polypropeeni

Sanna Pajunen, installaatio, Kaupunkikudelmia, 2018-19, päämateriaalina polypropeeni

(Perfect Circle) | Sanni Saari | 25.1.-10.2.2019

  By Anne | 20.1.2019 - 19.50 |
Leave a comment
Sanni Saari, A Passenger of Other People´s Dreams

Sanni Saari, A Passenger of Other People´s Dreams

 

 

 

 

 

 

 

Piirrän vapaalla kädellä musteella ympyrän. Muste imeytyy tirskallehden paperin rouheaan pintaan muodostaen ainutlaatuisen muodon. Toistan rutiininomaisesti aktia, jossa koetan tavoittaa täydellisyyttä. Olen tietoinen prosessin mahdottomuudesta, mutta keskiössä onkin itse tekeminen ja sen kautta löytyvät sattumat. Matkustan paikkaan, josta minullla ei ole ennakkokäsitystä ja pyrin välittömyyteen ikuistaa kokemus juuri sen hetken sanelemana.

(Perfect Circle) näyttelyn teokset on kuvattu Kansain sekä Kagawan alueilla Japanissa 2017. Installaatiokokonaisuuden lähtökohtana on toiminut kiinnostus varhaiseen japanilaiseen estetiikkaan sekä kansanuskonnot kuten shintolaisuus. Tarkastestellessani toisen mantereen uskonnon käsityksiä myyteistä, hengistä, ja rituaaleista minua kiehtoo niiden mystiikka sekä keskeinen arvostus luontoa kohtaan. Työskentelyäni inspiroi erityisesti minimalismi, epätäydellinen kauneus sekä ikiaikaisuus. Huomion kiinnittäminen pelkistämisen kautta yksityiskohtiin antaa tilaa ajatusten vaeltamiselle. Virheen ja keskeneräisyyden huomioiminen tekevät kauneudesta epätäydellistä. Pidän ajatuksesta, että virheet ovat inhimillisiä ja niistä saattaa seurata jotain odottamatonta. Valokuvatessani kontrolloin sattumaa ja annan sen määrittää muuttuvan muodon teoksiini. Taustalla ikuinen pysäyttämätön -videoteoinstallaatio luo näyttelytilaan matkaamista simuloivan piilopaikan.

Sanni Saari (synt. 1990 Raumalla) luo tunnelmallisia ja mystisiä mielensisäisiä maailmoja valokuvan, videon ja installaation avulla. Hänen taiteellisessa työskentelyssä on tärkeää intuition seuraaminen ja kokeellinen ilmaisu. Viimeaikaisissa projekteissaan hän on käsitellyt paikkaan kiinnittymistä, tietoisuuden harjoittamista sekä epätyypillisiä psyykkisiä ilmiöitä. Saari on valmistut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2017.

Näyttelyä on tukenut Paulon Säätiö.

 

WATERCOLOURS | Caroline Ward-Raatikainen | 9.-20.1.2019

  By Anne | 2.1.2019 - 13.56 |
Leave a comment
Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille.

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille. Kuva: Samu Raatikainen

Since school days I’ve taken watercolours out to describe the landscape, and have returned to painting with them seriously for 4 years now. This choice of paint is both emotive and practical; their translucent qualities are fascinating and addictive, and their drying time is ideal for outdoor use. In addition watercolours have, for the most part, played a marginal role in art history, so their weight of painterly language is a lighter, which I like. Having never been taught how to use them in art schools is also of significance to me, finding my own way to use them, including adding sand, scratching into the paper and using sticks to draw with them.

The inspiration for my work always lies beyond the four white walls of my studio, and I am repeatedly drawn back to the same tree filled spaces. Perhaps this is because I come from a place in England of open landscapes where forests are few and far between. Or perhaps it is the same sense of ‘wellbeing’ many people experience in forests.

Traditionally this pull of nature has been understood with romantic poetic adjectives however more recently a more scientific approach has, for me, provided us with more satisfying answers. In Peter Wohlleben’s book ‘The Hidden life of Trees’ (2017) he writes how scientific research explains our enjoyment of forests; not only is the air cleaner under trees, as their leaves filter out harmful pollutants but pine forests release defensive compounds that kill germs. Furthermore trees release increased amounts of oxygen, so walking in a forest becomes “like taking a shower in oxygen” and our blood pressure decreases. All of which amounts to our sense of wellbeing for us while being surrounded by trees.

Or perhaps my sense of the importance of painting landscapes is rooted in the ethos of our times. Facts such as in 2016, 95% of the world’s population have breathed air which did not meet with World Health Guidelines (G. Fuller, 2018, The Invisible Killer) are forcing us to rethink our relationship with the natural world.

Whatever the motivations, be they personal, poetic, scientific or political, the value of the natural word is still very much on the agenda.

Painting landscapes for me is not an attempt to create a substitute for nature, nor do I want to project a symbolic or emotive response onto it, but it is about reawakening a forgotten need to connect with it. And through spending long time alone painting in nature, the creative imagination develops a slow and quiet understanding of the significance of this connection.

 

Caroline Ward-Raatikainen (b. 1965) studied painting at St Martin’s School of Art and The Royal Academy in London (1984-88), and then at the Kuvataideakatemia in Helsinki. She returned to complete a second Degree in Science in Physiotherapy also in London. On moving to Finland in 2010 she started to paint again. This is her first solo exhibition.

 

Kiitokset Porin Taiteilijaseuralle näyttelyn tukemisesta!

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille.

Caroline Ward-Raatikainen, December 2017 III, 37x26cm, vesiväri paperille. Kuva: Samu Raatikainen

 

 

Metsä | Raili Rostiala-Laaksonen ja Arja Tigges | 30.11.-16.12.2018

  By Anne | 25.11.2018 - 23.11 |
Leave a comment

Raili Rostiala-Laaksosen ja Arja Tiggesin maalauksia.

Metsä inspiroi, voimistaa, ja rauhoittaa meitä.
Sieltä saa ravintoa, terveyttä, energiaa ja elinvoimaa.
Metsällä on valtava vaikutus elinoloihimme täällä pohjoisen taivaan
alla.
Metsä kuiskii meille, välillä pauhaa ja raivoaa, mutta aina se
koskettaa meitä syvästi.
Mennään metsään ja annetaan sille mahdollisuus suuren elämyksen
tuottamiseen.
Metsä on aina aito.

Kuusikko 2 120 x 120 cm

Raili Rostiala-Laaksonen, Kuusikko, 120 x 120 cm

Arja Tigges

Arja Tigges

HÄMÄRÄ OLEVA | Päivi Setälä | 10. – 25.11.2018

  By Anne | 4.11.2018 - 20.25 |
Leave a comment

MediakuvaPaiviSetala_Carita, Hethcliff, Frederica, Fuksia, Cenni, Hera, Aphrodite ja Bella

Näyttely ihmisestä, norsusta, alpakasta ja metsästä, hämäryydestä sekä liian kirkkaasta valosta.  Miltei tavoittamattomissa on nähtävä, joka on sekä haurasta että raadollista. Norsun herkkä iho on kaupan, runojen metsä uhattuna ja ihmisen osa on toiveiden ja olosuhteiden summa.

Kuvien norsut ovat kovia kokeneita aasialaisia norsuja, jotka nyt on pelastettu eläinten suojelualueelle, jossa olen ollut vapaaehtoistyössä niin norsun jätöksiä korjaten kuin norsupotretteja kuvaten.

Kahden naisen, kahden kuvan kautta puhun myös nykyisestä Suomesta, sen ristiriitaisuuksista ja oletuksista. Arvostan itse kuvattavieni omanlaista elämäntapaa. On sattumaa, että nämä mallit löytyivät niin läheltä toisiaan ja itselleni niin tutusta paikasta. Pienillä paikkakunnilla elää värikkäitä, itsensä näköistä elämää eläviä ihmisiä.

Valokuvailmaisullisesti kuvissani on kyse vallitsevasta luonnonvalosta ja lavastetuista luonnollisilta vaikuttavista tilanteista. Yhdistelen rakennettua kuvaa ja kontrolloimattomuutta niin ihmisten kuin eläinten kanssa.

Päivi Setälä on valokuvataiteilija, joka käyttää teoksissaan valokuvan erilaisia tekniikoita ja ilmaisua. Päivi Setälä on valmistunut Taiteen tohtoriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valokuvataiteen osastolta 2012 ja filosofian maisteriksi Turun yliopistosta (1999) pääaineenaan elokuva- ja televisiotiede. Päivi Setälä on osallistunut lukuisiin näyttelyihin, ohjannut useita valokuvauskursseja ja pitänyt valokuva-alan luentoja sekä julkaissut taidetta ja kulttuuria käsitteleviä tekstejä. Setälä on johtanut Porin lastenkulttuurikeskusta sen perustamisesta 2003 lähtien. Hän on saanut lastenkulttuurin valtionpalkinnon 2010. Setälä on Valokuvataiteilijoiden liiton jäsen ja aktiivinen kulttuuripoliittinen vaikuttaja. Päivi Setälän näyttelyitä ja teoksia on ollut esillä mm. Suomen Valokuvataiteen museossa, Pohjoisen ja VB- valokuvakeskuksissa, Porin ja Rauman taidemuseoissa ja useissa yhteisnäyttelyissä.

MediakuvaPaiviSetala_SE

Muutoksessa | Timo Lintula | 19.10.-04.11.2018

  By Anne | 14.10.2018 - 20.30 |
Leave a comment
Katse menneeseeen

Katse menneeseeen

Olen porilainen taidegraafikko. Kuvat valmistuvat pääasiassa puupiirros tekniikkaa käyttäen, alustana koivuvaneri. Tämä tekniikka on mieleinen ja antaa tavan luoda kuvia josta pidän.

Kuvat ovat realismiin osittain pohjautuvia. Täytän teokseni useilla esittävillä elementeillä, teokseni koostuu usein palasista luoden yhden kokonaisuuden, symboliikkaa kuviin liitettynä luoden kuville mystisiä sisältöjä, myös melko pelkistetyt väripinnat kuuluvat osana teoksiani.

Kuvissa seikkailee osana kokonaisuutta eläimet, toimien tunteiden tulkkina, johdattamaan sisään aiheisiin joita käsittelen, kuten, menneisyys, pelkoja, uuden kohtaamista, myös yhteiskunnassa tapahtuvat yksilöön tai yhteisöön kohdistuvat asiat antavat aiheita luoda teoksia.

Tarina on aina tärkeä osa teosta, pyrinkin luomaan teoksiini moniulotteisia tarinakokonaisuuksia, joko pysähtynyt hetki ajassa tai eteenpäin suuntautuva tunnetila.

Osassa uusia teoksia värejä ei ole säästelty aikaisemmasta tuotannosta poiketen, kuitenkin melko hillittyjä teoksia värimaailmaltaan on myös mukana.

Teokset ovat pääasiassa vuonna 2018 tehtyjä puupiirroksia.

Kohteena

Kohteena